Kolme (tai neljä) synttärikakkua

En ole tehnyt täytekakkuja vuosikausiin, mutta halusin kokeilla lapsen synttäreille jotain sellaista, joka on itselleni uutta. Lasten synttärikakut näyttävät nykyään olevan todella hienoja ja mielikuvituksekkaita, mutta oma mielikuvitukseni - ja töiden takia aikani - ei yltänyt mihinkään huippu-upeaan. Tämä postaus ei siis ole mikään mestarikakkuleipurin vinkkisivu, vaan enemmänkin vähemmän kokeneen kakkumaakarin yritys-ja-erehdys -muistutusviesti itselle tuleville syntymäpäiville, ja kenties tästä on apua jollekin toiselle. Tavoitteenani on tulevina vuosina kehitellä tai kokeilla yhä hienompia ja maistuvampia kakkuja!

Lähdin liikkeelle ihan perus sokerikakusta. Resepti ensimmäisten juhlien kakkupohjaan löytyi Kinuskikissan blogista. Tein tuon taikinan kaksinkertaisena eli kahdeksalla munalla, ja paistoin sen 24 cm irtopohjavuoassa (paistoaika 34-50 min). Sain makeat naurut, kun otin kakun uunista - se oli melkein puolet kakkuvuokaa korkeampi, sienipilvimäinen ilmestys! No, kakkuun tuli sitten helposti kaksi täytekerrosta, jotka osaltaan lisäsivät kakun korkeutta.

Alun perin ajattelin, että haluaisin täytteen olevan hieman jämäkkää, mutten halunnut käyttää liivatetta. Naapuri vinkkasi vaniljakreemijauheesta, jolla voi jämäköittää esim. kermavaahtoa. Ostin jauhetta, mutta onneksi tein testierän täytettä - pienenkin maistiaisen jälkeen suuhuni jäi kemikaalien maku koko loppuillaksi. Ei siis kreemijauhetta meidän kakkuihin (olen hyvinkin voinut joskus syödä jonkun muun tekemää kreemijauheista kakkua ihan mielelläni, ei sillä). Testitäytteessä oli Flora Vispiä vaahdotettuna, Valion maustettua rahkaa "Makea mansikka" ja hitunen tuota kreemijauhetta.

Päädyin lopulta tekemään täytteen Flora Vispistä (pitää mielestäni koostumuksensa normikermaa paremmin ja on raikkaamman makuista), tavallisesta maustamattomasta rahkasta, kuningatar-vauvasoseesta ja sulatetuista pakastemansikoista. Enpä edes lisännyt sokeria tähän täytteeseen. Mansikoista valutin nesteet siivilän läpi, lisäsin hiukan vettä ja kostutin kakun sillä. Tarkoitus oli lisätä vielä tuoreita mansikkaviipaleita kakkukerrosten väliin, mutta mansikat olivat menneet jääkaapissa huonoiksi.

Päälliseen kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa. Massan käsitteleminen oli melko helppoa, ensin tosin kaulitsin liian ohuen levysen ja se halkesi siirtovaiheessa. Kakun reunat päällystin Flora Vispillä. Koristeeksi askartelin (taaskin ensimmäistä kertaa) marsipaanikukan ja lisäsin reunoille mansikkaviipaleita (mies haki uusia kaupasta) ja mintunlehtiä. Myös kukan vihreät lehdet ovat minttua.

Kakku oli ihan maukas ja kaunis, mutta sitä jäi runsaasti yli, kuten toisesta kuvasta näkyy. Huomasin muuten, että tuo sokerimassapäällinen ei (ainakaan minun kakuissani) säilynyt hyvin jääkaapissa enää seuraavaan päivään, vaan mansikat ja kermavaahto alkoivat sulattaa sitä kosketuskohdista.

Hmm... Kakun alla OLI pitsinen kakkupaperi, on tainnut mennä parempiin suihin sekin...

Toisena kakkuna ensimmäisissä juhlissa oli Pirkka-reseptin mukaan tehty Ranskalainen marja-raparterikakku, joka oli ihan älyttömän hyvää. Jos leivot tätä kakkua, suosittelen käyttämään voita margariinin sijaan! Tai ainakin pitämään margariinitaikinaa jääkaapissa riittävän pitkän ajan ennen kansilevyn kaulitsemista. Tein kakun uudelleen mökillä ja iltamyöhään epäonni vaivasi ja liian pehmeä taikinakansi meni ihan säpäleiksi... Uusi voikansi onnistui paljon helpommin.

Toisten synttärijuhlien kakkupohjat tein jo etukäteen pakastimeen, koska meillä oli kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä. Käytössä oli siis Kinuskikissan kääretorttupohjat, joista toinen oli kaakaolla maustettu ja tehty yksinkertaisella taikinalla (neljä munaa), jolloin siitä tuli todella ohut. Vaalean peruspohjan tein puolitoistakertaisella reseptillä (kuusi munaa), ja siitä tuli parempi. Kakun täyte ja päällystys oli sama kuin ensimmäisessä kakussa, tällä kertaa unohdin täytekerroksen tuoreet mansikkaviipaleet, mutta tungin niitä reunojen välistä kakun ympäri. Koriste onnistui ensimmäistä kakkua paremmin, kun tein yhden ison kukan sijaan kolme pienempää. Leikatusta kakusta näkyy muuten hauskasti värit kuin vanhassa kunnon Trio-jäätelöpaketissa!

Kolmannesta eli mökkijuhlien kakusta ei valitettavasti ole kovin hyvää valokuvaa (no, eivätpä nuo muutkaan niin hääppöisiä kuvia olleet...). Pohja oli Kinuskikissan kakkupohja kaksinkertaisena eli kahdeksan munan kakku, ja anopin reseptin mukaisesti lisäsin lopuksi taikinaan 4 rkl kylmää vettä, mikä teki kakusta ihanan kuohkean ja pehmeän. Kakkuvuoka oli 26 cm irtopohjavuoka, eikä kakku tällä kertaa turvonnut sienipilveksi. Itse asiassa se hieman lässähti uunista ottamisen jälkeen, mistä johtuen kakkuun tuli vain yksi (sitäkin paksumpi) täytekerros.

Lapsen mummilta sain idean sekoittaa täytteeseen ja reunuskermaan tuorejuustoa, jolloin mausta tuli hieman toisenlainen kuin pelkällä peruskermalla. Sekoitussuhde oli kaksi purkkia Flora Vispiä (á 2,5 dl) ja 200 g maustamatonta tuorejuustoa. Vaikken yleensä lisäile sokeria kermavaahtoon, tämä sekoitus kyllä kaipasi sokeria seurakseen. Lisäämääni määrää en kyllä yhtään osaa sanoa, kunhan lisäilin hitusen...

Lapsi rakastaa mangoa ja mansikoita, joten tämä kakku sai niitä täytteekseen ja päällensä. Kostutin kakun sitruunavedellä (puolikkaan sitruunan mehu johonkin määrään kylmää vettä). Täytekerroksia tuli yksi. Rikoin sulatettuja pakastemangokuutioita hieman sauvasekoittimella ja levitin sössön pohjakerroksen päälle. Sen päälle levitin Flora Vispi - tuorejuustosekoitusta, johon olin sekoittanut kaksi purkillista mangososetta (Semper vauvasose, siinä on mangoa enemmän kuin Piltissä). Ja tällä kertaa muistin viipaloida mansikoita väliin! Kakun päälle levitin kaksi purkillista mangososetta ja viipaloin mansikoita päälle, reunat päällystin Flora Vispi - tuorejuustosekoituksella (päällyserässä sokeri mukana, täytteessä ei, koska mango makeutti täytettä jo sopivasti).

Tuorejuustokerman kokeileminen suoraan vieraskakkuun hieman epäilytti, mutta kakusta tuli kyllä oikein hyvää ja raikasta (sekä mangoisaa). Sitä riittikin vielä seuraavien päivien onnittelu- ja juhannusvieraille yllin kyllin!

1-v.!

Ensi vuodelle suunnitelmissa on kokeilla jotain muuta kuin peruskakkupohjaa. Tässähän on vuosi aikaa googlailla... Reseptisuosituksia otetaan vastaan!

Ja ai niin, yllätyksenä tuli, että nykylapset eivät oikein perusta täytekakuista! Toisissa juhlissa oli paikalla paljon naapuruston lapsia, mutta lapsille maistui paremmin jäätelö ja keksit kuin täytekakku. Meidän lapsonen tykkäsi kyllä syödä omia kakkujaan kerta kerralta paremmin, kunhan tottui makeaan makuun. Tuoreet mansikat taisivat silti olla suosikkeja.

Mango-avocadosalaatti

Halusimme tarjota lapsen 1-vuotisjuhlilla ruokaa, jota lapsi itse tykkäisi syödä. Eri juhlissa oli tosin eri tarjoilut. Yksi tarjottavista oli mango-avocadosalaatti - ihan siksi, että lapsi rakastaa mangoa ja avocadoa. Lisäsin salaattiin kananmunaa, josta lapsi myös pitää. Lopullinen salaatti oli suunnilleen tällainen:

Yksivuotiaan synttärisalaatti

pakastemangokuutioita (Rainbowlta löytyy)

kypsiä avocadoja

keitettyjä kananmunia

pussillinen pekaanipähkinöitä

rapeita salaatinlehtiä

rucolaa

sitruunan mehua

Sulata pakastemangot hyvissä ajoin. Revi salaatinlehdet tarjoilukulhoon, ripottele päälle rucolat. Paloittele avocadot sopiviksi paloiksi salaaattikeon päälle (esim. kaapimalla palasia lusikalla), kaada sulatetut mangokuutiot sekä pekaanipähkinät joukkoon ja purista kastikkeeksi sitruunan mehua. Sitruunaa kannattaa puristaa erityisesti avocadon päälle, ettei se tummu. Kuori keitetyt kananmunat ja lohko ne salaatin reunoille. 

Helppoa ja herkullista!

Salaatti tarjoiltiin itsetehtyjen (lituskoiksi jääneiden) sämpylöiden kera

Juhlahumua

Huh huh. Kylläpä on pitänyt kiirettä, tai ei niinkään kiirettä, vaan kaikenlaista toimintaa. Ensin oli kolmen viikon työjakso, siihen päälle lapsen kahdet yksivuotissynttärijuhlat kotona, pakkauspäivä, kaksi ajopäivää mökille, siivous- ja järjestelypäivä, kolmannet synttärijuhlat lapselle + juhannusjuhla sekä vielä muita vieraita kahtena sitä seuraavana päivänä. Nyt on enää minun äitini vieraana täällä mökillä ja huomenna hänkin on lähdössä. Sitten koittaakin normaalimpi kesäinen mökkiarki! Kunnes viikonloppuna mies lähtee moottoripyöräreissuun Keski-Eurooppaan ja jäämme lapsen kanssa kahden mökille.

Yritänpä tiivistää lapsen synttärihumun jotenkin napakasti. Juhlilla oli teemat: ensimmäiset olivat vanhoille ystäville, toiset naapuruston lapsiperheille ja kolmannet sukulaisille. Lapsi nautti kovasti ihmisistä ympärillään, mutta oli myös melko sippi aina juhlapäivän iltana. Kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä oli jo melko uuvuttavaa. Lahjapakettien avaamisesta hän ei niin ymmärtänyt, mutta ilahtui ja innostui saamistaan lahjoista. Lahjat olivatkin tosi kivoja, mm. monia puisia leluja, muutamia vaatteita, kirjoja, vauvanukke, lastenmusiikkia ja dvd-levyjä. Kakkukynttilän puhaltaminen sai joka kerta lapsen purskahtamaan itkuun - ilmeisesti häntä harmitti, kun liekki sammui. 

Ehkä hauskin vieras lapsen mielestä oli mökkijuhlissa vieraana ollut pieni Jack Russellin terrieri, joka aina lapsen nähdessään syöksyi nuolemaan tämän korvia, niskaa ja mitä vaan mihin ylsi. Lapsi rakastaa koiria, mutta pääsee kovin harvoin koskemaan niitä turvallisesti. Nyt ei lapsen edes tarvinnut yrittää, koska koira ehti aina ensin hänen luokseen, ja lapsipieni kihersi joka kerta onnessaan ja toivoi lisää märkiä hellyydenosoituksia. Hauska parivaljakko!

Myös vanhemmista oli hauskaa juhlia lapsen synttäreitä, oli mukavaa saada vieraita ja viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Laskin tuossa juuri, että synttärijuhlilla ja niiden rääppiäisissä kävi yhteensä 37 vierasta, joista viisi oli yövieraita!

Kakku numero 2. Jatkosuunnitelmissa on kokeilla uudenlaisten kakkujen tekemistä,  on meinaa melko kauan siitä kun viimeksi tein täytekakun!

Lahjakamera oli hauska jo paketissaan

1 v. sankari ja lahjahedelmät. Niitä voi leikata veitsellä osiin!

Palapeli ja "sanakirja" - palapeli on aina pakko purkaa osiin

Synttäririemua

Kielen ja sormien kohtaaminen

Haloo haloo, kuuleeko kukaan?!

Tässä reilun viikon sisään lapsi on oppinut ainakin sanomaan "kukka", soittamaan "puhelimella" eli kännykällä, kengällä, lusikalla..., sekä käskyttämään meitä osoittamalla sormellaan ja sanomalla painokkaasti "ö". Ruokapöydässä hän kertoo varsin päättäväisesti, mitä haluaa, ja erilaisia esineitäkin pitäisi antaa hänelle ruokapöydästä. Enää ei voida vaikkapa napsia karkkia samaan aikaan kun lapsi syö, sillä hän alkaa vaatia sitä mitä mekin syömme. Päättäväinen pikku puppeli! 

Ja nyt on tosiaan päästy mökille ja täällä ollaan elokuun alkupuolelle asti. Ajomatka sujui kohtuullisen hyvin, kun ajot ajoitettiin lapsen päiväunille. Virittelemäni lelut onneksi pitivät lapsen leikin parissa melko pitkiä aikoja, mutta loppumatkasta kumpanakin ajopäivänä häntä alkoi kypsyttää. Noin 250 km päiväajot olivat siis melko sopivat eikä pidempää ajoa olisi toivonut. Rohkaistuin kaksin lapsen kanssa ajamisesta sen verran, että uskallan jatkossakin ajella jonkinlaisia matkoja hänen kanssaan, kunhan ajo tosiaan sijoittuu päiväuniaikaan.

Onpa vaikeaa kirjoittaa, kun on ehtinyt tapahtua niin paljon kerralla. Ehkä jotain kertomisen arvoista muistuu vielä mieleen myöhemmin. Paljon on ollut pieniä ja suuria ihania hetkiä sitten viime postauksen!

Vuosi sitten

Vuosi sitten pieni palleromme syntyi. Onnea, pieni rakas, jo 1 v.! Olet niin kallisarvoinen, ettei mikään mittayksikkö riitä mittaamaan.

Itse joudun viettämään tätä juhlapäivää töissä, mutta sitten juhlitaankin pientä tyttöä koko viikonloppu. Palaanpa tässä kuitenkin vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin minusta tuli äiti - synnytyskertomus, olkaa hyvä!



Ehdimme muuttaa mökille ennen laskettua aikaa. Ennen laskettua aikaa supistuksia tulee viikon välein, ensimmäiset jo kun olemme vielä kotona. Ensimmäisellä kerralla ne tuntuvat lähinnä voimakkailta kuukautiskivuilta alaselässä, mutta herättävät kuitenkin aamulla ylös sängystä. Lääkärintarkastuksessa viikolla 36 paikat ovat jo olleet hieman auki ja pehmenneet, vaikka en ole tunnistanut erityistä supistelua. Viikkoa ennen laskettua aikaa herään aamuyöllä supistuksiin, joita tulee 2-8 minuutin välein ja ne kestävät 1-2 minuuttia kerrallaan, mutta loppuvat noin kolmen tunnin kuluttua kokonaan. Supistuksista johtuen arvelen, että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa, mutta supistuksia ei enää kuulu uudelleen.

Laskettuna päivänä 13.6. alan olla kypsänä neljän seinän sisällä oloon ja lähdemme mökiltä läheiseen pikkukaupunkiin viettämään kaupunkipäivää. Olo on ok ja tulee käveltyä ja oltua jalkojen päällä paljon.  On virkistävää päästä vähän uusiin maisemiin.

Seuraavana päivänä 14.6. herään klo 6.20 supistuksiin. Ihmettelen, kun purentalihakset tuntuvat kipeiltä ja arvelen, että ehkä supistuksia on ollut jo jonkin aikaa, mutten ole herännyt niihin. Nousen pian sängystä, koska paikoillaan oleminen tuntuu hankalalta, ja kellotan supistuksia. Niitä tulee 2-7 minuutin välein ja ne kestävät noin minuutin, mutta ovat paljon voimakkaampia kuin edelliskerralla ja arvelen, että tällä kertaa päästään tositoimiin. Pysyn koko ajan liikkeessä, koska paikallaan oleminen tuntuu tukalalta, ja lähden mökkipihalle kävelemään. Mieli on positiivinen ja innostunut, ja alan valmistautumaan sairaalaan lähtöön. Herätän miehen pari tuntia oman heräämiseni jälkeen sanoen, että tänään lähdetään Kuopioon. Haluan kuitenkin odottaa lähdön kanssa, kunnes olen aivan varma, etteivät supistukset lopu kesken kaiken. Mies soittaa Elokuu –bändin musiikkia ja tuntuu hyvältä jammailla musiikkiin, joten otan varmuuden vuoksi myös menevää musiikkia mukaan synnytykseen. Syön vielä aamiaista, vaikka tuntuu hankalalta keskittyä syömiseen. Mieskin kommentoi sitä katsellessaan, että taitaa minulla olla vähän tukala olo.

Kymmenen maissa sanon, että eiköhän lähdetä, mutta kehotan miestä vielä kastelemaan kasvimaan. Miehen puuhaillessa mökkiä lähtökuntoon menen jo istumaan autoon ja hengittelemään hypnosynnytykseen liityvää hidashengitystä eli pitkää, tasaista sisään- ja uloshengitystä. Olen rauhallinen ja keskittynyt, mutta lähtö alkaa jo tuntua tarpeelliselta. Auton ovi on auki ja katselen hyttysiä, jotka laskeutuvat auton pinnoille, mutta karttavat minua. Olo on meditatiivinen.

Viimein lähdemme matkaan klo 10.20. Supistuksia on kestänyt tähän mennessä neljä tuntia enkä ole kellottanut niitä sitten heräämisen. Miestä kiellän kuuntelemasta radiota ja keskityn itse silmät suljettuina hengittelemään ja kuuntelemaan hypnosynnytyslevyn sateenkaarirentoutusta iPodilta. Täytän lisäksi sisäänhengityksellä mielikuvissani ilmapalloja ja uloshengityksellä lähetän ne ilmaan. Matkaa on 120 km, ja hieman ennen Kuopiota mies kysyy, mennäänkö sairaalaan vai ystävien luo, koska vaikutan hämmentävän rauhalliselta. Mennään ehdottomasti sairaalaan. KYSin aula on remontin keskellä, ja seesteisestä itsehypnoositilasta siirtyminen markkinatunnelman läpi kohti synnytysosastoa on erikoinen kokemus.

Olemme perillä klo 12, ja hetken vastaanottohenkilökunnan ihmettelyjen jälkeen - olemmehan Espoosta ja synnyttämässä Kuopiossa - kätilömme esittäytyy ja ohjaa meidät tilavaan huoneeseen. Mies lähtee pysäköimään autoa ja hakemaan sairaalakasseja, minä annan kätilölle synnytystoivelistan ja kerron, että toiveenamme on luonnollinen synnytys. Kestää jonkin aikaa ennen kuin ymmärrän olevani  esitutkimushuoneen sijasta jo varsinaisessa synnytyssalissa. Kätilö lukee synnytystoivelistamme tarkkaan ja kommentoi positiivisesti, sanoo ehdottomasti kannustavansa toivomaamme luonnolliseen synnytykseen ja pitävänsä sitä hienona, mutta muistuttaa myös, etten olisi liian ankara itseäni kohtaan. Hän on myös hyvin kiinnostunut kuuntelemastani sateenkaarirentoutusnauhoitteesta ja muista keinoista, joita haluan käyttää. Ensin hän tunnustelee vatsaani päältäpäin käsin: “Voi kuinka siro vauva! Voi miten suloinen hän on!” Klo 12.10 mitataan vauvan sydänääniä, ja koska käyrä näyttää tasaista 130 leposykettä, minua pyydetään juomaan mehua - sydänäänten kuuluisi vaihdella, jotta tiedettäisiin vauvan olevan hereillä ja virkeä. Sydänäänet vilkastuvat mehun avulla hieman. Supistuksia tulee 2-4 minuutin välein. Istun hetken lämpöpussi alaselän takana, paikallaan ollessa tuntuu hyvältä, mutta istuma-asennossa liikahtaminen aiheuttaa tukalaa oloa.

Klo 13 tehdään sisätutkimus, ja ilokseni kohdunsuu on avautunut 4 cm. Kohdunsuu on vauvan pään takana ja reuna hyvin ohut. Istun tutkimuksen jälkeen pallolle, mutta istuminen ei tunnu pallonkaan päällä kivalta, joten seison ja liikun pystyasennossa. Syön välipalaa, sisätutkimus on tuonut lisäpotkua supistuksiin ja olo alkaa olla tukalampi, joten siirryn sängylle hengittelemään ja kuuntelemaan sateenkaarirentoutusta. Tästä eteenpäin olen lähes koko ajan silmät kiinni omassa maailmassani ja ympärilläni tapahtuvat asiat eivät juurikaan rekisteröidy. Olen tallentanut muun muassa kaikenlaista tilanteeseen sopivaksi ajattelemaani musiikkia iPodiin, mutta lopulta annan vain sateenkaarirentoutuksen pyöriä toistolla taustanauhana koko loppusynnytyksen ajan. Mies tarjoaa välillä juotavaa, kätilö antaa tilaa ja tarkkailee syrjemmältä. Siirryn konttausasentoon suihkuun, jossa mies suihkuttaa kuumaa vettä alaselkääni ja hieroo selkää, nämä tuntuvat hyvältä. Mies ihmettelee, kuinka hirveän kuumaa vettä haluan selkääni, koska selkä kuulemma loistaa helakanpunaisena. Hengitän jatkuvasti hidashengitystä, mutta uloshengitys nenän kautta ei tunnu hyvältä, vaan hengitän sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Ajattelen hypnosynnytyksen mielikuvaa silkkinauhoista, jotka avautuvat kohdun ympäriltä, vaikka etukäteen valmistautuessa tämä mielikuva ei ole tuntunut itselleni toimivalta. Kätilö haluaa kuunnella uudelleen vauvan sydänääniä ja lupailee, että sen jälkeen pääsen ammeeseen. Supistuksia tulee 2-3 minuutin välein, mutta vauvan sydänäänet pysyvät leposykkeessä. Käyrien seuraaminen ja paikoillaan pysyminen hankaloittaa oloani, sillä muutoin keinutan lantiotani pienellä liikkeellä lähes koko ajan ja keskityn vain omaan maailmaani. Kätilö on vauvasta hieman huolissaan, koska sydänäänissä ei ilmene tavanomaista vaihtelua. Pääsen ammeeseen, jossa hengittelen, huokailen ja pyöriskelen, vesi tuntuu hyvältä. Mies käy välillä syömässä, jotta jaksaa taas olla tukenani, hypnoottinen rentoutusnauha ja kuuma, kostea ilma alkavat verottaa hänenkin jaksamistaan. Sydänääniä haluttaisiin kuunnella vielä kerran, mutta supistuksia tulee niin tiheästi ja voimakkaina, että kestää kauan ennen kuin suostun nousemaan ammeesta. Tälläkin kertaa vauva pysyy rauhallisena, mutta sisäreisieni hermoja kiskoo paikoillaan maatessa, olo on tukala ja alan kiemurrella ja roikkua kiinni miehessä. Mies huomaa, että kun en seuraa sydänkäyrää vauvan sydänäänet vaihtelevat enemmän, joten laitan silmät jälleen kiinni ja rentoudun, mies seuraa käyriä puolestamme ja alkaa tsemppaamaan minua sanallisesti, kehottaa keskittymään ja rentoutumaan, koska huomaa tukalammaksi käyneen oloni. Kätilö käy keskustelemassa sydänkäyristä lääkärin kanssa, ilmeisesti lääkärin mielestä kaikki on hyvin, koska aiheeseen ei enää palata.

Kätilö kysyy, saisiko tarkistaa kohdunkaulan tilanteen ja haluan itsekin kuulla, mikä tilanne on. Kätilö ratkeaa riemuun kohdunsuuta tarkistaessaan: “Minä niin toivoin tätä sinulle! Oi kun hienoa!” – kohdunsuu on 9 cm auki. Tämä tieto ja kätilön innostus rohkaisee minua kovasti, saan uutta voimaa. Saan vielä mennä ammeeseen tai suihkuun, mutta koska ammeeseen ei saa synnyttää tässä sairaalassa ja kun en usko enää kykeneväni nousemaan ammeesta pois, valitsen suihkun ja konttausasennon. Pian suihkuun pääsyn jälkeen poksahtaa lapsivesi ja verinen kökkäre virtaa alas viemäriin. Alkaa ponnistuttaa. Mies vetää hälytysnarusta ja kylpyhuoneeseen pelmahtaa kätilöitä, oma kätilömme saapuu hetken kuluttua. Siirryn takaisin synnytyssaliin, kohdunsuu on täysin auki ja saan luvan antaa vauvan tulla. Kätilö ehdottaa, että konttausasento voisi sopia minulle ja kokeilen sitä nojaten ylös nostettuun sängyn selkämään. Lisää lapsivettä roiskahtaa sängylle. Koen tarvitsevani lisää fyysistä tukea ja siirryn puoli-istuvaan asentoon, painan käsillä tukea alaselän alta. En pysty hengittelemään vauvaa rauhallisesti ulos kuten hypnosynnytystekniikoita käyttäen olisi mahdollista, koska vatsalihaksissani tuntuu ahdistavalta ja kipeältä, haluan sen sijaan käyttää lisävoimaa raajoista vauvaa ulospäin suuntaavan voiman luomiseen, hengityksen mukana purkautuu ääntä. Haron jaloillani tukea ja jalkapohjieni alle ilmestyy kätilön olkapäät tukea antamaan. Mies on koko ajan vierelläni tukena. Kätilö tarkistaa tilanteen ja kysyy, haluanko kokeilla oman lapseni päätä, tunnen sormillani hiukset pienessä päässä ja saan taas lisää voimaa. Minulle esitellään saliin saapunut uusi kätilö, joka ottaa toisen jalkani tuettavaksi, mutta ote ei tunnu tukevalta, haron tukevampaa pintaa, mies tulkkaa toiveitani uudelle kätilölle. Alavatsassani alkaa tuntua väsymystä, vauvan pää venyttää alapään ihoa kipeästi, tuntuu etten jaksa. Kurkkuani kuivaa ja sattuu monen tunnin syvästä hengittämisestä. Saan kuulla, että vauvan pää on jo puoliksi ulkona ja korva näkyy, kokeilen lapseni päätä kädelläni ja tunnen odotettua enemmän päätä, pienen korvan... Toinen käsi on kuulemma poskella, kätilö kommentoi, että vauva juttelee jo. Kohta lapsi on ulkona, tuntuu “plo-o-oo-ps” ja avaan hämmentyneenä silmäni, pieni vaalea rääpäle on kätilön käsissä ja hänet lasketaan rinnalleni. Kysyn, onko hän tyttö vai poika, kätilö kysyy mieheltä miten on, mies toteaa vauvamme tytöksi, kuten oli ennakkotietokin. “Hei pikku-L”, sanon, kutsuen vauvaa hänen omalla nimellään. Pieni ihminen itkee ensimmäisen itkunsa, katsoo minua virkeänä viirusilmänä, silmänympärykset vihaisen punaisina. Hän etsii rintaani, mutta löytää sen hämmentyneenä vasta hetkisen kuluttua, vierelleni siirrettynä. Jossain välissä jälkeiset syntyvät, ennakkotoiveeni mukaan ilman oksitosiinipiikkiä, ja minulle laitetaan kolme pintatikkiä. Pieni perheemme saa viettää ensimmäiset yhteiset hetkensä rauhassa synnytyssalin hämärässä toisiamme ihastellen ja ihmetellen. Suihkussa käydessäni pieni hentoinen vauvamme antaa näytteen mahtavista äänivaroistaan punnituksen aikana, isän ihoa vasten hän merkkaa isän solisluuhun fritsun omistusmerkikseen.

Pikku-L syntyi klo 18.55, raskausviikolla 40+1. Hän painoin 3120 g, pituutta oli 48 cm ja päänympärys 33 cm. Sairaalasta saadussa synnytyskertomuksessa synnytyksen ensimmäisen eli avautumisvaiheen kestoksi on merkitty 11 h 45 min, toisen eli ponnistusvaiheen kestoksi 10 min ja kolmannen vaiheen eli jälkeisten syntymän kestoksi 15 min. Oma ajan- ja paikantajuni katosi hypnosynnytyksessä, enkä ole kovin tietoinen, mitä ympärilläni todellisuudessa tapahtui. Vaikka miehen toimet on mainittu tässä vain muutamaan otteeseen, hän oli korvaamattoman tärkeä kumppani ja kanssakokija koko synnytyksen ajan. Ihana kätilömme suhtautui toiveisiimme suurella kunnioituksella eikä esimerkiksi kertaakaan kysellyt kivusta tai tarjonnut lääkkeellistä kivunlievitystä, juuri kuten olimme toivoneet. Suuri osa toivomamme luonnollisen synnytyksen onnistumisesta johtui yhdessä käymästämme hypnosynnytyskurssista ja ennakkoon tekemistäni rentoutus- ja mielikuvaharjoitteista, joiden johdosta olin luottavainen, rento ja rauhallinen ja koin, että minulla oli välineitä selviytyä synnytyksestä toivomallani tavalla. Olen hyvin onnellinen saatuani tämän mahdollisuuden. Niin, ja miksi pikku-L:n sydänäänet pysyivät niin tasaisina koko synnytyksen ajan? Hän taisi nukkua rauhallisesti koko ajan!

Äitienpäivä

Ensimmäinen äitienpäiväni oli ihana. Kiireetöntä yhdessäoloa, mukavaa ohjelmaa ja hyvää ruokaa - mitäpä muuta sitä voisi pyytää! Aamulla sain herkkusuklaita sänkyyn, valmistimme nykyään harvinaisen lempibrunssimme eli Eggs Florentine (uppomunia ja pinaattia leivän päällä), kakkuja syötiin koko taloyhtiön lapsiperheiden voimin ja illalla vielä grillattiin. Aurinko helli juhlijoita ja lapsi oli taas onnessaan, kun pääsi lykkimään taaperokärryään ulkosalle.

Yksi ikävä juttukin sattui, nimittäin lapsi paukautti otsansa kovalla voimalla lämpöpatterin terävään reunaan kun ilmapallo väisti pään ja patterin välistä. Onneksi selvittiin kuitenkin säikähdyksellä ja isohkolla, mustelmaisella kuhmulla.

Kuvia päivästä:

Pienten käsien maalaama kortti äidille <3

Namnam!

Iloinen pattipää

Brunssia mmmmm...

Pääsisiköhän tuonne pihalle jotenkin luikahtamaan..?

Vaikka äitienpäivän tarkoitus lienee osoittaa arvostusta äideille, näin ensimmäisenä äitienpäivänäni huomasin myös ajattelevani, mikä etuoikeus on saada olla äiti tälle pienelle, ihanalle muruselleni. Äitinä velvollisuuteni on taata hänelle turvallinen, rakkaudentäyteinen alku elämälle ja kulkea rinnalla niin pitkään kuin siihen on mahdollisuus, toisaalta osata höllätä otetta ja päästää irti kun on sen aika. Tehtävä on tärkeä, haastava ja antoisa - elämänmittainen side. Toivottavasti onnistun siinä ainakin riittävän hyvin.

Vappuvauva

Tänä vuonna vappumme täyttyi yllättäen mukavista lapsiperhemenoista. Oikein kivaa! Lapsi nautiskeli muiden lasten seurasta ja uusista kokemuksista, me aikuiset nautimme aikuisten kanssa olemisesta, hyvästä ruoasta ja lasten riemusta. Vappuun mahtui vauvakerhon vappunyyttärit, taloyhtiön lapsiperheiden yhteinen grillaus, saunominen ja illanviettoa lasten mentyä nukkumaan, lapsiperhevappupiknik, päivällinen Bemböle Kaffestugassa sekä yllätystörmääminen miehen vanhaan kaveriin ja tämän tyttöystävään ja heidän vierailunsa meillä. Paljon sosiaalisuutta ja kivaa meininkiä, lisänä vielä auringonpaistetta ja kärähtäneet otsanahkat. Eipä meillä ole ollut näin paljon vapputoimintaa sitten... ikinä?

Vappupäivän piknikmaisemia. Vanhat tammet olivat upeita! Auroranpuisto oli lapsiperheiden suosiossa ja muiden seurueiden isommille lapsille puut näköjään tarjosivat mahtavia koloja, onkaloita ja kiipeilyoksia.

Vappuaaton hauskuudet kävivät lapsen voimille ja hyvin yöunien lisäksi päiväunet maistuivat. Lapsi nukkui reporankana kolme tuntia vappupiknikistä. Omista hyytävistä vappu-ulkoilumuistoista viisastuneina puimme lapselle varmuuden vuoksi toppahaalarin päälle, mutta kuinka ollakaan, aurinko paistoi lämpimasti koko päivän. Ei silti näyttänyt haalari unta haittaavan.

Toisten lasten seura oli lapsesta riemastuttavaa, sekä vauvakerhossa, grilli-illassa että puistossa. Toinen vauva oli lapsen innokkaasta lähestymisestä välillä hieman huolissaan.

Piknikeväisiin ei oikein riittänyt tarpeeksi mielenkiintoa, että ne olisivat joutaneet suuhun asti. Kaikki muu oli niin paljon mielenkiintoisempaa! Sen sijaan grillattu kasvisnyytti upposi edellisiltana kokonaan pieneen vatsaan namnam, ja Bemböle Kaffestugasta tilatut kasvikset maistuivat ulkoilun jälkeen loistavasti. Iltapalallakin upposi kokonainen kananmuna, lähes kokonainen avocado ja lisäksi puuroa ja muroja. Paljonkohan pitäisi aikuisen syödä, että tulisi samanlainen annos suhteessa omaan painoon?

Luonnosta löytyi kaikkea jännää ja uutta!

Ja viimeinkin äiti sai kunnollisen kuvan kahden hampaan hymystä. Ihanaa ja aurinkoista toukokuuta teille kaikille!