Omin sormin

Minulla on päivittäin maailman parasta ruokailuseuraa. Monta kertaa päivässä katamme pöytään imukupillisen tarjottimen, istutamme lapsosen syöttötuoliin, vuoraamme hänet harsolla ja ruokaessulla ja laitamme ruokaa nenän eteen. Sitten vain syömään: pikku-L mutustaa omaa annostaan, me vanhemmat omiamme. Välillä lisätään lapsosen lautaselle tarjottavaa, annetaan vettä nokkamukista tai nostetaan lattialle päätyneitä palasia takaisin kiertoon. Helppoa ja mukavaa, kaikilla on (useimmiten) kivaa ja kaikki saavat syödyksi! Ja lapsi itse on syötävän suloinen ruokaansa mutustellessaan.

Sormiruokailu on yksi monista mukavista vauva-asioista, jotka ovat tulleet elämäämme miehen siskon kautta. Siskon kaikki kolme lasta ovat sormiruokailijoita, ja monestakin syystä tämä tyyli tuntui heti hyvältä idealta myös meidän perheellemme. On mukavaa syödä yhdessä perheenä jo tässä vaiheessa, antaa valta syömisestä lapselle itselleen ja sitä kautta hän toivottavasti muodostaa positiivisen, ennakkoluulottoman ja mutkattoman suhteen ruokaan ja syömiseen. Jo 6 kk ikäisellä vauvalla on yllättävän hyvä valmius syödä ruokansa itse, jos hänelle tarjotaan siihen tilaisuus. Meillä onkin sormiruokailtu lähes heti puolivuotispäivästä lähtien, sitä ennen tarjottu ruoka ei kiinnostanut.

Kuulumme niihin onnekkaisiin, joiden lapsella on hyvä ruokahalu. Pikku-L syö mielellään lähes mitä vain, tai ainakin maistaa kaikkea ja sitten valikoi mieleisensä syötävän päivän tarpeensa mukaan. Hittiruokiin kuuluvat mm. avocado ja Talk-Muru –murot, nämä kummatkin uppoavat parempiin suihin lähes milloin vain. Joskus pikku-L suosii selvästi hiilihydraatteja, toisina päivinä taas proteiini on päivän sana. Selvästi hän tietää, mikä toimii: käsi nappaa mieluisimmat suupalat talteen salamannopeasti.

Soseruoilla on myös pieni, mutta tärkeä paikkansa ruokailuissamme, sillä pikku-L saa päivittäin hedelmäsoseita lusikalla syötettynä. Päädyimme hedelmäsoseiden syöttämiseen sekä niiden kätevyyden vuoksi että siksi, että halusimme lapsen osaavan tarvittaessa syödä myös lusikasta ja syötettynä. Ruokailunsa sormiruoilla aloittanut palleroinen yrittikin aluksi syödä lusikkaa kuin sormiruokaa, nykyään hän tuntee näiden ruokailutapojen eron ja lusikan tullessa näköpiiriin avaa pienen suunsa ammolleen: hedelmäsoseet ovat namia. Kaiken muun hän lappaa kuitenkin suuhunsa omin käsin ja nauttii ruokailuhetkistä, erilaisiin ruokiin tutustumisesta ja kaikkien aistiensa käyttämisestä ruokaan tutustuessaan.

Äitinä nautin mm. näistä: hyvän ruoan tarjoaminen lapselle; yhteiset ruokailuhetket; pienen suun avautuminen jo ennakkoon, kun ruoka ei ole vielä edes hyppysissä; iloiset ilmeet ruokapöydässä; lapsen ruokailutaitojen kehittymisen seuraaaminen, hänen taitavuutensa ihmetteleminen...

Koska ideana on syödä yhdessä samaa ruokaa eikä vauvalle saisi tarjota suolaisia eikä maitopitoisia ruokia, tämä äiti on päätynyt kokeilemaan monenlaisia uusia reseptejä. “Äiskän koekeittiössä” testataan lähinnä kasvis- ja kalaruokia, sillä en itse syö lihaa. Lapsi on miehen tavoin sekasyöjä, mutta koska minä vastaan suurimmasta osasta ruokailuita, lapsenkin ruoka on melko kasvispainotteista.

Tänään söimme lounaaksi kookos-bataattisosekeittoa. Sosekeitot ovat aina lapsosen mieleen, niin nytkin kun hän lappoi litkua suuhunsa. En olisi itse keksinyt tarjota moista ruokaa sormisyöjälle, mutta niin se keitto vaan katoaa lautaselta suuhun asti! Sosekeiton nurja puoli on infernaalinen sotku, mutta ruokaessu ja harso suojaavat hyvin ja sosekeittoa ei yleensä edes päädy lattialle asti. 

Sosekeittoa ja keitettyä ohraa, olkaapa hyvät:

Parasta nyt: vesihanan sulkeminen käsienpesulla. Äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa... Hilpeää!