Pikkutyttö osaa ja ymmärtää

Niin se lapsi vaan taas tänäänkin teki kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Nyt tuntuu, että melkein päivittäin hän osoittaa, kuinka hyvin jo ymmärtää ja osaa! Jotenkin pidän häntä vielä niin vauvana, kun ei vielä puhu kunnolla, ei osaa kävellä ja näyttääkin kovin vielä vauvalta. Mutta onhan hän jo 1 v 1 kk, joten ei kai se ihme ole jos jo osaa ja ymmärtää.

Anyway, löysin lapsen tänään kenkätelineen luota ja menin seuraksi. Lapsi hämmensi lelukauhalla isänsä saappaan sisusta, ojensi sitten kauhaa kohti minua ja syötti. Leikki jatkui, hämmennettiin ja syötettiin vaihtelevalla rytmillä. Leikeissä alkaa jo olla rakennetta ja mielikuvitusta! Myös ruokapöydässä hän välillä haluaisi syöttää minua ihan oikeasti.

Iltapalalla lapsi alkoi osoitella tissejäni ja esittää vaativia äännähdyksiä. Olin huomannut lapsen olevan jo väsynyt, tavallista aikaisemmin, ja kerroin hänelle, että saa maitoa kohta kunhan mennään nukkumaan. Lapsi alkoi sitten osoitella sormellaan makuuhuoneen suuntaan! Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hän näin selkeästi kertoo haluavansa nukkumaan.

Osoittelu ja vaatiminen alkaa muutoinkin olla melko arkipäiväistä. Nyt kun mies tulee kotiin taitaa jonkinlainen unikoulu olla paikallaan. Nyt lapsi on tottunut siihen, että kun herää, saa maitoa ja voi nukahtaa, koska se on ollut minulle helpoin tapa saada vieressä nukkuva lapsi takaisin unten maille. Viime yönä yritin kerran saada lapsen nukahtamaan ilman maitoa. No, hän alkoi osoitella tissejä sormellaan ja esittää vaatimuksia. Kyllä oma tahto on olemassa yölläkin! Ehkä mies saa lapsen nukahtamaan yöllä muillakin keinoin.

Äitiä ikävä

Olin tällä viikolla viisi peräkkäistä päivää töissä. Torstaina ja perjantaina lapsi oli kuulemma ollut melko kitisevä, samoin oli tänään. Epäilen hammaskipua, mutta selvästi iso osa kitinästä on silkkaa äiti-ikävää. Pieni parka. Ei ole kenellekään kivaa, että on näin kiirettä.

Tänään sentään olin kotona koko päivän, mutta mies oli poissa ja minulla hurjat määrät tekemistä. Onneksi anoppi on ollut täällä auttamassa ja lapsi on saanut ekstrahuomiota häneltä, kun vanhemmat ovat olleet työn touhussa. Silti pikkupallero konttasi tänään kovasti perässä ja kiipeili jalkoja pitkin. Piti luovuttaa tekemisten suhteen ja keskittyä välillä tärkeimpään. Lapsi viihtyikin tissillä melkein kuin pikkuvauva-aikoina - eipä ole yli puoleen vuoteen ollut sellaista syli- ja tissimaratonia kuin tänään! Sylissä tissi suussa pitkään jo mössötettyään lapsonen kampesi itsensä kontalleen, avasi suunsa ja tähtäsi uudestaan kohti nänniä. Siinä sitten rönötti pylly pystyssä, poski lysyssä minua vasten ja imutteli vielä vaan. Välillä nousi istumaan voitonriemuinen virnistys kasvoillaan, koski nänniä ojennetulla etusormellaan ja kävi taas suu auki kimppuun. Nauratti, liikutti ja säälitti seurata touhua. Lapsirukalla on kova tarve äidin sylille, toivottavasti huomenna hän ehtii saada syliä tarpeeksi ja vielä varastoon tulevaa viikkoa varten. Silloin olen nimittäin taas töissä. Onneksi sen jälkeen hellittää.

Lapsi ei ole ainoa, jolla on ollut ikävä. Vaikka töissä on kivaa ja mielenkiintoista, joka päivä on ollut kova ikävä lasta ja olen kovasti odottanut kotiinpääsyä. Jostain syystä ikävöin erityisesti lapsen pieniä käsiä, jotka vipsuttavat, vilkuttavat, tarttuvat, työntävät, silittävät ja tunnustelevat. Lämpimät, pehmeät, pienet kädet. Suloinen kaksihampainen hymy, hiushaituvat ja pehmeät posket, kikatus ja käkätys. Pikavauhtikonttaus ja nousu tukea vasten seisomaan, syliin pyytävät ojentuvat kädet. Riemukas holtiton kaatuilu sohvalla, remuvauva, rymypallero. Rakas lapsi.

Onneksi viikon päästä olen taas kotiäiti, tai ainakin melkein.

Muistoja äitiyden alusta

Mökillä oleminen näin keväiseen aikaan toi elävästi mieleen viime kesän ja erityisesti alkukesän, jolloin olin viimeisillään raskaana.

Koska asumme aina kesät mökillä, halusimme lähteä synnyttämäänkin mökiltä käsin, KYSissä Kuopiossa. Jos olisimme jääneet Espooseen odottelemaan lapsen syntymää, pää olisi kyllä levinnyt ja pinna ollut kireällä. Lähdimme siis muuttokuorminemme mökin suuntaan heti miehen vapauduttua töistä kesäkuun alussa. Matkan varrella yövyttiin sekä anopin että appiukon luona ja piipahdetiin kummitytön lakkiaisissa. Appi ja anoppi myös ystävällisesti auttoivat meitä ajossa, nimittäin kesämuutto menee yleensä niin, että mies ajaa moottoripyöränsä ja minä auton mökille, mutta megamahan kanssa ajaminen ei oikein enää luonnistunut. Istuin siis autossa pelkääjän paikalla appiukon ajaessa alkumatkan ja anopin ollessa ratissa loppumatkan. Laskettuun aikaan oli kaksi viikkoa ja käsilaukusta löytyi matkan varrella sijaitsevien synnytyssairaaloiden yhteystiedot. (Lapsi syntyi lopulta päivän lasketun ajan jälkeen, erillinen postaus synnytyksestä tulossa myöhemmin).

Väärällä paikkakunnalla synnyttämiseen liittyy kaikenlaista byrokratiaa. Anoimme ja saimme maksusitoumukset: Espoon kaupungilta mökkipaikkakunnan neuvolapalveluja varten, Husilta synnytystä varten. Sovin viimeiset äitiysneuvolatapaamiset mökkipaikkakunnalle ja kerran ehdimmekin siellä käydä. Lapsi kävi ensimmäiset kaksi kuukautta mökkineuvolassa. Oma lukunsa oli isyyden tunnustaminen: Espoon lastenvalvoja oli sitä mieltä, että meidän pitäisi ajaa vastasyntyneen kanssa 500 km suuntaansa näyttämään henkilöllisyystodistuksia isyyden tunnustamiseksi. Lapsen etu, vai miten se menikään!?! Tästä pitivät vielä tiukasti kiinni, mutta saimme onneksi asian järjestellyksi lupsakampien pohjois-savon virkailijoiden kanssa, huh.

No mutta, viime vuonna kevät tuli Pohjois-Savoon melko myöhässä. Näin pari viikkoa viime kesän muuttoa aiemmin tunnelma oli jo sama kuin viime kesän alussa, joten oli helppo samaistua viimekesäisiin tunnelmiin. Synnytin lääkkeettömästi, hypnosynnytyksen apukeinoilla, ja loppuraskaus oli aktiivista rentoutus- ja hengitysharjoitusten aikaa. Muistelin nyt mökkikäynnillä raskausmahaa, potkuja vatsassa, lyllertävää olotilaa, synnytyksen odotusta, itsehypnoosiharjoituksia, nukkumista kyljellään, synnytyksen käynnistymistä... Toisaalta en yhtään kaipaa tukalaa raskausaikaa, toisaalta symbioosi pienen olennon kanssa on niin ihmeellistä ja ainutkertaista, että ainakin niitä vauvan liikkeitä voi muistella kaipauksella. Sata kertaa mieluummin otan silti tuon rakkaan palleron syliini!

Kaiken kaikkiaan viime kesästä jäi mieleen jatkuva sade, pieni suloinen ihmeellinen lötkö vastasyntynyt, äitiyden uutuus ja ihmetys, asuntokaupat (ostimme uuden kodin loppuraskaudessa ja vanha saatiin myytyä päivää ennen lapsen syntymää), imettäminen, rintakumit, maidonkerääjät, tiheä imu, rintaraivarit, imettäminen imettäminen imettäminen... sanoinko jo imettäminen?

Miten se imettäminen olikaan niin stressaavaa! Läheisyys lapsen kanssa oli ihanaa, mutta eipä se imettäminen kyllä ihan niin helppoa ole kuin vaikka neuvolassa annetaan ennakkoon ymmärtää. Sairaalassa ajattelin, että imetys oli lähtenyt ihan hyvin käyntiin, kunnes kotimatkalla lapsi pisti pystyyn kamalan huutokonsertin ja minä tuore äiti yritin parhaani mukaan auttaa raukkaparkaa imettämällä auton takapenkillä. Pieni suu oli niin kovin pieni, ettei lapsi ilmeisesti saanut tarpeeksi maitoa irti rinnasta. Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja sain vinkin kokeilla rintakumia - lapsi sai syödyksi paremmin ja oli tyytyväisempi. Rintakumit olivat käytössä ehkä kuukauden-pari ja niistä päästiin ihan hyvin eroon kun lapsi oli oppinut imemään paremmin ja suu oli hieman kasvanut. Siispä vinkkini tuleville äideille (näin minä tekisin, ainakin tietäen mitä tiedän nyt): kannattaa lukea imetyksestä ennakkoon, varata apuvälineitä saataville ja käyttää niitä ilman tunnontuskia! Äitejä syyllistetään - tai ehkä syyllistymme itse - turhan helposti imetysasioissa. Oikea tieto voi kuitenkin auttaa onnistuneeseen imetyksen alkuun ja onneksi tietoa on nykyään helposti saatavilla esim. Imetyksen tuki ry:n kautta. Onneksi pääsimme läpi alkuvaikeuksien ja käyntiin imetyksen kanssa! Imetyksen alkutaipaleella muuten ajatus joskus hamassa tulevaisuudessa koittavista viiden minuutin imetyksistä tuntui ihan absurdilta - nyt ne ovat arkea. Hahaa, silloiset puolen viiva puolentoista tunnin imetykset taas tuntuvat nyt ihan utopistisilta, samoin kuin tuntikausien iltaimetysmaratonit!

Hmm, sekava postaus, mutta ehkä mielikuvatkin ovat tuolta ajalta jo hieman sekavia. Eiköhän tässä tullut ne oleellisimmat (ja tosiaan synnytyksestä ihan oma postauksensa tulossa lähiaikoina). Niin ja tosiaan, meillä on mökillä sähköt ja juokseva, lämmin vesi - siltä varalta, että kauhistelit ajatusta mökkielämästä vastasyntyneen kanssa!

Maha suunnilleen viikkoa ennen synnytystä

Vastasyntynyt pieni murmeli <3

Vauva nukkuu

Voiko olla mitään suloisempaa kuin nukkuva vauva? Lapsi heräsi maidolle klo 7 ja nukahti uudestaan autuaana, tissi suussa. Hivuttauduin syrjään ja korvasin itseni tutilla. Teki tiukkaa nousta sängystä - olisin voinut jäädä katselemaan lasta vaikka kuinka kauan, vaikken olisi saanut enää itse nukkua. Mikä levollinen olemus, pieni rento pötkylä tutti suussa, palleroiset kädet eläen unien mukana, sormet ojentuen ja koukistuen, kämmen kääntyillen kierteenä. Siellä ne edelleen nukkuvat, mies ja lapsi. Kohta pitää lähteä kouluun, en ilmeisesti ehdi nähdä heitä hereillä ennen lähtöä. Niisk.

Pieni nukkuja joskus loka-marraskuussa 2012 <3

Uusi arki

Lapsi nukkui yön melko hyvin, söi noin klo 2 ja klo 6. Jäi viimeisestä syötöstä kainaloon.

Klo 7 herätyskello soi. Käännyin nopeasti lapsen puoleen – mies taas minun puoleeni, osoittaen puhelintani: “Sammuta”.

Niin. Kymmeneen kuukauteen en ole tarvinnut herätyskelloa, vauvaherätyskello on riittänyt. Nyt ne jäivät nukkumaan, lapsi miehen kainalossa, vauvamaisena ja suloisena.

Mutta mitä ovatkaan aamurutiinit, joihin ei kuulu vaippojenvaihtoa, mitä pitikään tehdä? Ovesta pitäisi suoriutua ulos määräajassa, mitä ihmettä, ehtiä bussiin. Niin ja maitoahan pitää pumpata, etten ole ihan dollypartonina jo muutaman tunnin jälkeen. Entä mitäs kun tulen kotiin vasta klo 16 maissa, tissithän pitää tyhjentää jossain välissä vielä... Tyhjä maitopullo laukkuun ja johonkin vessaan lypsämään. Sehän pitää kaataa pois, se maito, en saa sitä kylmäsäilytykseen. Imetystä pitää suojella, tarvitaan toimenpiteitä, en halua lopettaa imettämistä vielä.

Uusi elämä, nyt vähän aikaa. Onneksi tämän ei ole tarkoitus olla pysyvä asiantila, saan vielä jatkossa viettää kiireettömiä aamuja lapsen kanssa kotona.