Uusi osoite

Hei lukijat! Päätin siirtää Tuttitango -blogin uuteen osoitteeseen. Lily.fi -palvelussa on paljon perheblogeja ja aktiivista vuorovaikutusta, joten seurassa kirjoittelu alkoi houkuttaa. Lilystä löytyy tällä hetkellä ainakin Lapsen ensimmäinen vuosi kuvina ja kohta tulossa on uusi kakkuresepti. Saatan postata joitain vanhoja tekstejä täältä uudestaan myös Lilyyn, mutta muutoin jatkuu suunnilleen sama meno.

Tervetuloa siis mukaan! Osoite on www.lily.fi/blogit/tuttitango

Uusia sanoja

- Katokatokatokatokatokatokato... Tarkoittaa juurikin sitä: katso!
- Kukka - Jo aiemmin opittu, mutta poissa käytöstä ollut sana, lapsi toisteli aamulla itsekseen monenmonta kertaa.
- Kukko - Uusi sana, tutut äänteet. Yhdistyy kukon kuvaan tai kukkoesineisiin.
- Kakku - Opittu ilmeisesti synttäreiden yhteydessä, mutta käytössä nyt. Kirjan sivulta bongaa heti kakun ja kertoo, mikä se on.
- Tuota - Vielä epäselvää, onko tämä tarkoituksellinen sana, mutta kuulunut tänään useamman kerran. Kuulin kerran myös "Kato tuota", mihin liittyi myös sormella osoittaminen.

Ihana yksivuotias

Olen nauttinut vauva-ajasta. Lapsen joka ikä on ollut ihana, ja aina kun hän on kasvanut ja oppinut uutta, jotain muuta on jäänyt taakse. Se pieni vastasyntynyt on kadonnut ja tilalla on nyt suloinen yksivuotias.

Jotenkin tämä 1-v. ikä on mielestäni kuitenkin tosi ihana. Lapsi on vielä pieni ja vauvamainen, mutta selkeästi oma pieni persoonansa. Hän tietää, mitä haluaa ja osaa osoittaa sen. Hän leikkii entistä monimuotoisempia leikkejä, jotka alkavat olla melko mielikuvituksellisia. Hän juttelee, kujeilee, tutkii ja ihmettelee. Osoittelee kaikkea ja haluaa niille nimen. Lukee kirjoja pitkään itsekseen ja haluaa, että niitä luetaan hänelle. Syöttää äitiä. Kihertää onnellisena. Itkee pettymystä, kun vähän kompastuu. Keksii ja oppii joka päivä jotain uutta. Ymmärtää ja on vuorovaikutuksessa.

Lapsi myös syö hyvin, nukkuu melko hyvin, on rutiineja ja päivissä on ennakoitavuutta. Aikataulut sitovat, mutta on helpompaa toimia lapsen kanssa, kun tietää ennakkoon, mihin aikaan hänellä on nälkä ja väsy. Hänet voi jättää leikkimään itsekseen, mutta yhdessä leikkiminenkin on kivaa. Automatkailu sujuu kaksinkin.

Tuo pieni pallero ilahduttaa päivän aikana noin miljoona kertaa ja melkein yhtä monta kertaa päivässä haluan rutistaa häntä ja pusutella läpimäräksi.

Paluutunnelmat

No niin. Mies saapui puoliltaöin kotiin mökille lapsen nukkuessa. Ei mennyt ehkä ihan putkeen tuo jälleennäkeminen heillä... Isä meni lapsen vierelle makoilemaan ja minä perässä. Pieni heräsi ja oli ihan tuhannen ihmeissään, että kuka mörökölli täällä pimeässä makaa äidin lisäksi! Kauhea itkuhan siitä tuli, joka vaimeni, kun viimein otin lapsen syliin istumaan ja sai katsella isukkia rauhassa äitiin nojaillen, sitten alkoikin olla hauskaa. Niin hauskaa, ettei meinannut enää millään nukahtaa ja hyssyttelin kuin pienempääkin vauvaa. Joskus kahden jälkeen sitten päästiin taas unten maille... Note to self: öö, mitenkäs tämän olisi voinut hoitaa paremmmin? Ensi kerralla mietintämyssy päähän hyvissä ajoin!

Onneksi aamusta lapsi on ollut kuin isä ei olisi minnekään mennytkään. Koko perhe koolla, ihanaa! Oo, ja aivan ihania uutisia, rakas ystäväni sai eilen illalla pienen tytön! Kovasti odotan, että kuulen lisää synnytyksestä ja muuta, mutta näillä eväillä olen jo aivan onnessani heidän puolestaan. Bonuksena vielä meidän lapsi sai mukavasti vuoden nuoremman kaverin. Oi onnea!

Pikkutyttö osaa ja ymmärtää

Niin se lapsi vaan taas tänäänkin teki kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Nyt tuntuu, että melkein päivittäin hän osoittaa, kuinka hyvin jo ymmärtää ja osaa! Jotenkin pidän häntä vielä niin vauvana, kun ei vielä puhu kunnolla, ei osaa kävellä ja näyttääkin kovin vielä vauvalta. Mutta onhan hän jo 1 v 1 kk, joten ei kai se ihme ole jos jo osaa ja ymmärtää.

Anyway, löysin lapsen tänään kenkätelineen luota ja menin seuraksi. Lapsi hämmensi lelukauhalla isänsä saappaan sisusta, ojensi sitten kauhaa kohti minua ja syötti. Leikki jatkui, hämmennettiin ja syötettiin vaihtelevalla rytmillä. Leikeissä alkaa jo olla rakennetta ja mielikuvitusta! Myös ruokapöydässä hän välillä haluaisi syöttää minua ihan oikeasti.

Iltapalalla lapsi alkoi osoitella tissejäni ja esittää vaativia äännähdyksiä. Olin huomannut lapsen olevan jo väsynyt, tavallista aikaisemmin, ja kerroin hänelle, että saa maitoa kohta kunhan mennään nukkumaan. Lapsi alkoi sitten osoitella sormellaan makuuhuoneen suuntaan! Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hän näin selkeästi kertoo haluavansa nukkumaan.

Osoittelu ja vaatiminen alkaa muutoinkin olla melko arkipäiväistä. Nyt kun mies tulee kotiin taitaa jonkinlainen unikoulu olla paikallaan. Nyt lapsi on tottunut siihen, että kun herää, saa maitoa ja voi nukahtaa, koska se on ollut minulle helpoin tapa saada vieressä nukkuva lapsi takaisin unten maille. Viime yönä yritin kerran saada lapsen nukahtamaan ilman maitoa. No, hän alkoi osoitella tissejä sormellaan ja esittää vaatimuksia. Kyllä oma tahto on olemassa yölläkin! Ehkä mies saa lapsen nukahtamaan yöllä muillakin keinoin.

Back to mökki

Blogihiljaisuus rikkoutuu - olemme taas mökillä. Tai oikeastaan palasimme mummilasta/anoppilasta jo sunnuntai-iltana. Nämä pari päivää ovat olleet täyttä touhua, kun olen purkanut matkatavaroita ja mummilassa pestyjä pyykkejä, siivonnut jo lähtöä edeltäviä sotkuja, perannut kaksi laatikollista mansikoita pakastimeen ja käyty lapsen kanssa kaupassa ja asioilla.

Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.

Kesätyttö vauhdissa mummilan pihassa

Tötteröhuuli "leikkimökki"kuistilla. Ihan ite kiipesin tuoliin!

Isän vanhan ratsun kyydissä. Ilme lienee päristysilme - hepan ollessa liikkeesä (työntäen) lapsi oli ihan hiljaa ja jännittyneenä, mutta pysähtynyt hevonen pärisi kuin auto.

Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.

Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.

Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.

Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!

Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...

Lusikalla voi esimerkiksi soittaa pilttipurkkia

Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:

Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.

Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.

Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.


Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista

Ymmärrys kasvaa

Kyllä vaan lapsi alkaa selvästi ymmärtää enemmän ja enemmän puhetta, ja myöskin reagoida siihen. Aamulla sanoin hänelle, että nyt pitää laittaa talkkia. Lapsi haki talkkipurkin läheltä, oli kaatavinaan siitä päällensä ja ojensi purkin minulle!

Varpaat ja napa löytyvät edelleen kysyttäessä, pesulle menon ymmärtää kun kerron, "tule", "äiti antaa" ja monta muuta asiaa ymmärtää. Alkaa olla jo iso pieni tyttö! Äiti on tosi ylpeä.

Tytön äitinä

Olen tässä ensimmäisen äitiysvuoteni aikana muutaman kerran lukenut Facebook-linkkien kautta erilaisia tekstejä, joissa pohditaan äidin omanarvontunnon merkitystä tyttären omakuvan kehitykselle. Teksteissä on puhuttu erityisesti siitä, kuinka tärkeää on, ettei äiti puhuisi itsestään vähättelevästi, erityisesti kun on kyse ulkonäöstä. Pieni lapsi näkee äitinsä ihanana ja kauniina, mutta jos äiti jatkuvasti sanoo olevansa ruma, läski ja huono, tästä syntyy lapselle valtava ristiriita. Hän oppii, että naisen arvo mitataan ulkonäön kautta ja että pitäisi pyrkiä olemaan jotain, mitä ei välttämättä ole. Tässä eräs linkki englanninkieliseen tekstiin.

Olen itse ollut aina hoikka, joskus jopa liian hoikka ja tahtomattani. Olen tottunut syömään mitä huvittaa: suklaa, jäätelö, karkki, pulla maistuu oikein hyvin. Myös terveellisemmän ruoan annokseni ovat melko suuria, koska olen tottunut liikkumaan paljon. Ennen.

Ammattiini kuuluu liikkuminen, mutta ammatti on osaltani hieman muuttanut muotoaan eikä liikkumista ole enää yhtä paljon eikä yhtä raskaassa muodossa. Nyt olen kotiäitinä ja liikun todella vähän. Raskaus muokkasi kroppaa niin, että vaikka painoa on nyt hieman vähemmän kuin juuri ennen raskautta (silloinkin sitä oli tavallista enemmän), vatsa pömpöttää, vyötäröllä on jenkkakahvat ja muutenkin olen jotenkin eri mallinen. Monet vanhat vaatteet eivät mene päälle, rinnat ovat vielä imetyksestä johtuen omituisen suuret. Olo ei ole kodikas omassa kropassa.

Toisaalta en ole ikinä välittänyt ulkonäöstä valtavan paljoa ja varsinkin nykyään tule katsottua peiliin melko harvoin. Mieskin arvostaa minua ihan sellaisena kuin olen. Varsinkin mökillä ulkonäöstä välittäminen - ja myös huolehtiminen - jää, kun katse ei osu peiliin kylpyhuoneessa käydessä. Tuntuu terveelliseltä, ettei joka paikassa ole peilejä heijastamassa ulkoista, pintapuolista kuvaa itsestä. Tärkeimmäksi jää, miltä itsestä tuntuu.

No miltä sitten tuntuu? Siltä, että haluaisin vähitellen palata takaisin tutummanoloiseen kehoon. Haluaisin, että olo olisi vetreämpi ja kevyempi. Haluaisin laihtua muutaman kilon, kiinteytyä keskivartalosta hieman, vahvistua, ja mielelläni ottaisin vanhat, pienemmät rintani takaisin.

Toisaalta tuntuu siltä, että olen nyt äiti ja se saa näkyä. Totta kai olen nyt erilainen kuin ennen. Muistan, kuinka vuosi sitten, sairaalasta vauvan kanssa mökille palattua, naurahdin, kun näin peilikuvani. En siksi, miltä näytin, vaan siksi, että tajusin, kuinka vähän sillä hetkellä merkitsi, miltä näytin. Paljon tärkeämpää oli, että olin vastuussa toisesta, pienenpienestä ihmisestä - että osaisin hoitaa häntä hyvin ja olla hänelle hyvä äiti. Ja se on tärkeintä edelleen.

Siksi olen itselleni armollinen. Syön riittävästi, herkuttelen kun haluan, en valita peilikuvastani, päätän hyväksyä itseni tällaisena. Liikun sopivasti, sillä tavalla ja sen verran, että olo on hyvä. Yritän jaksaa panostaa itseeni hieman, mutta pidän tavoitteet pieninä, jotta ne on helppo saavuttaa. Elän, olen, iloitsen - elämä on hyvää.

Toivottavasti onnistun olemaan hyvä roolimalli pienelle tyttärelleni, jonka soisin aina kokevan itsensä vain ja ainoastaan ihanana, kauniina ja tärkeänä juuri sellaisena kuin hän on.

Vaippapyykkiä

Tekisikö mieli pestä nämä käsin? 

No ei minunkaan! Mökillä ei ole pesukonetta ja vaipat pitää pestä käsin. Silti kestovaipat ovat mökillä parempi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset, koska jätteenkeräystäkään ei ole. Jos pesee muutaman vaipan päivässä, pesumäärä on ok.  Nyt on likaisia vaippoja päässyt kertymään, onneksi ne saadaan pian anoppilan pesukoneeseen. Niitä on nimittäin nyt vielä enemmän kuin tuossa kuvassa.

Nämä taskuvaipat ja mikrokuituiset / pyyhkeistä tehdyt imut ovat onneksi helpompia pestä kuin viimekesäiset harsot, etenkin ne maitokakkaiset. Harsot kuivuivat kätevän nopeasti, mutta pestessä olivat niin isokokoisia, että niitä kakkajälkiä piti metsästää vaikka kuinka, että sai aina yhden harson puhtaaksi. Nyt vaan imuja on kerrallaan käytössä useampi, eli yhdestä vaipasta tulee moninkerroin pyykättävää.

Meillä on enimmäkseen BuzzyBuns - taskuvaippoja, kokoa Medium, ja ollaan oltu niihin oikein tyytyväisiä. Tämä M-koko näyttäisi riittävän koko vaippaiäksi, kun napitus on edelleen käytössä siellä melkein tiukimmassa päässä. Napitettavat vaipat tuntuvat paremmilta kuin tarrakiinnitteiset, koska vaikka tarra on helpompi saada kiinni menevälle lapsoselle, se myös aukeaa paljon helpommin eli myös silloin kun ei pitäisi. Siirryimme näihin vaippoihin harsoista ja ImseVimse -kuorista lapsen ollessa ehkä 3 kk ikäinen. Silloin imuja oli käytössä yksi, ja vaippa sen verran väljä vielä, että vuoti helposti lahkeesta. 

Nyt imuja on käytössä kaksi ja päiväunivaipassa kolme. Mietinkin tässä, että nuo taskut kyllä riittävät kokonsa puolesta pitkään, mutta pitääköhän noita imuja alkaa lisäämään aina vaan enemmän... Lapsen pissat ovat nimittäin sen verran runsaampia nyt, että ainakin päiväunilla kaksi imua vuotaa jo läpi. Onko imuja tapana laittaa kovinkin monta yhteen vaippaan? Missä vaiheessa imutehoa tarvitaan niin paljon, ettei taskuun enää mahdu enempää täytettä? Onko olemassa jotain vielä tehokkaampia tai helppokäyttöisempiä imuja kuin nuo meidän mikrokuituiset, mopinnäköiset? Taidan leikellä yhden vanhan pyyhkeen suikaleiksi ja ommella muutamat imut lisää.

Vaikka nyt kauhistelin tuota vaippapyykkimäärää, niin oikeasti vähän kerrallaan pestynä homma on ihan kohtuullista, ja kotonahan vaippojen pyykkäys hoituu superhelposti, kun on pesukone käytössä. Mökilläkin vaipat käytetään välillä pesukoneen kuumassa pesussa esim. pesulassa, että puhdistuisivat välillä paremmin. En todellakaan näe syytä vetää mitään äitikorttia esiin ja esiintyä marttyyrina tai jotenkin erinomaisena ja muita parempana äitinä siksi, että meillä käytetään kestovaippoja. Jokainen perhe tekee valintansa heille parhaiten sopiviksi, ja minusta on kummallista syyllistää kummastakaan, kestovaippojen käytöstä tai käyttämättömyydestä. Kukin tavallaan, tämä sopii meille. Rahaakin on säästynyt, kun kaikki vaipat on saatu tai ostettu käytettyinä.

Ja voihan video, miten tuota vettä voi tulla taivaalta noin paljon, ei lopu ikinä! Uskomattomia rankkasadekuuroja, koko mökkimaasto lainehtii. Vaipatkin ovat kastuneet terassin kaiteella.

Yh-elämää ja kantorepputestailua

Mökillä sataa tänään kaatamalla - on satanut suunnilleen koko päivän - joten suunnitelmat käydä lapsen kanssa kirkolla kaupassa ja tutustumassa kirjaston lastenosastoon ja leikkikenttään siirrettiin huomiselle (tai jollekin toiselle päivälle). Tämä äiti on tänään tosi väsynyt, kun on tullut mentyä nukkumaan ihan typerän myöhään. Nukuin päikkäritkin lapsen kanssa. Lapsen kohdalla unet tosin jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun vaunut sattuivat eilen jäämään yllättävän sadekuuron uhreiksi ja olivat vielä märät - lapsi joutui epätavallisesti nukkumaan unensa sisällä. Nukuttamiseen meni puoli tuntia, unia kesti reilun tunnin... No, ei siinä mitään, sain sen ajan nukuttua itsekin, jäi vaan muu oma aika pois.

Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.

Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?

Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.

Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.

Etsin netistä ohjeet Manduca -kantorepun virittelemiseen lonkalle. Nyt on helpompaa tehdä erinäisiä juttuja lapsen kanssa, varsinkin ulkona. Lapsi viihtyi melko hyvin kyydissä, mutta ohjeista en ollut varma, missä lapsen käsien pitäisi olla, hihnojen ala- vai yläpuolella. Lopulta alapuolella vaikutti paremmalta vaihtoehdolta - lapselle jää enemmän liikkumis- ja ihmettelyvaraa. Keskiosan vetoketju piti siinä tapauksessa sulkea. Yläkuvan vaihtoehto pitää lapsen hieman passiivisempana, mutta toimisi vaikka nukkumiseen hyvin.

Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.

Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.

Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.

Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta