Väsyväyväy

Eilen sattui ensimmäistä kertaa niin, että lapsonen oli nukahtaa kesken ruokailun, syöttötuoliin. Kops vaan. Ja sitten se tapahtui toisen kerran, muutamaa tuntia myöhemmin. Näiden kertojen välillä lapsi ei ollut kiinnostunut päiväunien nukkumisesta, vanhempien yrityksistä huolimatta. Päivälliseltä siis kipin kapin yöpukua pukemaan ja nukutuspuuhiin. Tuloksena tunnin nukutusmaraton konttaamisten, kiipeilyn ja huudon kera, tällaistapa ei ole ollutkaan enää moneen kuukauteen, mutta tuttua hommaa ihan pikkuvauva-ajoilta. Huh. Onneksi ei joka ilta ole enää tällaista! Tämä mamma oli nimittäin lapsosen lailla ihan yliväsynyt koitoksesta selvittyään. Illalla kukuin tarpeettoman myöhään ja unikaan ei meinannut tulla heti. Sama vika kai oli lapsella, liian väsyneenä on vaikeaa nukahtaa. Yökin meni kovin levottomasti. Onneksi mies nousi reippaana lapsen kanssa klo 6.30 ja sain hieman vielä levähtää.

Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa vauvavuotta alkaa olla jo melko väsynyt olo, vaikka meillä pääsääntöisesti on nukuttu ihan kohtuullisen hyvin ja lapsi nukkuu päiväuniakin erittäin hyvin. Kymmenen kuukauden jatkuva yöheräily tuntuu aivoissa puuromaiselta, epäkeskittyneeltä ja välillä on helposti ärsyyntyvä olo. Ensi viikolla näitä aivoja tarvittaisiin opiskelemiseen ja olisi jopa tarkoitus saada jotain tavoitteellista aikaan eli kirjoittaa opinnäytetyö. Hieman hirvittää. Toivottavasti käy niin, että vaihtelu virkistää ja että rajallisempi ajankäyttömahdollisuus tuottaa tehokkaampaa työskentelyä ja keskittymistä oleelliseen. Uskon näin ja aika näyttää.

Lapsi korjasi omaa väsymystilannettaan nukkumalla tänään yhdet kolmen tunnin ja yhdet puolentoista tunnin päiväunet. Oikein hyvä. Muita lapsen kuulumisia:

Alakertaan ilmestynyt vauvaportti aiheuttaa ihmetystä ja sitä vasten on kiva nousta seisomaan ja rynkyttää.

Sosemaalausta on kokeiltu avoimessa päiväkodissa noin 4 kk, noin 7 kk ja tänään lähes 10 kk iässä. Ensimmäisellä kerralla homma meni vähän yli hilseen, toisella kerralla maalari oli ihan liekeissä, ja viimeisin yritys ei juurikaan kiinnostanut, koska oli kiireellisempää kontata ympäriinsä soseella kuorrutettuna kuin taiteilla paperille. Äiti toteaa, että 7 kk ikä oli varsin hyvä tähän touhuun, koska lapsi oli silloin toimelias ja innostunut, muttei vielä osannut liikkua ympäriinsä. Tänään äiti sai touhusta harmaita hiuksia ja totesi, että tätä kokeillaan tästä lähtien ainoastaan kylpyhuoneessa ja ilman vaatteita. Tarvikkeita ostamaan siis.

Ja tänään lapsonen oppi näyttämään kieltään. Suloista!

Alakerran vanki

Taiteilija työssään (tammikuu 2013)

On ihanaa, kun äiti puhaltaa kasvoihin!

Liikettä niveliin

Tämän hetken ajankohtaisin asia tuntuu olevan lapsosen liikkuminen. Reilut kuusi viikkoa sitten hän oli vielä lattialla jokusen metrin eteenpäin hinautuva pötkelö, nyt tilanne on... jotain ihan muuta.

Meidän tyttömme on melko rauhallinen, tarkkailevainen ja harkitseva. Ajattelin pitkään, että pikku-L ei todennäköisesti lähde liikkumaan mitenkään merkittävän aikaisin tai nopeasti, hän kun tuntui oleva ihan tyytyväinen selällään makoillen tai vatsallaan pönöttäen. Ensimmäinen kierähdys selältä vatsalleen tapahtui joskus 5 kk iässä ja vatsalta selälleen jokusen aikaa sen jälkeen. Ja siinä kaikki. Liikkuminen ei tuntunut kiinnostavan tippaakaan. Puolivuotispäivänä hän sitten hokasi vatsalleen kääntymisen paremmin ja innostui, että näin voi ihan itse päättää olla vatsallaan. Ja se siitä sitten taas, vatsalleen päästyä ei ollut mitään tarvetta vaihtaa olotilaa muuhun, eikä opetella kääntymistä toisenkaan kyljen kautta. Noin seitsemän kuukauden iässä alkoi varovainen yritys hinautua lähellä olevia leluja kohti, navan ympäri pyörien pääsi mukavasti jo käsiksi useisiin leluihin. Samanaikaisesti yritystä päästä konttausasentoon. Uusia taitoja tuli verkkaisesti eikä minnekään tuntunut olevan kiire. Pikku pötkylä möhnötti tyytyväisenä lattialla leluineen.

Kunnes hän yhtäkkiä oppi konttaamaan, (ikää 8 kk ja pari päivää), taputtamaan, vilkuttamaan, menemään itse istumaan, nousemaan polvi-istuntaan, polviseisontaan ja seisomaan tukea vasten (8.5 kk, kaikki saman viikon aikana). Toissapäivänä pikku-L (9.5 kk) päätti vielä tehostaa reviirinvaltaustaan ja käveli huonekaluja pitkin pidemmän pätkän, oppi käyttämään taaperokärryä ja kiipesi portaat yläkertaan. Kaikki neljätoista porrasta! Ilmeisesti oli tarpeen näyttää pitkää nenää isälle, joka aamulla vielä sanoi, että portaiden kiipeäminen ei ole vielä lähellä.

Kun liikkumaan oppiminen tapahtuu tällaista vauhtia on vanhemmilla täysi työ pysyä mukana muutoksessa. Vaipan ja vaatteiden vaihto ja muut huoltotoimet tehdään nykyään vauhdikkaan akrobaattisesti lapselle, joka vaihtaa väkkäränä makuu-, konttaus- ja seisoma-asentojen välillä, istuu, kiipeilee ja konttaa vinhaa vauhtia. Vauvaporteista vasta yläkerran portti on asennettu, alakerran portti on vielä laittamatta. Vahtimista riittää, mutta on hauskaa seurata tätä hurjaa kehitystä ja uuden oivaltamisen riemua! Lapsi on niin onnellinen ja ylpeä aina onnistuessaan jossain uudessa ja keksiessään jotain jännää. Ja onneksi hänen luontainen harkitsevaisuutensa on edelleen tallella: pää ei kopise kaatumisista kovinkaan usein :)

Parasta nyt: uusi vauvanukke, kaikenlaiset narut, pieni dublolautanen, violetit tossut, portaiden kiipeäminen, avocado, kahvin keittäminen, nokkamuki, tyhjät pilttipurkit, kamerat, kännykät, kirjahyllyn ja dvd-hyllyn luona seisoskelu...