Uusia sanoja

- Katokatokatokatokatokatokato... Tarkoittaa juurikin sitä: katso!
- Kukka - Jo aiemmin opittu, mutta poissa käytöstä ollut sana, lapsi toisteli aamulla itsekseen monenmonta kertaa.
- Kukko - Uusi sana, tutut äänteet. Yhdistyy kukon kuvaan tai kukkoesineisiin.
- Kakku - Opittu ilmeisesti synttäreiden yhteydessä, mutta käytössä nyt. Kirjan sivulta bongaa heti kakun ja kertoo, mikä se on.
- Tuota - Vielä epäselvää, onko tämä tarkoituksellinen sana, mutta kuulunut tänään useamman kerran. Kuulin kerran myös "Kato tuota", mihin liittyi myös sormella osoittaminen.

Ihana yksivuotias

Olen nauttinut vauva-ajasta. Lapsen joka ikä on ollut ihana, ja aina kun hän on kasvanut ja oppinut uutta, jotain muuta on jäänyt taakse. Se pieni vastasyntynyt on kadonnut ja tilalla on nyt suloinen yksivuotias.

Jotenkin tämä 1-v. ikä on mielestäni kuitenkin tosi ihana. Lapsi on vielä pieni ja vauvamainen, mutta selkeästi oma pieni persoonansa. Hän tietää, mitä haluaa ja osaa osoittaa sen. Hän leikkii entistä monimuotoisempia leikkejä, jotka alkavat olla melko mielikuvituksellisia. Hän juttelee, kujeilee, tutkii ja ihmettelee. Osoittelee kaikkea ja haluaa niille nimen. Lukee kirjoja pitkään itsekseen ja haluaa, että niitä luetaan hänelle. Syöttää äitiä. Kihertää onnellisena. Itkee pettymystä, kun vähän kompastuu. Keksii ja oppii joka päivä jotain uutta. Ymmärtää ja on vuorovaikutuksessa.

Lapsi myös syö hyvin, nukkuu melko hyvin, on rutiineja ja päivissä on ennakoitavuutta. Aikataulut sitovat, mutta on helpompaa toimia lapsen kanssa, kun tietää ennakkoon, mihin aikaan hänellä on nälkä ja väsy. Hänet voi jättää leikkimään itsekseen, mutta yhdessä leikkiminenkin on kivaa. Automatkailu sujuu kaksinkin.

Tuo pieni pallero ilahduttaa päivän aikana noin miljoona kertaa ja melkein yhtä monta kertaa päivässä haluan rutistaa häntä ja pusutella läpimäräksi.

Paluutunnelmat

No niin. Mies saapui puoliltaöin kotiin mökille lapsen nukkuessa. Ei mennyt ehkä ihan putkeen tuo jälleennäkeminen heillä... Isä meni lapsen vierelle makoilemaan ja minä perässä. Pieni heräsi ja oli ihan tuhannen ihmeissään, että kuka mörökölli täällä pimeässä makaa äidin lisäksi! Kauhea itkuhan siitä tuli, joka vaimeni, kun viimein otin lapsen syliin istumaan ja sai katsella isukkia rauhassa äitiin nojaillen, sitten alkoikin olla hauskaa. Niin hauskaa, ettei meinannut enää millään nukahtaa ja hyssyttelin kuin pienempääkin vauvaa. Joskus kahden jälkeen sitten päästiin taas unten maille... Note to self: öö, mitenkäs tämän olisi voinut hoitaa paremmmin? Ensi kerralla mietintämyssy päähän hyvissä ajoin!

Onneksi aamusta lapsi on ollut kuin isä ei olisi minnekään mennytkään. Koko perhe koolla, ihanaa! Oo, ja aivan ihania uutisia, rakas ystäväni sai eilen illalla pienen tytön! Kovasti odotan, että kuulen lisää synnytyksestä ja muuta, mutta näillä eväillä olen jo aivan onnessani heidän puolestaan. Bonuksena vielä meidän lapsi sai mukavasti vuoden nuoremman kaverin. Oi onnea!

Pikkutyttö osaa ja ymmärtää

Niin se lapsi vaan taas tänäänkin teki kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Nyt tuntuu, että melkein päivittäin hän osoittaa, kuinka hyvin jo ymmärtää ja osaa! Jotenkin pidän häntä vielä niin vauvana, kun ei vielä puhu kunnolla, ei osaa kävellä ja näyttääkin kovin vielä vauvalta. Mutta onhan hän jo 1 v 1 kk, joten ei kai se ihme ole jos jo osaa ja ymmärtää.

Anyway, löysin lapsen tänään kenkätelineen luota ja menin seuraksi. Lapsi hämmensi lelukauhalla isänsä saappaan sisusta, ojensi sitten kauhaa kohti minua ja syötti. Leikki jatkui, hämmennettiin ja syötettiin vaihtelevalla rytmillä. Leikeissä alkaa jo olla rakennetta ja mielikuvitusta! Myös ruokapöydässä hän välillä haluaisi syöttää minua ihan oikeasti.

Iltapalalla lapsi alkoi osoitella tissejäni ja esittää vaativia äännähdyksiä. Olin huomannut lapsen olevan jo väsynyt, tavallista aikaisemmin, ja kerroin hänelle, että saa maitoa kohta kunhan mennään nukkumaan. Lapsi alkoi sitten osoitella sormellaan makuuhuoneen suuntaan! Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hän näin selkeästi kertoo haluavansa nukkumaan.

Osoittelu ja vaatiminen alkaa muutoinkin olla melko arkipäiväistä. Nyt kun mies tulee kotiin taitaa jonkinlainen unikoulu olla paikallaan. Nyt lapsi on tottunut siihen, että kun herää, saa maitoa ja voi nukahtaa, koska se on ollut minulle helpoin tapa saada vieressä nukkuva lapsi takaisin unten maille. Viime yönä yritin kerran saada lapsen nukahtamaan ilman maitoa. No, hän alkoi osoitella tissejä sormellaan ja esittää vaatimuksia. Kyllä oma tahto on olemassa yölläkin! Ehkä mies saa lapsen nukahtamaan yöllä muillakin keinoin.

Back to mökki

Blogihiljaisuus rikkoutuu - olemme taas mökillä. Tai oikeastaan palasimme mummilasta/anoppilasta jo sunnuntai-iltana. Nämä pari päivää ovat olleet täyttä touhua, kun olen purkanut matkatavaroita ja mummilassa pestyjä pyykkejä, siivonnut jo lähtöä edeltäviä sotkuja, perannut kaksi laatikollista mansikoita pakastimeen ja käyty lapsen kanssa kaupassa ja asioilla.

Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.

Kesätyttö vauhdissa mummilan pihassa

Tötteröhuuli "leikkimökki"kuistilla. Ihan ite kiipesin tuoliin!

Isän vanhan ratsun kyydissä. Ilme lienee päristysilme - hepan ollessa liikkeesä (työntäen) lapsi oli ihan hiljaa ja jännittyneenä, mutta pysähtynyt hevonen pärisi kuin auto.

Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.

Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.

Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.

Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!

Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...

Lusikalla voi esimerkiksi soittaa pilttipurkkia

Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:

Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.

Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.

Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.


Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista

Ymmärrys kasvaa

Kyllä vaan lapsi alkaa selvästi ymmärtää enemmän ja enemmän puhetta, ja myöskin reagoida siihen. Aamulla sanoin hänelle, että nyt pitää laittaa talkkia. Lapsi haki talkkipurkin läheltä, oli kaatavinaan siitä päällensä ja ojensi purkin minulle!

Varpaat ja napa löytyvät edelleen kysyttäessä, pesulle menon ymmärtää kun kerron, "tule", "äiti antaa" ja monta muuta asiaa ymmärtää. Alkaa olla jo iso pieni tyttö! Äiti on tosi ylpeä.

Yh-elämää ja kantorepputestailua

Mökillä sataa tänään kaatamalla - on satanut suunnilleen koko päivän - joten suunnitelmat käydä lapsen kanssa kirkolla kaupassa ja tutustumassa kirjaston lastenosastoon ja leikkikenttään siirrettiin huomiselle (tai jollekin toiselle päivälle). Tämä äiti on tänään tosi väsynyt, kun on tullut mentyä nukkumaan ihan typerän myöhään. Nukuin päikkäritkin lapsen kanssa. Lapsen kohdalla unet tosin jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun vaunut sattuivat eilen jäämään yllättävän sadekuuron uhreiksi ja olivat vielä märät - lapsi joutui epätavallisesti nukkumaan unensa sisällä. Nukuttamiseen meni puoli tuntia, unia kesti reilun tunnin... No, ei siinä mitään, sain sen ajan nukuttua itsekin, jäi vaan muu oma aika pois.

Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.

Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?

Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.

Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.

Etsin netistä ohjeet Manduca -kantorepun virittelemiseen lonkalle. Nyt on helpompaa tehdä erinäisiä juttuja lapsen kanssa, varsinkin ulkona. Lapsi viihtyi melko hyvin kyydissä, mutta ohjeista en ollut varma, missä lapsen käsien pitäisi olla, hihnojen ala- vai yläpuolella. Lopulta alapuolella vaikutti paremmalta vaihtoehdolta - lapselle jää enemmän liikkumis- ja ihmettelyvaraa. Keskiosan vetoketju piti siinä tapauksessa sulkea. Yläkuvan vaihtoehto pitää lapsen hieman passiivisempana, mutta toimisi vaikka nukkumiseen hyvin.

Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.

Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.

Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.

Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta

Raparperiraparperiraparperi

Meillä on mökillä valtava raparperipuska. Katsokaa vaikka:

Yllä olevassa kuvassa näkyy se, mitä on jäljellä, kun vierailijoita on pyydetty ottamaan haluamansa ja olen leikannut sieltä tämän kasan:

Kolmekymmentä vartta! Ja jäljelle jäi varmaankin tuplat! Kuka haluaa tulla hakemaan raparperia meiltä???

Yleensä en ole ottanut raparperia talteen, koska vuosittain on tullut tehtyä ehkä kaksi raparperipiirakkaa enkä ole keksinyt muuta houkuttelevaa käyttöä. Ranskalaisen marja-raparperikakun (kirjoitin siitä täällä) vuoksi päätin pakastaa raparperia talven herkkuja varten, ja samalla halusin kokeilla muitakin uusia raparperireseptejä. Tänään tein tämän:

Minttu-raparperipiirakka Isyyspakkaus-blogin Tommin - tai oikeammin hänen Rouvansa - ohjeella. Herrrrrrrrrkkua! Harmitti melkoisesti, kun mökillä ei ollut tuoretta eikä kuivattua minttua. Leikkasin sitten minttuteepussin auki ja ripottelin sieltä piparminttupuruja, mutta makua ei kyllä ollut toivotulla tavalla. Täytynee siis tehdä piirakkaa uudestaan! Tämä on siitä hauska piirakka, että taikina tulee raparperien päälle, ei alle, ja omani kun paistui hieman liikaa niin pinta maistuu ihanasti rapeilta kaurakekseiltä. Sokeria lisään ensi kerralla vähemmän. 

Tämä päivä eli ensimmäinen päivä parisen viikkoa kestävästä jaksosta kaksin lapsen kanssa tuntui todella pitkältä. Jo neljän aikaan ihmettelin, kuinka pitkään voi yksi päivä kestää - huomaa kyllä, etten ole pitkään aikaan viettänyt päiviä kaksin lapsen kanssa! Teimme vaikka mitä, mm. kylpy pihalla lämpimässä säässä, mutta aikaa vaan riitti. En myöskään osannut ennakoida lapsen hieman tavallista aikaisempaa nälkää ja olin pulassa, kun nälkäinen, itkevä pieni raukka roikkui jaloissani ja halusi olla pelkästään sylissä, tee siinä sitä ruokaa nopeasti sitten... Onneksi syöminen auttoi ja lapsi oli taas hyväntuulinen. Meillä oli kyllä kivaa tänään, mutta tosiaan piiiiiiitkä päivä. Pianhan tähän tottuu taas.

Myrskyisä retki

On kuuma, jo ties monennettako päivää. On ihanaa olla kevyissä vaatteissa - lapsi lähinnä vaippasillaan - mutta nukkuminen on hieman tukalaa, myös lapsella, joka pyörii väkkäränä välissämme erityisesti aamuyöllä. Päätämme lähteä vilvoittelemaan lapsen päiväunien jälkeen uintiretkelle läheiselle (hmm, matkaa lienee kymmenisen kilometriä) lähdejärvelle, jossa on matala hiekkapohja ja vesi on kirkasta, mutta melko kylmää. Ukkosta on kyllä ennustettu tälle päivälle, mutta päätämme lähteä silti, jos vaikka ehtisimme pulahtaa hieman.

Lapselle tämä on ensimmäinen uimarantakokemus. Pääsemme perille ja vaihdamme hieman vikuroivan tytön päälle serkuilta perityn neopreenipuvun, joka saattaisi pitää lapsen kylmässä vedessä lämpimämpänä kuin muut uimapuvut. Mies kävelyttää lapsen käsistä taluttaen veden äärelle ja irvistää, kun omat jalat koskevat vettä - kylmää! Mutta lapsi kahlaa nilkkoja myöten veteen, alkaa kiljahdella riemusta tajutessaan tilanteen mahdollisuudet ja heittäytyy konttaamaan veteen. Riemulla ei ole rajaa, kun pieni ihminen möyrii vedessä pehmeän rantahiekan päällä ja metsästää kaak-kaak-ankkojaan ja muovikippojaan. Voiko olla olemassa näin mahtavaa paikkaa! 

Toinen uimassa oleva perhe lähtee pois, samoin grillikatoksen käyttäjät. Näemme järven takana tummia pilviä, salamoita ja kuulemme etäisen jyrähdyksen. Lapsi pulikoi onnessaan, viemme hänet kokeilemaan uimista myös hieman syvemmällä. Alamme epäillä, että nyt olisi parasta lähteä, lapsi ei vielä haluaisi. Me vanhemmat käväisemme vuorotellen pikauinnilla. Lopulta täytyy kopata lapsi vedestä ja syöksyä pukemaan vaippaa - tuuli yltyy, hiekka alkaa pöllytä, synkkenee. Vaihdan omat bikinini alusvaatteisiin ja heitän kesämekon päälleni, mies vie lapsen autoon ja minä kerään vauhdikkaasti tavaramme. Tuuli yltyy jo varsin myrskyisäksi ja taaperran autolle etukenossa. 

Sade alkaa kun olemme kaikki sisällä autossa. Peittelen varmuuden vuoksi vaippapukeisen, ihmettelevän lapsen villapeitolla ja lähdemme ajamaan. Salama ja rysähdys, ihan peräkkäin, ukkonen on päällämme. Hmm, ei liene viisasta lähteä ajamaan ukkosenjohdattimeksi peltojen laidoille... Palaamme järven rantaan, puiden alle ja odotamme ukkosen siirtymistä kauemmas. Lämpötila on laskenut kymmenisen astetta aiemmasta, kaivan hoitolaukusta bodyn lapsen päälle. Lapsen otsa on silti nahkeana - ei taida olla kovin kylmäverinen tämä pienokainen. 

Kotiin ajamme ukkosen siirryttyä kauemmas. Kierrämme toisen järven kautta ja käymme tarkastamassa,  olisiko siellä rantakioski auki ja löytyisikö toiseltakin järveltä kivaa uimapaikkaa. Kioski on kiinni, lapsella nälkä, palaamme mökille. Ilma on viileää, korjaamme tilanteen paistamalla kotitekoisen pitsan.

Kiva retki ukonilmasta huolimatta! Toistetaan, mutta luotettavammalla säällä.

Etusormi ojossa ruokapöydässä

Istumme ruokapöydässä, päivällisellä. Lapsi on mättänyt riisiä huuleen ja vaatinut aina vain lisää, komentamalla tiukasti "ö" ja osoittamalla oikealla etusormella riisiä kauempana olevalla lautasella. Myös tofupalaset ja kookos-currykastikkeessa olevat kukkakaalinpalat kelpaavat, mutta isän paistamaan kanaan hän ei koske. Pahin nälkä on jo selätetty, koska alkaa tuulilasinpyyhinvaihe - toinen käsi viuhtoo pitkin tarjotinta pyyhkimen lailla ja tarjottimella olevat ruoat sinkoilevat pitkin poikin. Sitten lapsi tarttuu keltaiseen, paksun kastikkeen peittämään kukkakaalinpalaan ja laittaa sen korvalleen - puhelinleikki! D'ouh! sanoo äiti ja puuttuu asiaan välittömästi. Kaikki muut sotkut vielä menettelevät (ja nykyään syöminen onkin jo melko siistiä), mutta ei currykastike korvassa!

Currynaamavelmu, epätarkka kuva tosin

Iltapalalla päätän ottaa itsellenikin samannäköisen annoksen kuin lapselle: ruisleipää ja juustoa (lapsella on kyllä muutakin). Tarjoan juustolla päällystetyn leipäviipaleen lapselle, joka virnistää, kippaa juustot leivältä ja alkaa syödä niitä. Vilkaisee minun leipiäni ja laittaa muodon vuoksi yhden juustoviipaleen tarjottimellaan olevan leivän päälle. Syö sitten senkin ja alkaa vaatia minun juustojani. Seuraavaksi on tarjolla piimää. Lapsi maistaa ja intoutuu, loppuruokailu meneekin enemmän tai vähemmän piimän merkeissä. Kaikin puolin lapsi esittelee klovnintaitojaan monipuolisesti ja itsekin huvittuen, mm. leimaten ruokiaan nokkamukin korkilla ennen syömistä. Hassu pikku puppeli.

Lapsen ruokahetket ovat muuttuneet monella tapaa sitten 6 kk iän, jolloin hän alkoi syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Nykyään lapselle tulee selvästi nälkä, jota pelkkä maito ei taltuta, ja hän syö suuria määriä kaikenlaista. Aloitimme ruokailut melko tarkkaan sormiruokailulla eli lapsi söi itse omin käsin kaiken muun, paitsi syötimme hänelle lusikalla hedelmäsoseita jälkiruokana ja välipalana. Nykyään lapsi on jo yksivuotias, mutta syötämme häntä enemmän kuin koskaan! Usein hän nimittäin lakkaa jossain vaiheessa ruokailua (joskus melko aluksikin) syömästä itse, mutta saattaa ottaa vastaan syöttämäämme ruokaa vielä suuret määrät oikein mielellään. Sosekeittoja hän söi aiemmin itse, mutta pitkän keittotauon jälkeen niiden syöminen oli pelkkää tahallista sotkemista, joten nyt niitäkin syötetään lusikalla. Lusikkarepertuaariin on tullut lisäksi myös jugurtit, rahkat ym. Pitäisi kai antaa lapsen opetella itse lusikalla syömistä, mutta kun ruokailu on nyt melkoista velmuilua ja esineillä leikkimistä niin vanhempien motivaatio yritykselle on ehkä hieman heikko...

Näin yksivuotiaana ruokakiellot (eli suositusten mukaiset välttämiset alle yksivuotiaalle) ovat poistuneet ja käytämme ruoissa maitotuotteita ym. Täytyy vaan sanoa, että kun on puoli vuotta tehty ruokia ilman suolaa ja tiettyjä ruoka-aineita, ei oikein tahdo muistaa, että nyt voisikin käyttää jo kaikenlaista, mitä ennen on ollut tapana käyttää! Vauvan elämän käänteet ovat niin vauhdikkaita, ettei tällainen kolmekymppinen osaa mukautua samaan tahtiin. No, juusto ainakin on palannut ruokiin, suolaa ajattelimme vielä välttää tai käyttää niukasti. Seuraavaksi mukaan naurista, lanttua, punajuurta?

Suurimmalta uutuudelta ruokahetkissä tuntuu kuitenkin tuo sormellaosoittelu ja päättäväinen vaatiminen. Lapsi on löytänyt oman tahtonsa ruokapöydässä ja vaatii pontevasti haluamaansa ruokaa tai esineitä pöydästä. Epämieluiset tarjottavat lentelevät lattialle. Lentelevää ruokaa lukuunottamatta kaikki tämä on kyllä oikein hauskaa, mutta tuntuu, että nyt on siirrytty selkeästi uudelle aikakaudelle - lapsi ei vain ota vastaan, mitä vanhemmat päättävät hänen puolestaan, vaan valitsee, päättää ja pyytää itse. Vaikka hän muuten tuntuu mielestäni vielä aika vauvalta, tämä piirre on selvästi jo pikkulapsen, taaperon. Äidin pieni on kasvanut taas hitusen isommaksi.

Joutsenperhe ja muuta mökkitunnelmaa

Kävinpä viimein karistamassa talviturkin harteilta eli uimassa mökkijärvessä. Ehdin uida muutamia metrejä, kun joutsenperhe lähti parinkymmenen metrin päästä järvelle, luultavasti meidän venerannastamme. On täällä mökillä kyllä kaikkea hienoa! Harmi vaan, kun mökkijärvi on varsinainen sinileväpesäke - odotettavissa on, ettei järvessä ehdi käydä montaa kertaa uimassa ennen kuin leväpuuro valtaa vedet. Nyt pulikointi oli kyllä oikein virkistävää!

Samainen joutsenpariskunta mökillä viime kesänä. Tämänvuotiset poikaset ovat nyt pienempiä kuin kuvassa näkyvät

Lapsi pääsi nauttimaan vedestä (ja saippuakuplista) toisenlaisissa puitteissa

Heinäkuun loppuun on nyt suunnitelmissa kattoremontti, ja mies lähti juuri kirkolle tilaamaan ilmalämpöpumppua. Mökin seinät ovat umpihirttä ja melko ilmavat, joten lämmityskustannukset ovat talvella melko korkeat. Toiveena on saada ilmalämpöpumpun avulla peruslämpö mökkiin hieman kohtuullisemmilla kustannuksilla, etäsäätömahdollisuus eli lämmöt nostettua tekstiviestillä ennen mökille saapumista sekä hieman viilennystä kesän kuumimmille päiville ja erityisesti öille.

Kaikenlaista on jo tullut mökillä puuhasteltua, vaikka melko rennosti onkin otettu.

Kasvimaalla riittää kitkettävää - rikkaruohot villiintyvät sillä välin, kun emme ole vielä ehtineet mökille. Olen jo saanut kitkettyä pahimman eli porkkanarivit (arvatkaa vaan, kuinka helppoa on erotella hentoiset porkkanantaimet rikkaruohopöheiköstä turvaan) sekä pari muuta riviä. Alla sipulit ja hieman kuvaa rikkaruohojen määrästä...

Lapsuudenystävän, äitini kilpikonna Konnan, tuhkat haudattiin eilen mökille, miehen lapsuudenperheen kahden koiran viereen. Rakas Konna kuoli syyskuussa 23-vuotiaana. Se oli hauskin, inhimillisin ja persoonallisin kilpikonna mitä olen koskaan tavannut. RIP pieni ystävä.

Lämpimät ilmat hellivät, mutta myöskin hiostavat. Lapsi pääsee onneksi nauttimaan ilmavista päiväunista vaunuissa. (talkkipurkkikin on näköjään halunnut mukaan unille) Hän on muuten alkanut seisomaan hetkittäin ilman tukea ja tapailee jo vähän askeliakin. Saattaa siis lähiaikoina oppia kävelemään!

Mökillä villiinnyn aina kukista ja käyn yleensä aamuisin tekemässä kukkatarkastuksen tiluksilla. Tällä hetkellä kukkansa ovat avanneet upeat idänunikot siemenistä (heikoilla taidoilla) perustamassani kukkapenkissä. Mökin vanhat ruskoliljat ovat myös avautumassa. Viimeisessä kuvassa rantaliljoiksi nimittämämme, koko rantalinjan täyttävät vesikasvit, jotka kuulemma ovat oikealta nimeltään keltakurjenmiekkoja.

Ihania kesäpäiviä teille kaikille! Toivottaa mökkiperhe Ylä-Savosta

Juhlahumua

Huh huh. Kylläpä on pitänyt kiirettä, tai ei niinkään kiirettä, vaan kaikenlaista toimintaa. Ensin oli kolmen viikon työjakso, siihen päälle lapsen kahdet yksivuotissynttärijuhlat kotona, pakkauspäivä, kaksi ajopäivää mökille, siivous- ja järjestelypäivä, kolmannet synttärijuhlat lapselle + juhannusjuhla sekä vielä muita vieraita kahtena sitä seuraavana päivänä. Nyt on enää minun äitini vieraana täällä mökillä ja huomenna hänkin on lähdössä. Sitten koittaakin normaalimpi kesäinen mökkiarki! Kunnes viikonloppuna mies lähtee moottoripyöräreissuun Keski-Eurooppaan ja jäämme lapsen kanssa kahden mökille.

Yritänpä tiivistää lapsen synttärihumun jotenkin napakasti. Juhlilla oli teemat: ensimmäiset olivat vanhoille ystäville, toiset naapuruston lapsiperheille ja kolmannet sukulaisille. Lapsi nautti kovasti ihmisistä ympärillään, mutta oli myös melko sippi aina juhlapäivän iltana. Kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä oli jo melko uuvuttavaa. Lahjapakettien avaamisesta hän ei niin ymmärtänyt, mutta ilahtui ja innostui saamistaan lahjoista. Lahjat olivatkin tosi kivoja, mm. monia puisia leluja, muutamia vaatteita, kirjoja, vauvanukke, lastenmusiikkia ja dvd-levyjä. Kakkukynttilän puhaltaminen sai joka kerta lapsen purskahtamaan itkuun - ilmeisesti häntä harmitti, kun liekki sammui. 

Ehkä hauskin vieras lapsen mielestä oli mökkijuhlissa vieraana ollut pieni Jack Russellin terrieri, joka aina lapsen nähdessään syöksyi nuolemaan tämän korvia, niskaa ja mitä vaan mihin ylsi. Lapsi rakastaa koiria, mutta pääsee kovin harvoin koskemaan niitä turvallisesti. Nyt ei lapsen edes tarvinnut yrittää, koska koira ehti aina ensin hänen luokseen, ja lapsipieni kihersi joka kerta onnessaan ja toivoi lisää märkiä hellyydenosoituksia. Hauska parivaljakko!

Myös vanhemmista oli hauskaa juhlia lapsen synttäreitä, oli mukavaa saada vieraita ja viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Laskin tuossa juuri, että synttärijuhlilla ja niiden rääppiäisissä kävi yhteensä 37 vierasta, joista viisi oli yövieraita!

Kakku numero 2. Jatkosuunnitelmissa on kokeilla uudenlaisten kakkujen tekemistä,  on meinaa melko kauan siitä kun viimeksi tein täytekakun!

Lahjakamera oli hauska jo paketissaan

1 v. sankari ja lahjahedelmät. Niitä voi leikata veitsellä osiin!

Palapeli ja "sanakirja" - palapeli on aina pakko purkaa osiin

Synttäririemua

Kielen ja sormien kohtaaminen

Haloo haloo, kuuleeko kukaan?!

Tässä reilun viikon sisään lapsi on oppinut ainakin sanomaan "kukka", soittamaan "puhelimella" eli kännykällä, kengällä, lusikalla..., sekä käskyttämään meitä osoittamalla sormellaan ja sanomalla painokkaasti "ö". Ruokapöydässä hän kertoo varsin päättäväisesti, mitä haluaa, ja erilaisia esineitäkin pitäisi antaa hänelle ruokapöydästä. Enää ei voida vaikkapa napsia karkkia samaan aikaan kun lapsi syö, sillä hän alkaa vaatia sitä mitä mekin syömme. Päättäväinen pikku puppeli! 

Ja nyt on tosiaan päästy mökille ja täällä ollaan elokuun alkupuolelle asti. Ajomatka sujui kohtuullisen hyvin, kun ajot ajoitettiin lapsen päiväunille. Virittelemäni lelut onneksi pitivät lapsen leikin parissa melko pitkiä aikoja, mutta loppumatkasta kumpanakin ajopäivänä häntä alkoi kypsyttää. Noin 250 km päiväajot olivat siis melko sopivat eikä pidempää ajoa olisi toivonut. Rohkaistuin kaksin lapsen kanssa ajamisesta sen verran, että uskallan jatkossakin ajella jonkinlaisia matkoja hänen kanssaan, kunhan ajo tosiaan sijoittuu päiväuniaikaan.

Onpa vaikeaa kirjoittaa, kun on ehtinyt tapahtua niin paljon kerralla. Ehkä jotain kertomisen arvoista muistuu vielä mieleen myöhemmin. Paljon on ollut pieniä ja suuria ihania hetkiä sitten viime postauksen!

Vuosi sitten

Vuosi sitten pieni palleromme syntyi. Onnea, pieni rakas, jo 1 v.! Olet niin kallisarvoinen, ettei mikään mittayksikkö riitä mittaamaan.

Itse joudun viettämään tätä juhlapäivää töissä, mutta sitten juhlitaankin pientä tyttöä koko viikonloppu. Palaanpa tässä kuitenkin vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin minusta tuli äiti - synnytyskertomus, olkaa hyvä!



Ehdimme muuttaa mökille ennen laskettua aikaa. Ennen laskettua aikaa supistuksia tulee viikon välein, ensimmäiset jo kun olemme vielä kotona. Ensimmäisellä kerralla ne tuntuvat lähinnä voimakkailta kuukautiskivuilta alaselässä, mutta herättävät kuitenkin aamulla ylös sängystä. Lääkärintarkastuksessa viikolla 36 paikat ovat jo olleet hieman auki ja pehmenneet, vaikka en ole tunnistanut erityistä supistelua. Viikkoa ennen laskettua aikaa herään aamuyöllä supistuksiin, joita tulee 2-8 minuutin välein ja ne kestävät 1-2 minuuttia kerrallaan, mutta loppuvat noin kolmen tunnin kuluttua kokonaan. Supistuksista johtuen arvelen, että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa, mutta supistuksia ei enää kuulu uudelleen.

Laskettuna päivänä 13.6. alan olla kypsänä neljän seinän sisällä oloon ja lähdemme mökiltä läheiseen pikkukaupunkiin viettämään kaupunkipäivää. Olo on ok ja tulee käveltyä ja oltua jalkojen päällä paljon.  On virkistävää päästä vähän uusiin maisemiin.

Seuraavana päivänä 14.6. herään klo 6.20 supistuksiin. Ihmettelen, kun purentalihakset tuntuvat kipeiltä ja arvelen, että ehkä supistuksia on ollut jo jonkin aikaa, mutten ole herännyt niihin. Nousen pian sängystä, koska paikoillaan oleminen tuntuu hankalalta, ja kellotan supistuksia. Niitä tulee 2-7 minuutin välein ja ne kestävät noin minuutin, mutta ovat paljon voimakkaampia kuin edelliskerralla ja arvelen, että tällä kertaa päästään tositoimiin. Pysyn koko ajan liikkeessä, koska paikallaan oleminen tuntuu tukalalta, ja lähden mökkipihalle kävelemään. Mieli on positiivinen ja innostunut, ja alan valmistautumaan sairaalaan lähtöön. Herätän miehen pari tuntia oman heräämiseni jälkeen sanoen, että tänään lähdetään Kuopioon. Haluan kuitenkin odottaa lähdön kanssa, kunnes olen aivan varma, etteivät supistukset lopu kesken kaiken. Mies soittaa Elokuu –bändin musiikkia ja tuntuu hyvältä jammailla musiikkiin, joten otan varmuuden vuoksi myös menevää musiikkia mukaan synnytykseen. Syön vielä aamiaista, vaikka tuntuu hankalalta keskittyä syömiseen. Mieskin kommentoi sitä katsellessaan, että taitaa minulla olla vähän tukala olo.

Kymmenen maissa sanon, että eiköhän lähdetä, mutta kehotan miestä vielä kastelemaan kasvimaan. Miehen puuhaillessa mökkiä lähtökuntoon menen jo istumaan autoon ja hengittelemään hypnosynnytykseen liityvää hidashengitystä eli pitkää, tasaista sisään- ja uloshengitystä. Olen rauhallinen ja keskittynyt, mutta lähtö alkaa jo tuntua tarpeelliselta. Auton ovi on auki ja katselen hyttysiä, jotka laskeutuvat auton pinnoille, mutta karttavat minua. Olo on meditatiivinen.

Viimein lähdemme matkaan klo 10.20. Supistuksia on kestänyt tähän mennessä neljä tuntia enkä ole kellottanut niitä sitten heräämisen. Miestä kiellän kuuntelemasta radiota ja keskityn itse silmät suljettuina hengittelemään ja kuuntelemaan hypnosynnytyslevyn sateenkaarirentoutusta iPodilta. Täytän lisäksi sisäänhengityksellä mielikuvissani ilmapalloja ja uloshengityksellä lähetän ne ilmaan. Matkaa on 120 km, ja hieman ennen Kuopiota mies kysyy, mennäänkö sairaalaan vai ystävien luo, koska vaikutan hämmentävän rauhalliselta. Mennään ehdottomasti sairaalaan. KYSin aula on remontin keskellä, ja seesteisestä itsehypnoositilasta siirtyminen markkinatunnelman läpi kohti synnytysosastoa on erikoinen kokemus.

Olemme perillä klo 12, ja hetken vastaanottohenkilökunnan ihmettelyjen jälkeen - olemmehan Espoosta ja synnyttämässä Kuopiossa - kätilömme esittäytyy ja ohjaa meidät tilavaan huoneeseen. Mies lähtee pysäköimään autoa ja hakemaan sairaalakasseja, minä annan kätilölle synnytystoivelistan ja kerron, että toiveenamme on luonnollinen synnytys. Kestää jonkin aikaa ennen kuin ymmärrän olevani  esitutkimushuoneen sijasta jo varsinaisessa synnytyssalissa. Kätilö lukee synnytystoivelistamme tarkkaan ja kommentoi positiivisesti, sanoo ehdottomasti kannustavansa toivomaamme luonnolliseen synnytykseen ja pitävänsä sitä hienona, mutta muistuttaa myös, etten olisi liian ankara itseäni kohtaan. Hän on myös hyvin kiinnostunut kuuntelemastani sateenkaarirentoutusnauhoitteesta ja muista keinoista, joita haluan käyttää. Ensin hän tunnustelee vatsaani päältäpäin käsin: “Voi kuinka siro vauva! Voi miten suloinen hän on!” Klo 12.10 mitataan vauvan sydänääniä, ja koska käyrä näyttää tasaista 130 leposykettä, minua pyydetään juomaan mehua - sydänäänten kuuluisi vaihdella, jotta tiedettäisiin vauvan olevan hereillä ja virkeä. Sydänäänet vilkastuvat mehun avulla hieman. Supistuksia tulee 2-4 minuutin välein. Istun hetken lämpöpussi alaselän takana, paikallaan ollessa tuntuu hyvältä, mutta istuma-asennossa liikahtaminen aiheuttaa tukalaa oloa.

Klo 13 tehdään sisätutkimus, ja ilokseni kohdunsuu on avautunut 4 cm. Kohdunsuu on vauvan pään takana ja reuna hyvin ohut. Istun tutkimuksen jälkeen pallolle, mutta istuminen ei tunnu pallonkaan päällä kivalta, joten seison ja liikun pystyasennossa. Syön välipalaa, sisätutkimus on tuonut lisäpotkua supistuksiin ja olo alkaa olla tukalampi, joten siirryn sängylle hengittelemään ja kuuntelemaan sateenkaarirentoutusta. Tästä eteenpäin olen lähes koko ajan silmät kiinni omassa maailmassani ja ympärilläni tapahtuvat asiat eivät juurikaan rekisteröidy. Olen tallentanut muun muassa kaikenlaista tilanteeseen sopivaksi ajattelemaani musiikkia iPodiin, mutta lopulta annan vain sateenkaarirentoutuksen pyöriä toistolla taustanauhana koko loppusynnytyksen ajan. Mies tarjoaa välillä juotavaa, kätilö antaa tilaa ja tarkkailee syrjemmältä. Siirryn konttausasentoon suihkuun, jossa mies suihkuttaa kuumaa vettä alaselkääni ja hieroo selkää, nämä tuntuvat hyvältä. Mies ihmettelee, kuinka hirveän kuumaa vettä haluan selkääni, koska selkä kuulemma loistaa helakanpunaisena. Hengitän jatkuvasti hidashengitystä, mutta uloshengitys nenän kautta ei tunnu hyvältä, vaan hengitän sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Ajattelen hypnosynnytyksen mielikuvaa silkkinauhoista, jotka avautuvat kohdun ympäriltä, vaikka etukäteen valmistautuessa tämä mielikuva ei ole tuntunut itselleni toimivalta. Kätilö haluaa kuunnella uudelleen vauvan sydänääniä ja lupailee, että sen jälkeen pääsen ammeeseen. Supistuksia tulee 2-3 minuutin välein, mutta vauvan sydänäänet pysyvät leposykkeessä. Käyrien seuraaminen ja paikoillaan pysyminen hankaloittaa oloani, sillä muutoin keinutan lantiotani pienellä liikkeellä lähes koko ajan ja keskityn vain omaan maailmaani. Kätilö on vauvasta hieman huolissaan, koska sydänäänissä ei ilmene tavanomaista vaihtelua. Pääsen ammeeseen, jossa hengittelen, huokailen ja pyöriskelen, vesi tuntuu hyvältä. Mies käy välillä syömässä, jotta jaksaa taas olla tukenani, hypnoottinen rentoutusnauha ja kuuma, kostea ilma alkavat verottaa hänenkin jaksamistaan. Sydänääniä haluttaisiin kuunnella vielä kerran, mutta supistuksia tulee niin tiheästi ja voimakkaina, että kestää kauan ennen kuin suostun nousemaan ammeesta. Tälläkin kertaa vauva pysyy rauhallisena, mutta sisäreisieni hermoja kiskoo paikoillaan maatessa, olo on tukala ja alan kiemurrella ja roikkua kiinni miehessä. Mies huomaa, että kun en seuraa sydänkäyrää vauvan sydänäänet vaihtelevat enemmän, joten laitan silmät jälleen kiinni ja rentoudun, mies seuraa käyriä puolestamme ja alkaa tsemppaamaan minua sanallisesti, kehottaa keskittymään ja rentoutumaan, koska huomaa tukalammaksi käyneen oloni. Kätilö käy keskustelemassa sydänkäyristä lääkärin kanssa, ilmeisesti lääkärin mielestä kaikki on hyvin, koska aiheeseen ei enää palata.

Kätilö kysyy, saisiko tarkistaa kohdunkaulan tilanteen ja haluan itsekin kuulla, mikä tilanne on. Kätilö ratkeaa riemuun kohdunsuuta tarkistaessaan: “Minä niin toivoin tätä sinulle! Oi kun hienoa!” – kohdunsuu on 9 cm auki. Tämä tieto ja kätilön innostus rohkaisee minua kovasti, saan uutta voimaa. Saan vielä mennä ammeeseen tai suihkuun, mutta koska ammeeseen ei saa synnyttää tässä sairaalassa ja kun en usko enää kykeneväni nousemaan ammeesta pois, valitsen suihkun ja konttausasennon. Pian suihkuun pääsyn jälkeen poksahtaa lapsivesi ja verinen kökkäre virtaa alas viemäriin. Alkaa ponnistuttaa. Mies vetää hälytysnarusta ja kylpyhuoneeseen pelmahtaa kätilöitä, oma kätilömme saapuu hetken kuluttua. Siirryn takaisin synnytyssaliin, kohdunsuu on täysin auki ja saan luvan antaa vauvan tulla. Kätilö ehdottaa, että konttausasento voisi sopia minulle ja kokeilen sitä nojaten ylös nostettuun sängyn selkämään. Lisää lapsivettä roiskahtaa sängylle. Koen tarvitsevani lisää fyysistä tukea ja siirryn puoli-istuvaan asentoon, painan käsillä tukea alaselän alta. En pysty hengittelemään vauvaa rauhallisesti ulos kuten hypnosynnytystekniikoita käyttäen olisi mahdollista, koska vatsalihaksissani tuntuu ahdistavalta ja kipeältä, haluan sen sijaan käyttää lisävoimaa raajoista vauvaa ulospäin suuntaavan voiman luomiseen, hengityksen mukana purkautuu ääntä. Haron jaloillani tukea ja jalkapohjieni alle ilmestyy kätilön olkapäät tukea antamaan. Mies on koko ajan vierelläni tukena. Kätilö tarkistaa tilanteen ja kysyy, haluanko kokeilla oman lapseni päätä, tunnen sormillani hiukset pienessä päässä ja saan taas lisää voimaa. Minulle esitellään saliin saapunut uusi kätilö, joka ottaa toisen jalkani tuettavaksi, mutta ote ei tunnu tukevalta, haron tukevampaa pintaa, mies tulkkaa toiveitani uudelle kätilölle. Alavatsassani alkaa tuntua väsymystä, vauvan pää venyttää alapään ihoa kipeästi, tuntuu etten jaksa. Kurkkuani kuivaa ja sattuu monen tunnin syvästä hengittämisestä. Saan kuulla, että vauvan pää on jo puoliksi ulkona ja korva näkyy, kokeilen lapseni päätä kädelläni ja tunnen odotettua enemmän päätä, pienen korvan... Toinen käsi on kuulemma poskella, kätilö kommentoi, että vauva juttelee jo. Kohta lapsi on ulkona, tuntuu “plo-o-oo-ps” ja avaan hämmentyneenä silmäni, pieni vaalea rääpäle on kätilön käsissä ja hänet lasketaan rinnalleni. Kysyn, onko hän tyttö vai poika, kätilö kysyy mieheltä miten on, mies toteaa vauvamme tytöksi, kuten oli ennakkotietokin. “Hei pikku-L”, sanon, kutsuen vauvaa hänen omalla nimellään. Pieni ihminen itkee ensimmäisen itkunsa, katsoo minua virkeänä viirusilmänä, silmänympärykset vihaisen punaisina. Hän etsii rintaani, mutta löytää sen hämmentyneenä vasta hetkisen kuluttua, vierelleni siirrettynä. Jossain välissä jälkeiset syntyvät, ennakkotoiveeni mukaan ilman oksitosiinipiikkiä, ja minulle laitetaan kolme pintatikkiä. Pieni perheemme saa viettää ensimmäiset yhteiset hetkensä rauhassa synnytyssalin hämärässä toisiamme ihastellen ja ihmetellen. Suihkussa käydessäni pieni hentoinen vauvamme antaa näytteen mahtavista äänivaroistaan punnituksen aikana, isän ihoa vasten hän merkkaa isän solisluuhun fritsun omistusmerkikseen.

Pikku-L syntyi klo 18.55, raskausviikolla 40+1. Hän painoin 3120 g, pituutta oli 48 cm ja päänympärys 33 cm. Sairaalasta saadussa synnytyskertomuksessa synnytyksen ensimmäisen eli avautumisvaiheen kestoksi on merkitty 11 h 45 min, toisen eli ponnistusvaiheen kestoksi 10 min ja kolmannen vaiheen eli jälkeisten syntymän kestoksi 15 min. Oma ajan- ja paikantajuni katosi hypnosynnytyksessä, enkä ole kovin tietoinen, mitä ympärilläni todellisuudessa tapahtui. Vaikka miehen toimet on mainittu tässä vain muutamaan otteeseen, hän oli korvaamattoman tärkeä kumppani ja kanssakokija koko synnytyksen ajan. Ihana kätilömme suhtautui toiveisiimme suurella kunnioituksella eikä esimerkiksi kertaakaan kysellyt kivusta tai tarjonnut lääkkeellistä kivunlievitystä, juuri kuten olimme toivoneet. Suuri osa toivomamme luonnollisen synnytyksen onnistumisesta johtui yhdessä käymästämme hypnosynnytyskurssista ja ennakkoon tekemistäni rentoutus- ja mielikuvaharjoitteista, joiden johdosta olin luottavainen, rento ja rauhallinen ja koin, että minulla oli välineitä selviytyä synnytyksestä toivomallani tavalla. Olen hyvin onnellinen saatuani tämän mahdollisuuden. Niin, ja miksi pikku-L:n sydänäänet pysyivät niin tasaisina koko synnytyksen ajan? Hän taisi nukkua rauhallisesti koko ajan!

Päivän sana

Ääääi-Ti - äääi-TI - ÄÄÄii-ti - äiti - ÄITI - äääiiiitti!

Tässäpä päivän sana eiliselle ja tälle päivälle. Hokeminen alkoi kuulemma eilen bussissa, kun mies antoi lapselle kuvani ja lapsi totesi heti "äiti". Eikä sitten ilmeisesti ole lopettanut sen jälkeen :D ÄÄÄii-ttI!

Aina vaan uutta

Lapsi oli tänään kylvyssä ja alkoi noukkia jotain vedestä peukalo-keskisormipinsettiotteella. Noukkimansa hän laittoi leluna olleeseen tyhjään pakasterasiaan. Noukkiminen jatkui ja jatkui, välillä lapsi ei saanut tavoittelemaansa ensiyrityksellä ja korjasi tilanteen uudella noukkaisulla, ja noukki taas uudesta kohtaa ammetta. Vettähän siellä vain oli, eli taisin päästä todistamaan lapsen ensimmäistä mielikuvitusleikkiä!

Lisää uusia juttuja:

- Hampaiden kirskutus. Uutta ylähampaannysää on kivaa nirskuttaa alahampaita vasten - vanhemmista ei ollenkaan niin kiva uusi ilmiö! Ääni on aivan kammottava.

- Oikealla etusormella on mukavaa osoitella kaikenlaista, välillä äidin tai isän kuuluu nimetä osoitettu asia vaikkapa kirjan sivuilta.

- Pieniä tavaroita on mahtavaa laittaa suurempien sisään ja ottaa niitä sieltä pois.

- "Ole hyvä - kiitos" -leikki on myöskin nyt kova sana, eli lapsi ojentaa esineen tai laittaa sen käteeni, minä annan sen hänelle takaisin jne.

- Eläinten äänet ovat pop. Kvaak-kvaak-kvaak oli niin hieno juttu, että lapsonen kaakattaa nyt kaiket päivät. Muutenkin hän tuntuu nyt matkivan erilaisia sanoja, joita sanomme.

- Ruokailut eivät suju yhtä hyvin kuin ennen, koska on ihmeellisen kivaa tiputella ruokia lattialle, ihan tahallaan. Tämäkään ei ole vanhemmista mitenkään mukava ilmiö.

Yksivuotispäivä lähestyy, perjantaina lapsonen täyttää yhden kokonaisen vuoden! Iiks!

Itse olen tällä hetkellä ihan todella ja liian väsynyt. Työviikot tuntuvat pitkiltä, vaikka ovatkin mielenkiintoisia, ja jotenkin en vaan ole osannut mennä nukkumaan ajoissa yhtenäkään iltana. Viime yönä lapsikin nukkui tavallista huonommin. Nuokun päivät silmät ristissä ja pelkään autolla ajamista, koska tällaisessa koomassa ei tunnu turvalliselta ajaa. Nyt siis nukkumaan kerrankin AJOISSA - hyvää yötä!

En ole ainoa, jonka silmiä painaa ajoneuvojen kyydissä

Koko ajan jotain uutta

Tänään lapsi oppi taas uuden sanan. Olemme leikkineet vaipanvaihdon yhteydessä pienellä kumiankalla ja lapsesta on ollut hauskaa, kun olen sanonut "kvaak-kvaak-kvaak". Aamulla hän sitten sanoi selkeästi "aakka" (ankka) ja pitkin päivää on myös kaakattanut "kaak-kaak-kaak". Jännää seurata, mitkä jutut ovat ne jotka uppoavat ja tulevat ihan puheeseen asti! Tällä hetkellä sanavarastossa siis "äiti", "heeiii", "kakka", "ankka" ja "kaak-kaak-kaak".

Mainitsin viime postauksessa hammaskivuista. Eilen annoin särkylääkettäkin kun lapsi itki kovin yllättävästi, ruokahalu oli myös kadoksissa ja tissillä oli kiva roikkua. Tänään huomasin ihan vahingossa, lapsen roikuttaessa päätään taaksepäin, että toinen yläetuhammas on tullut läpi! Jei, hienoahienoa, melko vähillä vaivoilla kuitenkin tuli tuokin hammas, ylähampaat kun kuulemma voivat olla melko kivuliaita. Täytyy vielä yrittää tutkia suu läpi, olisiko muitakin uusia hampaita tulossa tai tullut. Tähän mennessä hampaita on siis kaksi alhaalla keskellä sekä yksi ylhäällä keskellä.


Parasta nyt: ankka, asioiden laittaminen jonnekin ja ottaminen sieltä, vessapaperirullat vessan kaapissa, lentokoneet, sohvalla remuaminen, sohvalta alas liukuminen jalat edellä (mummi opetti), ulkoilu, naapurin 2-vuotias tyttö

Äitiä ikävä

Olin tällä viikolla viisi peräkkäistä päivää töissä. Torstaina ja perjantaina lapsi oli kuulemma ollut melko kitisevä, samoin oli tänään. Epäilen hammaskipua, mutta selvästi iso osa kitinästä on silkkaa äiti-ikävää. Pieni parka. Ei ole kenellekään kivaa, että on näin kiirettä.

Tänään sentään olin kotona koko päivän, mutta mies oli poissa ja minulla hurjat määrät tekemistä. Onneksi anoppi on ollut täällä auttamassa ja lapsi on saanut ekstrahuomiota häneltä, kun vanhemmat ovat olleet työn touhussa. Silti pikkupallero konttasi tänään kovasti perässä ja kiipeili jalkoja pitkin. Piti luovuttaa tekemisten suhteen ja keskittyä välillä tärkeimpään. Lapsi viihtyikin tissillä melkein kuin pikkuvauva-aikoina - eipä ole yli puoleen vuoteen ollut sellaista syli- ja tissimaratonia kuin tänään! Sylissä tissi suussa pitkään jo mössötettyään lapsonen kampesi itsensä kontalleen, avasi suunsa ja tähtäsi uudestaan kohti nänniä. Siinä sitten rönötti pylly pystyssä, poski lysyssä minua vasten ja imutteli vielä vaan. Välillä nousi istumaan voitonriemuinen virnistys kasvoillaan, koski nänniä ojennetulla etusormellaan ja kävi taas suu auki kimppuun. Nauratti, liikutti ja säälitti seurata touhua. Lapsirukalla on kova tarve äidin sylille, toivottavasti huomenna hän ehtii saada syliä tarpeeksi ja vielä varastoon tulevaa viikkoa varten. Silloin olen nimittäin taas töissä. Onneksi sen jälkeen hellittää.

Lapsi ei ole ainoa, jolla on ollut ikävä. Vaikka töissä on kivaa ja mielenkiintoista, joka päivä on ollut kova ikävä lasta ja olen kovasti odottanut kotiinpääsyä. Jostain syystä ikävöin erityisesti lapsen pieniä käsiä, jotka vipsuttavat, vilkuttavat, tarttuvat, työntävät, silittävät ja tunnustelevat. Lämpimät, pehmeät, pienet kädet. Suloinen kaksihampainen hymy, hiushaituvat ja pehmeät posket, kikatus ja käkätys. Pikavauhtikonttaus ja nousu tukea vasten seisomaan, syliin pyytävät ojentuvat kädet. Riemukas holtiton kaatuilu sohvalla, remuvauva, rymypallero. Rakas lapsi.

Onneksi viikon päästä olen taas kotiäiti, tai ainakin melkein.

Sanastolisää

Lapsi oppi tänään uuden sanan. Seisoi vaipanvaihdon alussa hoitopöydällä minua vasten ja selvästi yritti sanoa jotain ja osoitti sen minulle. "Kakka". Ja sepä hyvinkin vaipasta löytyi. Taaperokärrykierroksella ulkona hoki kakkaa koko ajan. Eilen juurikin miehen kanssa mietittiin, että mitäköhän sanoja lapsi mahtaa kesän aikana oppia, ja kakka oli listaykkösenä - bingo! Mikäs siinä, käyttis sana, arkipäiväinen ja usein toistettu - eikun repertuaariin. Vanhemmilla tietysti toiveissa, että sanaa käytettäisiin ennakoivassa merkityksessä, tai ainakin vinkkinä, että vaihtaisitteko vaikka vaipan.

Ei tämä onneksi mikään ensimmäinen sana ole. Lapsi sanoi "äiti" jo yllättävän aikaisin, nimittäin vajaa 7 kk ikäisenä. Aiemminkin sitä kuului, mutta ajattelin pelkiksi äänteiksi kunnes lapsi käänsi katseensa minuun ja sanoi "äiti, äiti" selkeästi ja ilman oheismuminoita. Välillä sana oli hieman kadoksissa, mutta nyt taas käytössä. Myöskin "eeeeeeiii" on käytössä - tarkoittaen "hei", mukana vilkutus ja äänenpaino sama kuin meillä usein lasta tervehtiessä.

Mitäköhän sanoja seuraavaksi?


Ihanan aurinkoisen ja kuuman sunnuntain iloksi lapsi sai lahjaksi naapurinlapselta pieneksi jääneen uima-altaan. Riemukasta kesää kaikille!

Lits läts! Maailmanloppu tuli, kun lapsi joutui pois altaasta, niin kivaa oli

Turvaistuin

Ostimme viimein lapselle turvaistuimen. Hei hei turvakaukalo ja kätevät siirtymät autoon ja autosta pois nukkuen, hei hei kaukalo-vaunurunkoyhdistelmä kauppareissuilla sun muualla. Tervetuloa paremmat näköalat ikkunoista lapselle, sopivampi istuinkoko, helpompi turvavyöshow ja parempi turvallisuus!

Syy ostoksen viivästymiseen on erittäin vahvasti se, että kuka näistä istuimista oikein ottaa selvää - millainen nyt sitten oikeasti olisi se paras? Yhdessä liikkeessä mainostetaan ns. palkki-istuinten turvallisuutta etusuuntaan istuessa, koska kolaritilanteessa koko ylävartalo pääsee heilahtamaan eteenpäin eikä ainosataan pää. Toisessa kaupassa taas ei myydä palkki-istuimia ollenkaan, koska lapsi voi kuulemma luiskahtaa siitä ulos jos auto päätyy katolleen tai pyörähtää ympäri. Mene ja tiedä.

Päädyimme ostamaan Klippan Triofix -istuimen, joka on siis perinteistä mallia eli varustettu pienen lapsen käyttöön tulevilla viisipistevöillä. Kriteerimme olivat seuraavat: mahdollisuus asentaa istuin myös etusuuntaan jos lapsi ei viihdy takaperin kolmevuotiaaksi asti, ja mahdollisuus käyttää samaa istuinta koko turvaistuinikä eli jonnekin seitsemänvuotiaaksi asti. Autossamme ei ole isofix-kiinnikkeitä, ja tämän istuimen sai asennettua hyvin omalla jalustallaan. Oliko tämä nyt paras vaihtoehto - ei mitään tietoa, näillä mennään. Ihan hyvältä tuo istuin kuitenkin vaikuttaa ja lapsi oli kotimatkalla innoissaan, kun näki ikkunoista maisemia aiempaa paremmin.

Lapsi, uusi istuin, uusi viihdekeskus ja vihreät maisemat

Meikällä on myös oma ratti!

Lapsi on muuten alkanut rokkaamaan musiikin tahtiin viime aikoina, yleensä istuessaan. Jostain syystä turvaistuimessa oli kivaa rokata päätä eestaas ilman musiikkiakin. Autoviihdykkeeksi ostettu uusi Piippolan vaaria ja eläinten ääniä soittava härpäke käynnisti rokkauksen, ehkä se jäi päälle? Kuvista puuttuu vielä mukinpidike, jolle arvelimme tulevan käyttöä jos ei heti niin myöhemmin.

Samalla reissulla ostettiin myös pyöränistuin lapselle, siitä lisää koekäytön jälkeen.