Raparperiraparperiraparperi

Meillä on mökillä valtava raparperipuska. Katsokaa vaikka:

Yllä olevassa kuvassa näkyy se, mitä on jäljellä, kun vierailijoita on pyydetty ottamaan haluamansa ja olen leikannut sieltä tämän kasan:

Kolmekymmentä vartta! Ja jäljelle jäi varmaankin tuplat! Kuka haluaa tulla hakemaan raparperia meiltä???

Yleensä en ole ottanut raparperia talteen, koska vuosittain on tullut tehtyä ehkä kaksi raparperipiirakkaa enkä ole keksinyt muuta houkuttelevaa käyttöä. Ranskalaisen marja-raparperikakun (kirjoitin siitä täällä) vuoksi päätin pakastaa raparperia talven herkkuja varten, ja samalla halusin kokeilla muitakin uusia raparperireseptejä. Tänään tein tämän:

Minttu-raparperipiirakka Isyyspakkaus-blogin Tommin - tai oikeammin hänen Rouvansa - ohjeella. Herrrrrrrrrkkua! Harmitti melkoisesti, kun mökillä ei ollut tuoretta eikä kuivattua minttua. Leikkasin sitten minttuteepussin auki ja ripottelin sieltä piparminttupuruja, mutta makua ei kyllä ollut toivotulla tavalla. Täytynee siis tehdä piirakkaa uudestaan! Tämä on siitä hauska piirakka, että taikina tulee raparperien päälle, ei alle, ja omani kun paistui hieman liikaa niin pinta maistuu ihanasti rapeilta kaurakekseiltä. Sokeria lisään ensi kerralla vähemmän. 

Tämä päivä eli ensimmäinen päivä parisen viikkoa kestävästä jaksosta kaksin lapsen kanssa tuntui todella pitkältä. Jo neljän aikaan ihmettelin, kuinka pitkään voi yksi päivä kestää - huomaa kyllä, etten ole pitkään aikaan viettänyt päiviä kaksin lapsen kanssa! Teimme vaikka mitä, mm. kylpy pihalla lämpimässä säässä, mutta aikaa vaan riitti. En myöskään osannut ennakoida lapsen hieman tavallista aikaisempaa nälkää ja olin pulassa, kun nälkäinen, itkevä pieni raukka roikkui jaloissani ja halusi olla pelkästään sylissä, tee siinä sitä ruokaa nopeasti sitten... Onneksi syöminen auttoi ja lapsi oli taas hyväntuulinen. Meillä oli kyllä kivaa tänään, mutta tosiaan piiiiiiitkä päivä. Pianhan tähän tottuu taas.

Yh-elämä alkoi

Mies pakkasi kamansa moottoripyörän kyytiin, puki ajovermeet päälleen ja kurvasi pihasta. Lapsi katsoi isän ajavan pois ja osoitti sormellaan puuta. Eipä tainnut ihan vielä ikävä tulla.

Toissayön unessa meni toisin: minä pakkasin kamani miehen kehoituksesta ja muutin lapsen kanssa muualle. Oli surullinen olo. Päätin soittaa miehelle ja neuvotella, josko me jotenkin selvitettäis välimme.

Taisi nyt koittava parin viikon yksinhuoltajajakso kummitella jo unissa. Onneksi tilanne on ennemmin tuo ensimmäinen vaihtoehto kuin toinen! Välimme ovat oikein hyvät ja väliaikainen yksinhuoltajuus johtuu ihan vain moottoripyöräilykuumeesta, joka valtaa motoristin joka kesä. Viime kesänä mieheltä jäi pitkä reissu välistä kokonaan, eikä muutenkaan ole päässyt juurikaan ajamaan. Nyt tulee sitten kerralla ilmeisesti ainakin kolmisentuhatta kilometriä mittariin. Matka alkaa ajolla mökiltä Helsinkiin, josta nousevat kahden ajokaverin kanssa laivaan ja matkaavat Rostockiin. Varsinainen ajo alkaa siitä: Saksaa, Belgiaa, Ranskaa, Sveitsiä...

Hieman jännittää tämä lapsen kanssa kaksin oleminen mökkioloissa. Muutenhan me pärjäämme oikein hyvin, mutta ulkohuussi ja pihasauna aiheuttavat vähän päänvaivaa, miten päästä vessaan ja pesulle... Eiköhän ne keinot löydy. Työntäyteistä aikaa taitaa olla tiedossa, mutta pyrin olemaan vailla liian tiukkoja tavoitteita, elellään rennosti ihanissa mökkitunnelmissa. Reissua on myös tiedossa: mennään kylään anoppilaan ja äiti-vauva -kavereiden luokse. Siinähän se aika jo kuluukin. En olekaan ollut lapsen kanssa juurikaan kaksin pitkään aikaan, sitten miehen isäkuukauden alkamisen huhtikuun puolivälissä. Öitä ollaan oltu kaksin vain muutamia kertoja.

Sekin jännittää, missä välissä lapsi tajuaa, että isä on jossain poissa ja alkaa ikävöimään. Toivottavasti Skype-puhelut onnistuvat miehen uudesta älypuhelimesta.

Myrskyisä retki

On kuuma, jo ties monennettako päivää. On ihanaa olla kevyissä vaatteissa - lapsi lähinnä vaippasillaan - mutta nukkuminen on hieman tukalaa, myös lapsella, joka pyörii väkkäränä välissämme erityisesti aamuyöllä. Päätämme lähteä vilvoittelemaan lapsen päiväunien jälkeen uintiretkelle läheiselle (hmm, matkaa lienee kymmenisen kilometriä) lähdejärvelle, jossa on matala hiekkapohja ja vesi on kirkasta, mutta melko kylmää. Ukkosta on kyllä ennustettu tälle päivälle, mutta päätämme lähteä silti, jos vaikka ehtisimme pulahtaa hieman.

Lapselle tämä on ensimmäinen uimarantakokemus. Pääsemme perille ja vaihdamme hieman vikuroivan tytön päälle serkuilta perityn neopreenipuvun, joka saattaisi pitää lapsen kylmässä vedessä lämpimämpänä kuin muut uimapuvut. Mies kävelyttää lapsen käsistä taluttaen veden äärelle ja irvistää, kun omat jalat koskevat vettä - kylmää! Mutta lapsi kahlaa nilkkoja myöten veteen, alkaa kiljahdella riemusta tajutessaan tilanteen mahdollisuudet ja heittäytyy konttaamaan veteen. Riemulla ei ole rajaa, kun pieni ihminen möyrii vedessä pehmeän rantahiekan päällä ja metsästää kaak-kaak-ankkojaan ja muovikippojaan. Voiko olla olemassa näin mahtavaa paikkaa! 

Toinen uimassa oleva perhe lähtee pois, samoin grillikatoksen käyttäjät. Näemme järven takana tummia pilviä, salamoita ja kuulemme etäisen jyrähdyksen. Lapsi pulikoi onnessaan, viemme hänet kokeilemaan uimista myös hieman syvemmällä. Alamme epäillä, että nyt olisi parasta lähteä, lapsi ei vielä haluaisi. Me vanhemmat käväisemme vuorotellen pikauinnilla. Lopulta täytyy kopata lapsi vedestä ja syöksyä pukemaan vaippaa - tuuli yltyy, hiekka alkaa pöllytä, synkkenee. Vaihdan omat bikinini alusvaatteisiin ja heitän kesämekon päälleni, mies vie lapsen autoon ja minä kerään vauhdikkaasti tavaramme. Tuuli yltyy jo varsin myrskyisäksi ja taaperran autolle etukenossa. 

Sade alkaa kun olemme kaikki sisällä autossa. Peittelen varmuuden vuoksi vaippapukeisen, ihmettelevän lapsen villapeitolla ja lähdemme ajamaan. Salama ja rysähdys, ihan peräkkäin, ukkonen on päällämme. Hmm, ei liene viisasta lähteä ajamaan ukkosenjohdattimeksi peltojen laidoille... Palaamme järven rantaan, puiden alle ja odotamme ukkosen siirtymistä kauemmas. Lämpötila on laskenut kymmenisen astetta aiemmasta, kaivan hoitolaukusta bodyn lapsen päälle. Lapsen otsa on silti nahkeana - ei taida olla kovin kylmäverinen tämä pienokainen. 

Kotiin ajamme ukkosen siirryttyä kauemmas. Kierrämme toisen järven kautta ja käymme tarkastamassa,  olisiko siellä rantakioski auki ja löytyisikö toiseltakin järveltä kivaa uimapaikkaa. Kioski on kiinni, lapsella nälkä, palaamme mökille. Ilma on viileää, korjaamme tilanteen paistamalla kotitekoisen pitsan.

Kiva retki ukonilmasta huolimatta! Toistetaan, mutta luotettavammalla säällä.

Kolme (tai neljä) synttärikakkua

En ole tehnyt täytekakkuja vuosikausiin, mutta halusin kokeilla lapsen synttäreille jotain sellaista, joka on itselleni uutta. Lasten synttärikakut näyttävät nykyään olevan todella hienoja ja mielikuvituksekkaita, mutta oma mielikuvitukseni - ja töiden takia aikani - ei yltänyt mihinkään huippu-upeaan. Tämä postaus ei siis ole mikään mestarikakkuleipurin vinkkisivu, vaan enemmänkin vähemmän kokeneen kakkumaakarin yritys-ja-erehdys -muistutusviesti itselle tuleville syntymäpäiville, ja kenties tästä on apua jollekin toiselle. Tavoitteenani on tulevina vuosina kehitellä tai kokeilla yhä hienompia ja maistuvampia kakkuja!

Lähdin liikkeelle ihan perus sokerikakusta. Resepti ensimmäisten juhlien kakkupohjaan löytyi Kinuskikissan blogista. Tein tuon taikinan kaksinkertaisena eli kahdeksalla munalla, ja paistoin sen 24 cm irtopohjavuoassa (paistoaika 34-50 min). Sain makeat naurut, kun otin kakun uunista - se oli melkein puolet kakkuvuokaa korkeampi, sienipilvimäinen ilmestys! No, kakkuun tuli sitten helposti kaksi täytekerrosta, jotka osaltaan lisäsivät kakun korkeutta.

Alun perin ajattelin, että haluaisin täytteen olevan hieman jämäkkää, mutten halunnut käyttää liivatetta. Naapuri vinkkasi vaniljakreemijauheesta, jolla voi jämäköittää esim. kermavaahtoa. Ostin jauhetta, mutta onneksi tein testierän täytettä - pienenkin maistiaisen jälkeen suuhuni jäi kemikaalien maku koko loppuillaksi. Ei siis kreemijauhetta meidän kakkuihin (olen hyvinkin voinut joskus syödä jonkun muun tekemää kreemijauheista kakkua ihan mielelläni, ei sillä). Testitäytteessä oli Flora Vispiä vaahdotettuna, Valion maustettua rahkaa "Makea mansikka" ja hitunen tuota kreemijauhetta.

Päädyin lopulta tekemään täytteen Flora Vispistä (pitää mielestäni koostumuksensa normikermaa paremmin ja on raikkaamman makuista), tavallisesta maustamattomasta rahkasta, kuningatar-vauvasoseesta ja sulatetuista pakastemansikoista. Enpä edes lisännyt sokeria tähän täytteeseen. Mansikoista valutin nesteet siivilän läpi, lisäsin hiukan vettä ja kostutin kakun sillä. Tarkoitus oli lisätä vielä tuoreita mansikkaviipaleita kakkukerrosten väliin, mutta mansikat olivat menneet jääkaapissa huonoiksi.

Päälliseen kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa. Massan käsitteleminen oli melko helppoa, ensin tosin kaulitsin liian ohuen levysen ja se halkesi siirtovaiheessa. Kakun reunat päällystin Flora Vispillä. Koristeeksi askartelin (taaskin ensimmäistä kertaa) marsipaanikukan ja lisäsin reunoille mansikkaviipaleita (mies haki uusia kaupasta) ja mintunlehtiä. Myös kukan vihreät lehdet ovat minttua.

Kakku oli ihan maukas ja kaunis, mutta sitä jäi runsaasti yli, kuten toisesta kuvasta näkyy. Huomasin muuten, että tuo sokerimassapäällinen ei (ainakaan minun kakuissani) säilynyt hyvin jääkaapissa enää seuraavaan päivään, vaan mansikat ja kermavaahto alkoivat sulattaa sitä kosketuskohdista.

Hmm... Kakun alla OLI pitsinen kakkupaperi, on tainnut mennä parempiin suihin sekin...

Toisena kakkuna ensimmäisissä juhlissa oli Pirkka-reseptin mukaan tehty Ranskalainen marja-raparterikakku, joka oli ihan älyttömän hyvää. Jos leivot tätä kakkua, suosittelen käyttämään voita margariinin sijaan! Tai ainakin pitämään margariinitaikinaa jääkaapissa riittävän pitkän ajan ennen kansilevyn kaulitsemista. Tein kakun uudelleen mökillä ja iltamyöhään epäonni vaivasi ja liian pehmeä taikinakansi meni ihan säpäleiksi... Uusi voikansi onnistui paljon helpommin.

Toisten synttärijuhlien kakkupohjat tein jo etukäteen pakastimeen, koska meillä oli kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä. Käytössä oli siis Kinuskikissan kääretorttupohjat, joista toinen oli kaakaolla maustettu ja tehty yksinkertaisella taikinalla (neljä munaa), jolloin siitä tuli todella ohut. Vaalean peruspohjan tein puolitoistakertaisella reseptillä (kuusi munaa), ja siitä tuli parempi. Kakun täyte ja päällystys oli sama kuin ensimmäisessä kakussa, tällä kertaa unohdin täytekerroksen tuoreet mansikkaviipaleet, mutta tungin niitä reunojen välistä kakun ympäri. Koriste onnistui ensimmäistä kakkua paremmin, kun tein yhden ison kukan sijaan kolme pienempää. Leikatusta kakusta näkyy muuten hauskasti värit kuin vanhassa kunnon Trio-jäätelöpaketissa!

Kolmannesta eli mökkijuhlien kakusta ei valitettavasti ole kovin hyvää valokuvaa (no, eivätpä nuo muutkaan niin hääppöisiä kuvia olleet...). Pohja oli Kinuskikissan kakkupohja kaksinkertaisena eli kahdeksan munan kakku, ja anopin reseptin mukaisesti lisäsin lopuksi taikinaan 4 rkl kylmää vettä, mikä teki kakusta ihanan kuohkean ja pehmeän. Kakkuvuoka oli 26 cm irtopohjavuoka, eikä kakku tällä kertaa turvonnut sienipilveksi. Itse asiassa se hieman lässähti uunista ottamisen jälkeen, mistä johtuen kakkuun tuli vain yksi (sitäkin paksumpi) täytekerros.

Lapsen mummilta sain idean sekoittaa täytteeseen ja reunuskermaan tuorejuustoa, jolloin mausta tuli hieman toisenlainen kuin pelkällä peruskermalla. Sekoitussuhde oli kaksi purkkia Flora Vispiä (á 2,5 dl) ja 200 g maustamatonta tuorejuustoa. Vaikken yleensä lisäile sokeria kermavaahtoon, tämä sekoitus kyllä kaipasi sokeria seurakseen. Lisäämääni määrää en kyllä yhtään osaa sanoa, kunhan lisäilin hitusen...

Lapsi rakastaa mangoa ja mansikoita, joten tämä kakku sai niitä täytteekseen ja päällensä. Kostutin kakun sitruunavedellä (puolikkaan sitruunan mehu johonkin määrään kylmää vettä). Täytekerroksia tuli yksi. Rikoin sulatettuja pakastemangokuutioita hieman sauvasekoittimella ja levitin sössön pohjakerroksen päälle. Sen päälle levitin Flora Vispi - tuorejuustosekoitusta, johon olin sekoittanut kaksi purkillista mangososetta (Semper vauvasose, siinä on mangoa enemmän kuin Piltissä). Ja tällä kertaa muistin viipaloida mansikoita väliin! Kakun päälle levitin kaksi purkillista mangososetta ja viipaloin mansikoita päälle, reunat päällystin Flora Vispi - tuorejuustosekoituksella (päällyserässä sokeri mukana, täytteessä ei, koska mango makeutti täytettä jo sopivasti).

Tuorejuustokerman kokeileminen suoraan vieraskakkuun hieman epäilytti, mutta kakusta tuli kyllä oikein hyvää ja raikasta (sekä mangoisaa). Sitä riittikin vielä seuraavien päivien onnittelu- ja juhannusvieraille yllin kyllin!

1-v.!

Ensi vuodelle suunnitelmissa on kokeilla jotain muuta kuin peruskakkupohjaa. Tässähän on vuosi aikaa googlailla... Reseptisuosituksia otetaan vastaan!

Ja ai niin, yllätyksenä tuli, että nykylapset eivät oikein perusta täytekakuista! Toisissa juhlissa oli paikalla paljon naapuruston lapsia, mutta lapsille maistui paremmin jäätelö ja keksit kuin täytekakku. Meidän lapsonen tykkäsi kyllä syödä omia kakkujaan kerta kerralta paremmin, kunhan tottui makeaan makuun. Tuoreet mansikat taisivat silti olla suosikkeja.

Etusormi ojossa ruokapöydässä

Istumme ruokapöydässä, päivällisellä. Lapsi on mättänyt riisiä huuleen ja vaatinut aina vain lisää, komentamalla tiukasti "ö" ja osoittamalla oikealla etusormella riisiä kauempana olevalla lautasella. Myös tofupalaset ja kookos-currykastikkeessa olevat kukkakaalinpalat kelpaavat, mutta isän paistamaan kanaan hän ei koske. Pahin nälkä on jo selätetty, koska alkaa tuulilasinpyyhinvaihe - toinen käsi viuhtoo pitkin tarjotinta pyyhkimen lailla ja tarjottimella olevat ruoat sinkoilevat pitkin poikin. Sitten lapsi tarttuu keltaiseen, paksun kastikkeen peittämään kukkakaalinpalaan ja laittaa sen korvalleen - puhelinleikki! D'ouh! sanoo äiti ja puuttuu asiaan välittömästi. Kaikki muut sotkut vielä menettelevät (ja nykyään syöminen onkin jo melko siistiä), mutta ei currykastike korvassa!

Currynaamavelmu, epätarkka kuva tosin

Iltapalalla päätän ottaa itsellenikin samannäköisen annoksen kuin lapselle: ruisleipää ja juustoa (lapsella on kyllä muutakin). Tarjoan juustolla päällystetyn leipäviipaleen lapselle, joka virnistää, kippaa juustot leivältä ja alkaa syödä niitä. Vilkaisee minun leipiäni ja laittaa muodon vuoksi yhden juustoviipaleen tarjottimellaan olevan leivän päälle. Syö sitten senkin ja alkaa vaatia minun juustojani. Seuraavaksi on tarjolla piimää. Lapsi maistaa ja intoutuu, loppuruokailu meneekin enemmän tai vähemmän piimän merkeissä. Kaikin puolin lapsi esittelee klovnintaitojaan monipuolisesti ja itsekin huvittuen, mm. leimaten ruokiaan nokkamukin korkilla ennen syömistä. Hassu pikku puppeli.

Lapsen ruokahetket ovat muuttuneet monella tapaa sitten 6 kk iän, jolloin hän alkoi syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Nykyään lapselle tulee selvästi nälkä, jota pelkkä maito ei taltuta, ja hän syö suuria määriä kaikenlaista. Aloitimme ruokailut melko tarkkaan sormiruokailulla eli lapsi söi itse omin käsin kaiken muun, paitsi syötimme hänelle lusikalla hedelmäsoseita jälkiruokana ja välipalana. Nykyään lapsi on jo yksivuotias, mutta syötämme häntä enemmän kuin koskaan! Usein hän nimittäin lakkaa jossain vaiheessa ruokailua (joskus melko aluksikin) syömästä itse, mutta saattaa ottaa vastaan syöttämäämme ruokaa vielä suuret määrät oikein mielellään. Sosekeittoja hän söi aiemmin itse, mutta pitkän keittotauon jälkeen niiden syöminen oli pelkkää tahallista sotkemista, joten nyt niitäkin syötetään lusikalla. Lusikkarepertuaariin on tullut lisäksi myös jugurtit, rahkat ym. Pitäisi kai antaa lapsen opetella itse lusikalla syömistä, mutta kun ruokailu on nyt melkoista velmuilua ja esineillä leikkimistä niin vanhempien motivaatio yritykselle on ehkä hieman heikko...

Näin yksivuotiaana ruokakiellot (eli suositusten mukaiset välttämiset alle yksivuotiaalle) ovat poistuneet ja käytämme ruoissa maitotuotteita ym. Täytyy vaan sanoa, että kun on puoli vuotta tehty ruokia ilman suolaa ja tiettyjä ruoka-aineita, ei oikein tahdo muistaa, että nyt voisikin käyttää jo kaikenlaista, mitä ennen on ollut tapana käyttää! Vauvan elämän käänteet ovat niin vauhdikkaita, ettei tällainen kolmekymppinen osaa mukautua samaan tahtiin. No, juusto ainakin on palannut ruokiin, suolaa ajattelimme vielä välttää tai käyttää niukasti. Seuraavaksi mukaan naurista, lanttua, punajuurta?

Suurimmalta uutuudelta ruokahetkissä tuntuu kuitenkin tuo sormellaosoittelu ja päättäväinen vaatiminen. Lapsi on löytänyt oman tahtonsa ruokapöydässä ja vaatii pontevasti haluamaansa ruokaa tai esineitä pöydästä. Epämieluiset tarjottavat lentelevät lattialle. Lentelevää ruokaa lukuunottamatta kaikki tämä on kyllä oikein hauskaa, mutta tuntuu, että nyt on siirrytty selkeästi uudelle aikakaudelle - lapsi ei vain ota vastaan, mitä vanhemmat päättävät hänen puolestaan, vaan valitsee, päättää ja pyytää itse. Vaikka hän muuten tuntuu mielestäni vielä aika vauvalta, tämä piirre on selvästi jo pikkulapsen, taaperon. Äidin pieni on kasvanut taas hitusen isommaksi.

Joutsenperhe ja muuta mökkitunnelmaa

Kävinpä viimein karistamassa talviturkin harteilta eli uimassa mökkijärvessä. Ehdin uida muutamia metrejä, kun joutsenperhe lähti parinkymmenen metrin päästä järvelle, luultavasti meidän venerannastamme. On täällä mökillä kyllä kaikkea hienoa! Harmi vaan, kun mökkijärvi on varsinainen sinileväpesäke - odotettavissa on, ettei järvessä ehdi käydä montaa kertaa uimassa ennen kuin leväpuuro valtaa vedet. Nyt pulikointi oli kyllä oikein virkistävää!

Samainen joutsenpariskunta mökillä viime kesänä. Tämänvuotiset poikaset ovat nyt pienempiä kuin kuvassa näkyvät

Lapsi pääsi nauttimaan vedestä (ja saippuakuplista) toisenlaisissa puitteissa

Heinäkuun loppuun on nyt suunnitelmissa kattoremontti, ja mies lähti juuri kirkolle tilaamaan ilmalämpöpumppua. Mökin seinät ovat umpihirttä ja melko ilmavat, joten lämmityskustannukset ovat talvella melko korkeat. Toiveena on saada ilmalämpöpumpun avulla peruslämpö mökkiin hieman kohtuullisemmilla kustannuksilla, etäsäätömahdollisuus eli lämmöt nostettua tekstiviestillä ennen mökille saapumista sekä hieman viilennystä kesän kuumimmille päiville ja erityisesti öille.

Kaikenlaista on jo tullut mökillä puuhasteltua, vaikka melko rennosti onkin otettu.

Kasvimaalla riittää kitkettävää - rikkaruohot villiintyvät sillä välin, kun emme ole vielä ehtineet mökille. Olen jo saanut kitkettyä pahimman eli porkkanarivit (arvatkaa vaan, kuinka helppoa on erotella hentoiset porkkanantaimet rikkaruohopöheiköstä turvaan) sekä pari muuta riviä. Alla sipulit ja hieman kuvaa rikkaruohojen määrästä...

Lapsuudenystävän, äitini kilpikonna Konnan, tuhkat haudattiin eilen mökille, miehen lapsuudenperheen kahden koiran viereen. Rakas Konna kuoli syyskuussa 23-vuotiaana. Se oli hauskin, inhimillisin ja persoonallisin kilpikonna mitä olen koskaan tavannut. RIP pieni ystävä.

Lämpimät ilmat hellivät, mutta myöskin hiostavat. Lapsi pääsee onneksi nauttimaan ilmavista päiväunista vaunuissa. (talkkipurkkikin on näköjään halunnut mukaan unille) Hän on muuten alkanut seisomaan hetkittäin ilman tukea ja tapailee jo vähän askeliakin. Saattaa siis lähiaikoina oppia kävelemään!

Mökillä villiinnyn aina kukista ja käyn yleensä aamuisin tekemässä kukkatarkastuksen tiluksilla. Tällä hetkellä kukkansa ovat avanneet upeat idänunikot siemenistä (heikoilla taidoilla) perustamassani kukkapenkissä. Mökin vanhat ruskoliljat ovat myös avautumassa. Viimeisessä kuvassa rantaliljoiksi nimittämämme, koko rantalinjan täyttävät vesikasvit, jotka kuulemma ovat oikealta nimeltään keltakurjenmiekkoja.

Ihania kesäpäiviä teille kaikille! Toivottaa mökkiperhe Ylä-Savosta

Mango-avocadosalaatti

Halusimme tarjota lapsen 1-vuotisjuhlilla ruokaa, jota lapsi itse tykkäisi syödä. Eri juhlissa oli tosin eri tarjoilut. Yksi tarjottavista oli mango-avocadosalaatti - ihan siksi, että lapsi rakastaa mangoa ja avocadoa. Lisäsin salaattiin kananmunaa, josta lapsi myös pitää. Lopullinen salaatti oli suunnilleen tällainen:

Yksivuotiaan synttärisalaatti

pakastemangokuutioita (Rainbowlta löytyy)

kypsiä avocadoja

keitettyjä kananmunia

pussillinen pekaanipähkinöitä

rapeita salaatinlehtiä

rucolaa

sitruunan mehua

Sulata pakastemangot hyvissä ajoin. Revi salaatinlehdet tarjoilukulhoon, ripottele päälle rucolat. Paloittele avocadot sopiviksi paloiksi salaaattikeon päälle (esim. kaapimalla palasia lusikalla), kaada sulatetut mangokuutiot sekä pekaanipähkinät joukkoon ja purista kastikkeeksi sitruunan mehua. Sitruunaa kannattaa puristaa erityisesti avocadon päälle, ettei se tummu. Kuori keitetyt kananmunat ja lohko ne salaatin reunoille. 

Helppoa ja herkullista!

Salaatti tarjoiltiin itsetehtyjen (lituskoiksi jääneiden) sämpylöiden kera

Juhlahumua

Huh huh. Kylläpä on pitänyt kiirettä, tai ei niinkään kiirettä, vaan kaikenlaista toimintaa. Ensin oli kolmen viikon työjakso, siihen päälle lapsen kahdet yksivuotissynttärijuhlat kotona, pakkauspäivä, kaksi ajopäivää mökille, siivous- ja järjestelypäivä, kolmannet synttärijuhlat lapselle + juhannusjuhla sekä vielä muita vieraita kahtena sitä seuraavana päivänä. Nyt on enää minun äitini vieraana täällä mökillä ja huomenna hänkin on lähdössä. Sitten koittaakin normaalimpi kesäinen mökkiarki! Kunnes viikonloppuna mies lähtee moottoripyöräreissuun Keski-Eurooppaan ja jäämme lapsen kanssa kahden mökille.

Yritänpä tiivistää lapsen synttärihumun jotenkin napakasti. Juhlilla oli teemat: ensimmäiset olivat vanhoille ystäville, toiset naapuruston lapsiperheille ja kolmannet sukulaisille. Lapsi nautti kovasti ihmisistä ympärillään, mutta oli myös melko sippi aina juhlapäivän iltana. Kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä oli jo melko uuvuttavaa. Lahjapakettien avaamisesta hän ei niin ymmärtänyt, mutta ilahtui ja innostui saamistaan lahjoista. Lahjat olivatkin tosi kivoja, mm. monia puisia leluja, muutamia vaatteita, kirjoja, vauvanukke, lastenmusiikkia ja dvd-levyjä. Kakkukynttilän puhaltaminen sai joka kerta lapsen purskahtamaan itkuun - ilmeisesti häntä harmitti, kun liekki sammui. 

Ehkä hauskin vieras lapsen mielestä oli mökkijuhlissa vieraana ollut pieni Jack Russellin terrieri, joka aina lapsen nähdessään syöksyi nuolemaan tämän korvia, niskaa ja mitä vaan mihin ylsi. Lapsi rakastaa koiria, mutta pääsee kovin harvoin koskemaan niitä turvallisesti. Nyt ei lapsen edes tarvinnut yrittää, koska koira ehti aina ensin hänen luokseen, ja lapsipieni kihersi joka kerta onnessaan ja toivoi lisää märkiä hellyydenosoituksia. Hauska parivaljakko!

Myös vanhemmista oli hauskaa juhlia lapsen synttäreitä, oli mukavaa saada vieraita ja viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Laskin tuossa juuri, että synttärijuhlilla ja niiden rääppiäisissä kävi yhteensä 37 vierasta, joista viisi oli yövieraita!

Kakku numero 2. Jatkosuunnitelmissa on kokeilla uudenlaisten kakkujen tekemistä,  on meinaa melko kauan siitä kun viimeksi tein täytekakun!

Lahjakamera oli hauska jo paketissaan

1 v. sankari ja lahjahedelmät. Niitä voi leikata veitsellä osiin!

Palapeli ja "sanakirja" - palapeli on aina pakko purkaa osiin

Synttäririemua

Kielen ja sormien kohtaaminen

Haloo haloo, kuuleeko kukaan?!

Tässä reilun viikon sisään lapsi on oppinut ainakin sanomaan "kukka", soittamaan "puhelimella" eli kännykällä, kengällä, lusikalla..., sekä käskyttämään meitä osoittamalla sormellaan ja sanomalla painokkaasti "ö". Ruokapöydässä hän kertoo varsin päättäväisesti, mitä haluaa, ja erilaisia esineitäkin pitäisi antaa hänelle ruokapöydästä. Enää ei voida vaikkapa napsia karkkia samaan aikaan kun lapsi syö, sillä hän alkaa vaatia sitä mitä mekin syömme. Päättäväinen pikku puppeli! 

Ja nyt on tosiaan päästy mökille ja täällä ollaan elokuun alkupuolelle asti. Ajomatka sujui kohtuullisen hyvin, kun ajot ajoitettiin lapsen päiväunille. Virittelemäni lelut onneksi pitivät lapsen leikin parissa melko pitkiä aikoja, mutta loppumatkasta kumpanakin ajopäivänä häntä alkoi kypsyttää. Noin 250 km päiväajot olivat siis melko sopivat eikä pidempää ajoa olisi toivonut. Rohkaistuin kaksin lapsen kanssa ajamisesta sen verran, että uskallan jatkossakin ajella jonkinlaisia matkoja hänen kanssaan, kunhan ajo tosiaan sijoittuu päiväuniaikaan.

Onpa vaikeaa kirjoittaa, kun on ehtinyt tapahtua niin paljon kerralla. Ehkä jotain kertomisen arvoista muistuu vielä mieleen myöhemmin. Paljon on ollut pieniä ja suuria ihania hetkiä sitten viime postauksen!

Lahja

Havahduin toukokuun lopussa siihen, että miehen syntymäpäivä koittaa juhannuksena eikä myöhemmin missään välissä ole enää aikaa kaksin lapsen kanssa tehdä salassa lahjaa miehelle. Siispä lahja piti väsätä jo toukokuun puolella. Todistusaineistoa en tietenkään voinut laittaa tänne aiemmin, mutta tässäpä tätä nyt:

TaideT-paita á la lapsi & äiti

1) Ostetaan sopivankokoinen ja -värinen miesten T-paita.

2) Pestään ja kuivatetaan T-paita. Ei haittaa, vaikka mies ripustaisi itse sen kuivumaan, ei se huomaa.

3) Kaivetaan kaapista vanhat kangasvärit ja tarkistetaan värivalikoima.

4) Ostetaan paksuhkoa kontaktimuovia.

5) Leikataan kontaktimuovista iso neliö ja leikataan sen keskeltä pienempi neliö pois.

6) Riisutaan lapsi vaippasilleen ja riisuudutaan itse alusvaatteisilleen. Otetaan lapsi ja tarvikkeet mukaan ja siirrytään kylpyhuoneeseen.

7) Suojataan lapsen kestovaippa hedelmäpussilla.

8) Liimataan kontaktimuovineliö sopivaan kohtaan T-paitaa.

9) Asetellaan litistetty muovipussi T-paidan sisään, ettei väri imeytyisi läpi paidan selkäpuoleen.

10) Kaadetaan väriä A lautaselle. Otetaan lapsi syliin. Annetaan lapsen sotkea kätensä väriin. Annetaan lapsen maalata T-paitaa kontaktimuovineliön tyhjästä kohdasta.

11) Pestään lapsi, äiti, lautanen ja tarpeelliset kohdat kylpyhuoneesta.

12) Maalataan lapsen jalkapohja värillä B siveltimen avulla. Painetaan jalkapohjan kuva sopivaan kohtaan kuvioitavalle alueelle. Toistetaan samaan kohtaan tarvittaessa.

13) Pestään lapsi ja äiti.

14) Siirretään T-paita lapsen ulottumattomiin. Maalataan reunaviivat kontaktimuovineliön aukon reunojen mukaan värillä B. Maalataan kuvan alle lapsen ikä ja nimi.

15) Pestään äiti, lautanen, sivellin ja kylpyhuone.

16) Ihastellaan tuotosta. Piilotetaan T-paita kuivumaan lapsen kaappiin. Siivotaan loput jäljet ja ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Annetaan varmuuden vuoksi lapsen maalata kortteja sormiväreillä, alibiksi jos vaikka jotain todistusaineistoa olisi sattunut jäämään näkyviin.

17) Silitetään väri kiinni paitaan jossain sopivassa välissä. Piilotetaan paita odottamaan syntymäpäivää.

18) Lahjoitetaan paita miehelle syntymäpäiväaamuna.

Kesämuutto

Viikonloppu kului rattoisasti, mutta työtäyteisesti lapsen synttäreiden merkeissä. Niistä tosin lisää vasta myöhemmin, koska tämä päivä on ollut lähinnä pakkaamista, pakkaamista ja pakkaamista... Huomenna muutamme loppukesäksi mökille!

Pakkaaminen on kyllä ehkä maailman inhokein asia ikinä, en tunnu tottuvan siihen koskaan ja aina se tuntuu yhtä vastenmieliseltä. Asiaa ei helpota yhtään lapsen mukana tulleet lisäkommervenkit. Miten voi muistaa pakata kaiken tarpeellisen, ja varsinkin miten voi osata pakata VAIN kaiken tarpeellisen!?! Uuh. No, pakkaamisessa ollaan loppusuoralla ja suurin osa tavaroista on jo autossa, aamulla jatketaan loput.

Tähtäimessä on lähteä matkaan lapsen päiväunien aikaan, joskus klo 11 maissa. Tämä ajo onkin erityisen jännittävä, koska ajan koko matkan lapsen kanssa kaksin eli takapenkillä ei ole viihdytysjoukkoja. Gulps. Epätoivoinen äiti on viritellyt lapsen uuden turvaistuimen ympäristöön ainakin kahdeksan eri lelua, toiveena, että ne pysyisivät lapsen ulottuvilla. Lisäksi etupenkillä on lelukori, josta voin tarvittaessa heitellä lisää leluja lapselle, ja mukana on myös pino lastenmusiikkia. Jos kaikki sujuu hyvin, lapsi voi vaikka nukkua koko matkan. Jos kaikki sujuu huonosti, hän voi kitistä, itkeä ja parkua ison osan matkasta. Sormet ristissä ja peukut pystyssä paremman vaihtoehdon puolesta.

Mies on toki myös tulossa mukaan mökille, mutta moottoripyörällä. Jos onnistumme koordinoimaan ajot hyvin tapaamme kyllä huoltoasemilla, mutta todennäköisimmin bensa-, ruoka- ja jaksutankkaukset ajoittuvat kummallakin seurueella melko eri tavoin. Onneksi matkaa tehdään huomenna vain puoliväliin, joten 250 km ei ole vielä kohtuuton matka lapselle - eikä äidille. Jännittää silti.

Vuosi sitten

Vuosi sitten pieni palleromme syntyi. Onnea, pieni rakas, jo 1 v.! Olet niin kallisarvoinen, ettei mikään mittayksikkö riitä mittaamaan.

Itse joudun viettämään tätä juhlapäivää töissä, mutta sitten juhlitaankin pientä tyttöä koko viikonloppu. Palaanpa tässä kuitenkin vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin minusta tuli äiti - synnytyskertomus, olkaa hyvä!



Ehdimme muuttaa mökille ennen laskettua aikaa. Ennen laskettua aikaa supistuksia tulee viikon välein, ensimmäiset jo kun olemme vielä kotona. Ensimmäisellä kerralla ne tuntuvat lähinnä voimakkailta kuukautiskivuilta alaselässä, mutta herättävät kuitenkin aamulla ylös sängystä. Lääkärintarkastuksessa viikolla 36 paikat ovat jo olleet hieman auki ja pehmenneet, vaikka en ole tunnistanut erityistä supistelua. Viikkoa ennen laskettua aikaa herään aamuyöllä supistuksiin, joita tulee 2-8 minuutin välein ja ne kestävät 1-2 minuuttia kerrallaan, mutta loppuvat noin kolmen tunnin kuluttua kokonaan. Supistuksista johtuen arvelen, että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa, mutta supistuksia ei enää kuulu uudelleen.

Laskettuna päivänä 13.6. alan olla kypsänä neljän seinän sisällä oloon ja lähdemme mökiltä läheiseen pikkukaupunkiin viettämään kaupunkipäivää. Olo on ok ja tulee käveltyä ja oltua jalkojen päällä paljon.  On virkistävää päästä vähän uusiin maisemiin.

Seuraavana päivänä 14.6. herään klo 6.20 supistuksiin. Ihmettelen, kun purentalihakset tuntuvat kipeiltä ja arvelen, että ehkä supistuksia on ollut jo jonkin aikaa, mutten ole herännyt niihin. Nousen pian sängystä, koska paikoillaan oleminen tuntuu hankalalta, ja kellotan supistuksia. Niitä tulee 2-7 minuutin välein ja ne kestävät noin minuutin, mutta ovat paljon voimakkaampia kuin edelliskerralla ja arvelen, että tällä kertaa päästään tositoimiin. Pysyn koko ajan liikkeessä, koska paikallaan oleminen tuntuu tukalalta, ja lähden mökkipihalle kävelemään. Mieli on positiivinen ja innostunut, ja alan valmistautumaan sairaalaan lähtöön. Herätän miehen pari tuntia oman heräämiseni jälkeen sanoen, että tänään lähdetään Kuopioon. Haluan kuitenkin odottaa lähdön kanssa, kunnes olen aivan varma, etteivät supistukset lopu kesken kaiken. Mies soittaa Elokuu –bändin musiikkia ja tuntuu hyvältä jammailla musiikkiin, joten otan varmuuden vuoksi myös menevää musiikkia mukaan synnytykseen. Syön vielä aamiaista, vaikka tuntuu hankalalta keskittyä syömiseen. Mieskin kommentoi sitä katsellessaan, että taitaa minulla olla vähän tukala olo.

Kymmenen maissa sanon, että eiköhän lähdetä, mutta kehotan miestä vielä kastelemaan kasvimaan. Miehen puuhaillessa mökkiä lähtökuntoon menen jo istumaan autoon ja hengittelemään hypnosynnytykseen liityvää hidashengitystä eli pitkää, tasaista sisään- ja uloshengitystä. Olen rauhallinen ja keskittynyt, mutta lähtö alkaa jo tuntua tarpeelliselta. Auton ovi on auki ja katselen hyttysiä, jotka laskeutuvat auton pinnoille, mutta karttavat minua. Olo on meditatiivinen.

Viimein lähdemme matkaan klo 10.20. Supistuksia on kestänyt tähän mennessä neljä tuntia enkä ole kellottanut niitä sitten heräämisen. Miestä kiellän kuuntelemasta radiota ja keskityn itse silmät suljettuina hengittelemään ja kuuntelemaan hypnosynnytyslevyn sateenkaarirentoutusta iPodilta. Täytän lisäksi sisäänhengityksellä mielikuvissani ilmapalloja ja uloshengityksellä lähetän ne ilmaan. Matkaa on 120 km, ja hieman ennen Kuopiota mies kysyy, mennäänkö sairaalaan vai ystävien luo, koska vaikutan hämmentävän rauhalliselta. Mennään ehdottomasti sairaalaan. KYSin aula on remontin keskellä, ja seesteisestä itsehypnoositilasta siirtyminen markkinatunnelman läpi kohti synnytysosastoa on erikoinen kokemus.

Olemme perillä klo 12, ja hetken vastaanottohenkilökunnan ihmettelyjen jälkeen - olemmehan Espoosta ja synnyttämässä Kuopiossa - kätilömme esittäytyy ja ohjaa meidät tilavaan huoneeseen. Mies lähtee pysäköimään autoa ja hakemaan sairaalakasseja, minä annan kätilölle synnytystoivelistan ja kerron, että toiveenamme on luonnollinen synnytys. Kestää jonkin aikaa ennen kuin ymmärrän olevani  esitutkimushuoneen sijasta jo varsinaisessa synnytyssalissa. Kätilö lukee synnytystoivelistamme tarkkaan ja kommentoi positiivisesti, sanoo ehdottomasti kannustavansa toivomaamme luonnolliseen synnytykseen ja pitävänsä sitä hienona, mutta muistuttaa myös, etten olisi liian ankara itseäni kohtaan. Hän on myös hyvin kiinnostunut kuuntelemastani sateenkaarirentoutusnauhoitteesta ja muista keinoista, joita haluan käyttää. Ensin hän tunnustelee vatsaani päältäpäin käsin: “Voi kuinka siro vauva! Voi miten suloinen hän on!” Klo 12.10 mitataan vauvan sydänääniä, ja koska käyrä näyttää tasaista 130 leposykettä, minua pyydetään juomaan mehua - sydänäänten kuuluisi vaihdella, jotta tiedettäisiin vauvan olevan hereillä ja virkeä. Sydänäänet vilkastuvat mehun avulla hieman. Supistuksia tulee 2-4 minuutin välein. Istun hetken lämpöpussi alaselän takana, paikallaan ollessa tuntuu hyvältä, mutta istuma-asennossa liikahtaminen aiheuttaa tukalaa oloa.

Klo 13 tehdään sisätutkimus, ja ilokseni kohdunsuu on avautunut 4 cm. Kohdunsuu on vauvan pään takana ja reuna hyvin ohut. Istun tutkimuksen jälkeen pallolle, mutta istuminen ei tunnu pallonkaan päällä kivalta, joten seison ja liikun pystyasennossa. Syön välipalaa, sisätutkimus on tuonut lisäpotkua supistuksiin ja olo alkaa olla tukalampi, joten siirryn sängylle hengittelemään ja kuuntelemaan sateenkaarirentoutusta. Tästä eteenpäin olen lähes koko ajan silmät kiinni omassa maailmassani ja ympärilläni tapahtuvat asiat eivät juurikaan rekisteröidy. Olen tallentanut muun muassa kaikenlaista tilanteeseen sopivaksi ajattelemaani musiikkia iPodiin, mutta lopulta annan vain sateenkaarirentoutuksen pyöriä toistolla taustanauhana koko loppusynnytyksen ajan. Mies tarjoaa välillä juotavaa, kätilö antaa tilaa ja tarkkailee syrjemmältä. Siirryn konttausasentoon suihkuun, jossa mies suihkuttaa kuumaa vettä alaselkääni ja hieroo selkää, nämä tuntuvat hyvältä. Mies ihmettelee, kuinka hirveän kuumaa vettä haluan selkääni, koska selkä kuulemma loistaa helakanpunaisena. Hengitän jatkuvasti hidashengitystä, mutta uloshengitys nenän kautta ei tunnu hyvältä, vaan hengitän sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Ajattelen hypnosynnytyksen mielikuvaa silkkinauhoista, jotka avautuvat kohdun ympäriltä, vaikka etukäteen valmistautuessa tämä mielikuva ei ole tuntunut itselleni toimivalta. Kätilö haluaa kuunnella uudelleen vauvan sydänääniä ja lupailee, että sen jälkeen pääsen ammeeseen. Supistuksia tulee 2-3 minuutin välein, mutta vauvan sydänäänet pysyvät leposykkeessä. Käyrien seuraaminen ja paikoillaan pysyminen hankaloittaa oloani, sillä muutoin keinutan lantiotani pienellä liikkeellä lähes koko ajan ja keskityn vain omaan maailmaani. Kätilö on vauvasta hieman huolissaan, koska sydänäänissä ei ilmene tavanomaista vaihtelua. Pääsen ammeeseen, jossa hengittelen, huokailen ja pyöriskelen, vesi tuntuu hyvältä. Mies käy välillä syömässä, jotta jaksaa taas olla tukenani, hypnoottinen rentoutusnauha ja kuuma, kostea ilma alkavat verottaa hänenkin jaksamistaan. Sydänääniä haluttaisiin kuunnella vielä kerran, mutta supistuksia tulee niin tiheästi ja voimakkaina, että kestää kauan ennen kuin suostun nousemaan ammeesta. Tälläkin kertaa vauva pysyy rauhallisena, mutta sisäreisieni hermoja kiskoo paikoillaan maatessa, olo on tukala ja alan kiemurrella ja roikkua kiinni miehessä. Mies huomaa, että kun en seuraa sydänkäyrää vauvan sydänäänet vaihtelevat enemmän, joten laitan silmät jälleen kiinni ja rentoudun, mies seuraa käyriä puolestamme ja alkaa tsemppaamaan minua sanallisesti, kehottaa keskittymään ja rentoutumaan, koska huomaa tukalammaksi käyneen oloni. Kätilö käy keskustelemassa sydänkäyristä lääkärin kanssa, ilmeisesti lääkärin mielestä kaikki on hyvin, koska aiheeseen ei enää palata.

Kätilö kysyy, saisiko tarkistaa kohdunkaulan tilanteen ja haluan itsekin kuulla, mikä tilanne on. Kätilö ratkeaa riemuun kohdunsuuta tarkistaessaan: “Minä niin toivoin tätä sinulle! Oi kun hienoa!” – kohdunsuu on 9 cm auki. Tämä tieto ja kätilön innostus rohkaisee minua kovasti, saan uutta voimaa. Saan vielä mennä ammeeseen tai suihkuun, mutta koska ammeeseen ei saa synnyttää tässä sairaalassa ja kun en usko enää kykeneväni nousemaan ammeesta pois, valitsen suihkun ja konttausasennon. Pian suihkuun pääsyn jälkeen poksahtaa lapsivesi ja verinen kökkäre virtaa alas viemäriin. Alkaa ponnistuttaa. Mies vetää hälytysnarusta ja kylpyhuoneeseen pelmahtaa kätilöitä, oma kätilömme saapuu hetken kuluttua. Siirryn takaisin synnytyssaliin, kohdunsuu on täysin auki ja saan luvan antaa vauvan tulla. Kätilö ehdottaa, että konttausasento voisi sopia minulle ja kokeilen sitä nojaten ylös nostettuun sängyn selkämään. Lisää lapsivettä roiskahtaa sängylle. Koen tarvitsevani lisää fyysistä tukea ja siirryn puoli-istuvaan asentoon, painan käsillä tukea alaselän alta. En pysty hengittelemään vauvaa rauhallisesti ulos kuten hypnosynnytystekniikoita käyttäen olisi mahdollista, koska vatsalihaksissani tuntuu ahdistavalta ja kipeältä, haluan sen sijaan käyttää lisävoimaa raajoista vauvaa ulospäin suuntaavan voiman luomiseen, hengityksen mukana purkautuu ääntä. Haron jaloillani tukea ja jalkapohjieni alle ilmestyy kätilön olkapäät tukea antamaan. Mies on koko ajan vierelläni tukena. Kätilö tarkistaa tilanteen ja kysyy, haluanko kokeilla oman lapseni päätä, tunnen sormillani hiukset pienessä päässä ja saan taas lisää voimaa. Minulle esitellään saliin saapunut uusi kätilö, joka ottaa toisen jalkani tuettavaksi, mutta ote ei tunnu tukevalta, haron tukevampaa pintaa, mies tulkkaa toiveitani uudelle kätilölle. Alavatsassani alkaa tuntua väsymystä, vauvan pää venyttää alapään ihoa kipeästi, tuntuu etten jaksa. Kurkkuani kuivaa ja sattuu monen tunnin syvästä hengittämisestä. Saan kuulla, että vauvan pää on jo puoliksi ulkona ja korva näkyy, kokeilen lapseni päätä kädelläni ja tunnen odotettua enemmän päätä, pienen korvan... Toinen käsi on kuulemma poskella, kätilö kommentoi, että vauva juttelee jo. Kohta lapsi on ulkona, tuntuu “plo-o-oo-ps” ja avaan hämmentyneenä silmäni, pieni vaalea rääpäle on kätilön käsissä ja hänet lasketaan rinnalleni. Kysyn, onko hän tyttö vai poika, kätilö kysyy mieheltä miten on, mies toteaa vauvamme tytöksi, kuten oli ennakkotietokin. “Hei pikku-L”, sanon, kutsuen vauvaa hänen omalla nimellään. Pieni ihminen itkee ensimmäisen itkunsa, katsoo minua virkeänä viirusilmänä, silmänympärykset vihaisen punaisina. Hän etsii rintaani, mutta löytää sen hämmentyneenä vasta hetkisen kuluttua, vierelleni siirrettynä. Jossain välissä jälkeiset syntyvät, ennakkotoiveeni mukaan ilman oksitosiinipiikkiä, ja minulle laitetaan kolme pintatikkiä. Pieni perheemme saa viettää ensimmäiset yhteiset hetkensä rauhassa synnytyssalin hämärässä toisiamme ihastellen ja ihmetellen. Suihkussa käydessäni pieni hentoinen vauvamme antaa näytteen mahtavista äänivaroistaan punnituksen aikana, isän ihoa vasten hän merkkaa isän solisluuhun fritsun omistusmerkikseen.

Pikku-L syntyi klo 18.55, raskausviikolla 40+1. Hän painoin 3120 g, pituutta oli 48 cm ja päänympärys 33 cm. Sairaalasta saadussa synnytyskertomuksessa synnytyksen ensimmäisen eli avautumisvaiheen kestoksi on merkitty 11 h 45 min, toisen eli ponnistusvaiheen kestoksi 10 min ja kolmannen vaiheen eli jälkeisten syntymän kestoksi 15 min. Oma ajan- ja paikantajuni katosi hypnosynnytyksessä, enkä ole kovin tietoinen, mitä ympärilläni todellisuudessa tapahtui. Vaikka miehen toimet on mainittu tässä vain muutamaan otteeseen, hän oli korvaamattoman tärkeä kumppani ja kanssakokija koko synnytyksen ajan. Ihana kätilömme suhtautui toiveisiimme suurella kunnioituksella eikä esimerkiksi kertaakaan kysellyt kivusta tai tarjonnut lääkkeellistä kivunlievitystä, juuri kuten olimme toivoneet. Suuri osa toivomamme luonnollisen synnytyksen onnistumisesta johtui yhdessä käymästämme hypnosynnytyskurssista ja ennakkoon tekemistäni rentoutus- ja mielikuvaharjoitteista, joiden johdosta olin luottavainen, rento ja rauhallinen ja koin, että minulla oli välineitä selviytyä synnytyksestä toivomallani tavalla. Olen hyvin onnellinen saatuani tämän mahdollisuuden. Niin, ja miksi pikku-L:n sydänäänet pysyivät niin tasaisina koko synnytyksen ajan? Hän taisi nukkua rauhallisesti koko ajan!

Päivän sana

Ääääi-Ti - äääi-TI - ÄÄÄii-ti - äiti - ÄITI - äääiiiitti!

Tässäpä päivän sana eiliselle ja tälle päivälle. Hokeminen alkoi kuulemma eilen bussissa, kun mies antoi lapselle kuvani ja lapsi totesi heti "äiti". Eikä sitten ilmeisesti ole lopettanut sen jälkeen :D ÄÄÄii-ttI!

Neuvolakuulumisia

Neuvolakäyntejä on nykyään harvoin. Lapsen synnyttyä kävimme aluksi neuvolassa mökkipaikkakunnan ihanan neuvolantädin luona. Aluksihan käyntejä oli parin viikon välein, sitten kuukauden tai kahden välein. Lapsen ollessa pari kuukautta vanha muutimme mökiltä takaisin Espooseen ja palasimme tietysti vanhaan neuvolaan. Taisi olla neuvolantädille erikoista, kun käynnille ilmestyi ei-enää-niin-vastasyntynyt vauva, josta ei sitten raskausajan ollut vielä mitään merkintöjä tiedostoissa. Tätikin vaihtui muuttosyistä.

Meidän neuvolantätimme täällä kotipuolessa on kyllä ollut oikein asiallinen ja mukava, mutta nykyään käyntejä on enää tosi harvoin. Viimeksi lapsi kävi neuvolassa helmikuun puolivälissä, 8 kk ikäisenä. Tänään oli 1-vuotisneuvolakäynti, jonne mies ja lapsi menivät kahdestaan. Seuraava käynti on vasta 1,5 vuoden iässä. Oho.

En siis ollut tänään mukana neuvolassa, mutta kuulemma kaikki oli hyvin - ei mitään uutta tai ihmeellistä. Pieni pulleropalleromme on viime kuukausina hoikistunut ihan silmissä (opittuaan välittömästi 8 kk-neuvolakäynnin jälkeen kontaamaan ja nousemaan pystyyn), joten painoa oli tullut lisää yllättävän vähän näissä neljässä kuukaudessa. Pituutta oli tullut ilmeisesti ihan mukavasti, aiemmin siitä on aina mainittu, että melko niukkaa on pituuskasvu. Ei mitään erityistä huolta, tälläkään kertaa. Lapsi voi hyvin ja sen näkee.

Tässäpä ne strategiset mitat: paino 9270 g (8 kk 8715 g), pituus 74,3 cm (8 kk 68,9 cm), päänympärys 44,5 cm (8 kk 43,5 cm). Äitini kommentti oli, että lapsi on melkolailla samankokoinen kuin minä olin yksivuotiaana.

Yksivuotiskäyntiin liityvät rokotukset päätettiin antaa vasta elokuussa. Osittain siksi, että 1 v. ei ole vielä tullut täyteen (vajausta kokonaista kaksi päivää, omg...), mutta eniten siksi, ettemme halua, että lapsi kärsii rokotusoireista synttäreillään viikonloppuna tai mökilleajomatkalla ensi viikolla.

Vähän kummalta tuntuu, kun en itse ollut paikalla, kuullut keskusteluja enkä osannut ihmeempiä kysymyksiäkään keksiä kysyttäväksi. Mies kyllä raportoi erilaisia tiedonmurusia. Tältä kai se isistä tuntuu, kun perhe on käynyt neuvolassa ja itse on ollut töissä..?

Olen ihan iloinen, että ensi viikosta lähtien olen taas kotiäitinä, paikalla lapsen arjessa.

Aina vaan uutta

Lapsi oli tänään kylvyssä ja alkoi noukkia jotain vedestä peukalo-keskisormipinsettiotteella. Noukkimansa hän laittoi leluna olleeseen tyhjään pakasterasiaan. Noukkiminen jatkui ja jatkui, välillä lapsi ei saanut tavoittelemaansa ensiyrityksellä ja korjasi tilanteen uudella noukkaisulla, ja noukki taas uudesta kohtaa ammetta. Vettähän siellä vain oli, eli taisin päästä todistamaan lapsen ensimmäistä mielikuvitusleikkiä!

Lisää uusia juttuja:

- Hampaiden kirskutus. Uutta ylähampaannysää on kivaa nirskuttaa alahampaita vasten - vanhemmista ei ollenkaan niin kiva uusi ilmiö! Ääni on aivan kammottava.

- Oikealla etusormella on mukavaa osoitella kaikenlaista, välillä äidin tai isän kuuluu nimetä osoitettu asia vaikkapa kirjan sivuilta.

- Pieniä tavaroita on mahtavaa laittaa suurempien sisään ja ottaa niitä sieltä pois.

- "Ole hyvä - kiitos" -leikki on myöskin nyt kova sana, eli lapsi ojentaa esineen tai laittaa sen käteeni, minä annan sen hänelle takaisin jne.

- Eläinten äänet ovat pop. Kvaak-kvaak-kvaak oli niin hieno juttu, että lapsonen kaakattaa nyt kaiket päivät. Muutenkin hän tuntuu nyt matkivan erilaisia sanoja, joita sanomme.

- Ruokailut eivät suju yhtä hyvin kuin ennen, koska on ihmeellisen kivaa tiputella ruokia lattialle, ihan tahallaan. Tämäkään ei ole vanhemmista mitenkään mukava ilmiö.

Yksivuotispäivä lähestyy, perjantaina lapsonen täyttää yhden kokonaisen vuoden! Iiks!

Itse olen tällä hetkellä ihan todella ja liian väsynyt. Työviikot tuntuvat pitkiltä, vaikka ovatkin mielenkiintoisia, ja jotenkin en vaan ole osannut mennä nukkumaan ajoissa yhtenäkään iltana. Viime yönä lapsikin nukkui tavallista huonommin. Nuokun päivät silmät ristissä ja pelkään autolla ajamista, koska tällaisessa koomassa ei tunnu turvalliselta ajaa. Nyt siis nukkumaan kerrankin AJOISSA - hyvää yötä!

En ole ainoa, jonka silmiä painaa ajoneuvojen kyydissä

Koko ajan jotain uutta

Tänään lapsi oppi taas uuden sanan. Olemme leikkineet vaipanvaihdon yhteydessä pienellä kumiankalla ja lapsesta on ollut hauskaa, kun olen sanonut "kvaak-kvaak-kvaak". Aamulla hän sitten sanoi selkeästi "aakka" (ankka) ja pitkin päivää on myös kaakattanut "kaak-kaak-kaak". Jännää seurata, mitkä jutut ovat ne jotka uppoavat ja tulevat ihan puheeseen asti! Tällä hetkellä sanavarastossa siis "äiti", "heeiii", "kakka", "ankka" ja "kaak-kaak-kaak".

Mainitsin viime postauksessa hammaskivuista. Eilen annoin särkylääkettäkin kun lapsi itki kovin yllättävästi, ruokahalu oli myös kadoksissa ja tissillä oli kiva roikkua. Tänään huomasin ihan vahingossa, lapsen roikuttaessa päätään taaksepäin, että toinen yläetuhammas on tullut läpi! Jei, hienoahienoa, melko vähillä vaivoilla kuitenkin tuli tuokin hammas, ylähampaat kun kuulemma voivat olla melko kivuliaita. Täytyy vielä yrittää tutkia suu läpi, olisiko muitakin uusia hampaita tulossa tai tullut. Tähän mennessä hampaita on siis kaksi alhaalla keskellä sekä yksi ylhäällä keskellä.


Parasta nyt: ankka, asioiden laittaminen jonnekin ja ottaminen sieltä, vessapaperirullat vessan kaapissa, lentokoneet, sohvalla remuaminen, sohvalta alas liukuminen jalat edellä (mummi opetti), ulkoilu, naapurin 2-vuotias tyttö

Äitiä ikävä

Olin tällä viikolla viisi peräkkäistä päivää töissä. Torstaina ja perjantaina lapsi oli kuulemma ollut melko kitisevä, samoin oli tänään. Epäilen hammaskipua, mutta selvästi iso osa kitinästä on silkkaa äiti-ikävää. Pieni parka. Ei ole kenellekään kivaa, että on näin kiirettä.

Tänään sentään olin kotona koko päivän, mutta mies oli poissa ja minulla hurjat määrät tekemistä. Onneksi anoppi on ollut täällä auttamassa ja lapsi on saanut ekstrahuomiota häneltä, kun vanhemmat ovat olleet työn touhussa. Silti pikkupallero konttasi tänään kovasti perässä ja kiipeili jalkoja pitkin. Piti luovuttaa tekemisten suhteen ja keskittyä välillä tärkeimpään. Lapsi viihtyikin tissillä melkein kuin pikkuvauva-aikoina - eipä ole yli puoleen vuoteen ollut sellaista syli- ja tissimaratonia kuin tänään! Sylissä tissi suussa pitkään jo mössötettyään lapsonen kampesi itsensä kontalleen, avasi suunsa ja tähtäsi uudestaan kohti nänniä. Siinä sitten rönötti pylly pystyssä, poski lysyssä minua vasten ja imutteli vielä vaan. Välillä nousi istumaan voitonriemuinen virnistys kasvoillaan, koski nänniä ojennetulla etusormellaan ja kävi taas suu auki kimppuun. Nauratti, liikutti ja säälitti seurata touhua. Lapsirukalla on kova tarve äidin sylille, toivottavasti huomenna hän ehtii saada syliä tarpeeksi ja vielä varastoon tulevaa viikkoa varten. Silloin olen nimittäin taas töissä. Onneksi sen jälkeen hellittää.

Lapsi ei ole ainoa, jolla on ollut ikävä. Vaikka töissä on kivaa ja mielenkiintoista, joka päivä on ollut kova ikävä lasta ja olen kovasti odottanut kotiinpääsyä. Jostain syystä ikävöin erityisesti lapsen pieniä käsiä, jotka vipsuttavat, vilkuttavat, tarttuvat, työntävät, silittävät ja tunnustelevat. Lämpimät, pehmeät, pienet kädet. Suloinen kaksihampainen hymy, hiushaituvat ja pehmeät posket, kikatus ja käkätys. Pikavauhtikonttaus ja nousu tukea vasten seisomaan, syliin pyytävät ojentuvat kädet. Riemukas holtiton kaatuilu sohvalla, remuvauva, rymypallero. Rakas lapsi.

Onneksi viikon päästä olen taas kotiäiti, tai ainakin melkein.

Sanastolisää

Lapsi oppi tänään uuden sanan. Seisoi vaipanvaihdon alussa hoitopöydällä minua vasten ja selvästi yritti sanoa jotain ja osoitti sen minulle. "Kakka". Ja sepä hyvinkin vaipasta löytyi. Taaperokärrykierroksella ulkona hoki kakkaa koko ajan. Eilen juurikin miehen kanssa mietittiin, että mitäköhän sanoja lapsi mahtaa kesän aikana oppia, ja kakka oli listaykkösenä - bingo! Mikäs siinä, käyttis sana, arkipäiväinen ja usein toistettu - eikun repertuaariin. Vanhemmilla tietysti toiveissa, että sanaa käytettäisiin ennakoivassa merkityksessä, tai ainakin vinkkinä, että vaihtaisitteko vaikka vaipan.

Ei tämä onneksi mikään ensimmäinen sana ole. Lapsi sanoi "äiti" jo yllättävän aikaisin, nimittäin vajaa 7 kk ikäisenä. Aiemminkin sitä kuului, mutta ajattelin pelkiksi äänteiksi kunnes lapsi käänsi katseensa minuun ja sanoi "äiti, äiti" selkeästi ja ilman oheismuminoita. Välillä sana oli hieman kadoksissa, mutta nyt taas käytössä. Myöskin "eeeeeeiii" on käytössä - tarkoittaen "hei", mukana vilkutus ja äänenpaino sama kuin meillä usein lasta tervehtiessä.

Mitäköhän sanoja seuraavaksi?


Ihanan aurinkoisen ja kuuman sunnuntain iloksi lapsi sai lahjaksi naapurinlapselta pieneksi jääneen uima-altaan. Riemukasta kesää kaikille!

Lits läts! Maailmanloppu tuli, kun lapsi joutui pois altaasta, niin kivaa oli