Hei lukijat! Päätin siirtää Tuttitango -blogin uuteen osoitteeseen. Lily.fi -palvelussa on paljon perheblogeja ja aktiivista vuorovaikutusta, joten seurassa kirjoittelu alkoi houkuttaa. Lilystä löytyy tällä hetkellä ainakin Lapsen ensimmäinen vuosi kuvina ja kohta tulossa on uusi kakkuresepti. Saatan postata joitain vanhoja tekstejä täältä uudestaan myös Lilyyn, mutta muutoin jatkuu suunnilleen sama meno.
Tervetuloa siis mukaan! Osoite on www.lily.fi/blogit/tuttitango
maanantai 15. heinäkuuta 2013
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Uusia sanoja
- Katokatokatokatokatokatokato... Tarkoittaa juurikin sitä: katso!
- Kukka - Jo aiemmin opittu, mutta poissa käytöstä ollut sana, lapsi toisteli aamulla itsekseen monenmonta kertaa.
- Kukko - Uusi sana, tutut äänteet. Yhdistyy kukon kuvaan tai kukkoesineisiin.
- Kakku - Opittu ilmeisesti synttäreiden yhteydessä, mutta käytössä nyt. Kirjan sivulta bongaa heti kakun ja kertoo, mikä se on.
- Tuota - Vielä epäselvää, onko tämä tarkoituksellinen sana, mutta kuulunut tänään useamman kerran. Kuulin kerran myös "Kato tuota", mihin liittyi myös sormella osoittaminen.
- Kukka - Jo aiemmin opittu, mutta poissa käytöstä ollut sana, lapsi toisteli aamulla itsekseen monenmonta kertaa.
- Kukko - Uusi sana, tutut äänteet. Yhdistyy kukon kuvaan tai kukkoesineisiin.
- Kakku - Opittu ilmeisesti synttäreiden yhteydessä, mutta käytössä nyt. Kirjan sivulta bongaa heti kakun ja kertoo, mikä se on.
- Tuota - Vielä epäselvää, onko tämä tarkoituksellinen sana, mutta kuulunut tänään useamman kerran. Kuulin kerran myös "Kato tuota", mihin liittyi myös sormella osoittaminen.
Ihana yksivuotias
Olen nauttinut vauva-ajasta. Lapsen joka ikä on ollut ihana, ja aina kun hän on kasvanut ja oppinut uutta, jotain muuta on jäänyt taakse. Se pieni vastasyntynyt on kadonnut ja tilalla on nyt suloinen yksivuotias.
Jotenkin tämä 1-v. ikä on mielestäni kuitenkin tosi ihana. Lapsi on vielä pieni ja vauvamainen, mutta selkeästi oma pieni persoonansa. Hän tietää, mitä haluaa ja osaa osoittaa sen. Hän leikkii entistä monimuotoisempia leikkejä, jotka alkavat olla melko mielikuvituksellisia. Hän juttelee, kujeilee, tutkii ja ihmettelee. Osoittelee kaikkea ja haluaa niille nimen. Lukee kirjoja pitkään itsekseen ja haluaa, että niitä luetaan hänelle. Syöttää äitiä. Kihertää onnellisena. Itkee pettymystä, kun vähän kompastuu. Keksii ja oppii joka päivä jotain uutta. Ymmärtää ja on vuorovaikutuksessa.
Lapsi myös syö hyvin, nukkuu melko hyvin, on rutiineja ja päivissä on ennakoitavuutta. Aikataulut sitovat, mutta on helpompaa toimia lapsen kanssa, kun tietää ennakkoon, mihin aikaan hänellä on nälkä ja väsy. Hänet voi jättää leikkimään itsekseen, mutta yhdessä leikkiminenkin on kivaa. Automatkailu sujuu kaksinkin.
Tuo pieni pallero ilahduttaa päivän aikana noin miljoona kertaa ja melkein yhtä monta kertaa päivässä haluan rutistaa häntä ja pusutella läpimäräksi.
Jotenkin tämä 1-v. ikä on mielestäni kuitenkin tosi ihana. Lapsi on vielä pieni ja vauvamainen, mutta selkeästi oma pieni persoonansa. Hän tietää, mitä haluaa ja osaa osoittaa sen. Hän leikkii entistä monimuotoisempia leikkejä, jotka alkavat olla melko mielikuvituksellisia. Hän juttelee, kujeilee, tutkii ja ihmettelee. Osoittelee kaikkea ja haluaa niille nimen. Lukee kirjoja pitkään itsekseen ja haluaa, että niitä luetaan hänelle. Syöttää äitiä. Kihertää onnellisena. Itkee pettymystä, kun vähän kompastuu. Keksii ja oppii joka päivä jotain uutta. Ymmärtää ja on vuorovaikutuksessa.
Lapsi myös syö hyvin, nukkuu melko hyvin, on rutiineja ja päivissä on ennakoitavuutta. Aikataulut sitovat, mutta on helpompaa toimia lapsen kanssa, kun tietää ennakkoon, mihin aikaan hänellä on nälkä ja väsy. Hänet voi jättää leikkimään itsekseen, mutta yhdessä leikkiminenkin on kivaa. Automatkailu sujuu kaksinkin.
Tuo pieni pallero ilahduttaa päivän aikana noin miljoona kertaa ja melkein yhtä monta kertaa päivässä haluan rutistaa häntä ja pusutella läpimäräksi.
torstai 11. heinäkuuta 2013
Paluutunnelmat
No niin. Mies saapui puoliltaöin kotiin mökille lapsen nukkuessa. Ei mennyt ehkä ihan putkeen tuo jälleennäkeminen heillä... Isä meni lapsen vierelle makoilemaan ja minä perässä. Pieni heräsi ja oli ihan tuhannen ihmeissään, että kuka mörökölli täällä pimeässä makaa äidin lisäksi! Kauhea itkuhan siitä tuli, joka vaimeni, kun viimein otin lapsen syliin istumaan ja sai katsella isukkia rauhassa äitiin nojaillen, sitten alkoikin olla hauskaa. Niin hauskaa, ettei meinannut enää millään nukahtaa ja hyssyttelin kuin pienempääkin vauvaa. Joskus kahden jälkeen sitten päästiin taas unten maille... Note to self: öö, mitenkäs tämän olisi voinut hoitaa paremmmin? Ensi kerralla mietintämyssy päähän hyvissä ajoin!
Onneksi aamusta lapsi on ollut kuin isä ei olisi minnekään mennytkään. Koko perhe koolla, ihanaa! Oo, ja aivan ihania uutisia, rakas ystäväni sai eilen illalla pienen tytön! Kovasti odotan, että kuulen lisää synnytyksestä ja muuta, mutta näillä eväillä olen jo aivan onnessani heidän puolestaan. Bonuksena vielä meidän lapsi sai mukavasti vuoden nuoremman kaverin. Oi onnea!
Onneksi aamusta lapsi on ollut kuin isä ei olisi minnekään mennytkään. Koko perhe koolla, ihanaa! Oo, ja aivan ihania uutisia, rakas ystäväni sai eilen illalla pienen tytön! Kovasti odotan, että kuulen lisää synnytyksestä ja muuta, mutta näillä eväillä olen jo aivan onnessani heidän puolestaan. Bonuksena vielä meidän lapsi sai mukavasti vuoden nuoremman kaverin. Oi onnea!
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Pikkutyttö osaa ja ymmärtää
Niin se lapsi vaan taas tänäänkin teki kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Nyt tuntuu, että melkein päivittäin hän osoittaa, kuinka hyvin jo ymmärtää ja osaa! Jotenkin pidän häntä vielä niin vauvana, kun ei vielä puhu kunnolla, ei osaa kävellä ja näyttääkin kovin vielä vauvalta. Mutta onhan hän jo 1 v 1 kk, joten ei kai se ihme ole jos jo osaa ja ymmärtää.
Anyway, löysin lapsen tänään kenkätelineen luota ja menin seuraksi. Lapsi hämmensi lelukauhalla isänsä saappaan sisusta, ojensi sitten kauhaa kohti minua ja syötti. Leikki jatkui, hämmennettiin ja syötettiin vaihtelevalla rytmillä. Leikeissä alkaa jo olla rakennetta ja mielikuvitusta! Myös ruokapöydässä hän välillä haluaisi syöttää minua ihan oikeasti.
Iltapalalla lapsi alkoi osoitella tissejäni ja esittää vaativia äännähdyksiä. Olin huomannut lapsen olevan jo väsynyt, tavallista aikaisemmin, ja kerroin hänelle, että saa maitoa kohta kunhan mennään nukkumaan. Lapsi alkoi sitten osoitella sormellaan makuuhuoneen suuntaan! Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hän näin selkeästi kertoo haluavansa nukkumaan.
Osoittelu ja vaatiminen alkaa muutoinkin olla melko arkipäiväistä. Nyt kun mies tulee kotiin taitaa jonkinlainen unikoulu olla paikallaan. Nyt lapsi on tottunut siihen, että kun herää, saa maitoa ja voi nukahtaa, koska se on ollut minulle helpoin tapa saada vieressä nukkuva lapsi takaisin unten maille. Viime yönä yritin kerran saada lapsen nukahtamaan ilman maitoa. No, hän alkoi osoitella tissejä sormellaan ja esittää vaatimuksia. Kyllä oma tahto on olemassa yölläkin! Ehkä mies saa lapsen nukahtamaan yöllä muillakin keinoin.
Anyway, löysin lapsen tänään kenkätelineen luota ja menin seuraksi. Lapsi hämmensi lelukauhalla isänsä saappaan sisusta, ojensi sitten kauhaa kohti minua ja syötti. Leikki jatkui, hämmennettiin ja syötettiin vaihtelevalla rytmillä. Leikeissä alkaa jo olla rakennetta ja mielikuvitusta! Myös ruokapöydässä hän välillä haluaisi syöttää minua ihan oikeasti.
Iltapalalla lapsi alkoi osoitella tissejäni ja esittää vaativia äännähdyksiä. Olin huomannut lapsen olevan jo väsynyt, tavallista aikaisemmin, ja kerroin hänelle, että saa maitoa kohta kunhan mennään nukkumaan. Lapsi alkoi sitten osoitella sormellaan makuuhuoneen suuntaan! Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hän näin selkeästi kertoo haluavansa nukkumaan.
Osoittelu ja vaatiminen alkaa muutoinkin olla melko arkipäiväistä. Nyt kun mies tulee kotiin taitaa jonkinlainen unikoulu olla paikallaan. Nyt lapsi on tottunut siihen, että kun herää, saa maitoa ja voi nukahtaa, koska se on ollut minulle helpoin tapa saada vieressä nukkuva lapsi takaisin unten maille. Viime yönä yritin kerran saada lapsen nukahtamaan ilman maitoa. No, hän alkoi osoitella tissejä sormellaan ja esittää vaatimuksia. Kyllä oma tahto on olemassa yölläkin! Ehkä mies saa lapsen nukahtamaan yöllä muillakin keinoin.
Back to mökki
Blogihiljaisuus rikkoutuu - olemme taas mökillä. Tai oikeastaan palasimme mummilasta/anoppilasta jo sunnuntai-iltana. Nämä pari päivää ovat olleet täyttä touhua, kun olen purkanut matkatavaroita ja mummilassa pestyjä pyykkejä, siivonnut jo lähtöä edeltäviä sotkuja, perannut kaksi laatikollista mansikoita pakastimeen ja käyty lapsen kanssa kaupassa ja asioilla.
Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.
Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.
Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.
Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.
Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!
Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...
Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:
Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.
Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.
Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.
Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista
Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.
 |
| Kesätyttö vauhdissa mummilan pihassa |
 |
| Tötteröhuuli "leikkimökki"kuistilla. Ihan ite kiipesin tuoliin! |
 |
| Isän vanhan ratsun kyydissä. Ilme lienee päristysilme - hepan ollessa liikkeesä (työntäen) lapsi oli ihan hiljaa ja jännittyneenä, mutta pysähtynyt hevonen pärisi kuin auto. |
Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.
Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.
Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.
Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!
Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...
 |
| Lusikalla voi esimerkiksi soittaa pilttipurkkia |
Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:
Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.
Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.
Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.
Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Ymmärrys kasvaa
Kyllä vaan lapsi alkaa selvästi ymmärtää enemmän ja enemmän puhetta, ja myöskin reagoida siihen. Aamulla sanoin hänelle, että nyt pitää laittaa talkkia. Lapsi haki talkkipurkin läheltä, oli kaatavinaan siitä päällensä ja ojensi purkin minulle!
Varpaat ja napa löytyvät edelleen kysyttäessä, pesulle menon ymmärtää kun kerron, "tule", "äiti antaa" ja monta muuta asiaa ymmärtää. Alkaa olla jo iso pieni tyttö! Äiti on tosi ylpeä.
Varpaat ja napa löytyvät edelleen kysyttäessä, pesulle menon ymmärtää kun kerron, "tule", "äiti antaa" ja monta muuta asiaa ymmärtää. Alkaa olla jo iso pieni tyttö! Äiti on tosi ylpeä.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Tytön äitinä
Olen tässä ensimmäisen äitiysvuoteni aikana muutaman kerran lukenut Facebook-linkkien kautta erilaisia tekstejä, joissa pohditaan äidin omanarvontunnon merkitystä tyttären omakuvan kehitykselle. Teksteissä on puhuttu erityisesti siitä, kuinka tärkeää on, ettei äiti puhuisi itsestään vähättelevästi, erityisesti kun on kyse ulkonäöstä. Pieni lapsi näkee äitinsä ihanana ja kauniina, mutta jos äiti jatkuvasti sanoo olevansa ruma, läski ja huono, tästä syntyy lapselle valtava ristiriita. Hän oppii, että naisen arvo mitataan ulkonäön kautta ja että pitäisi pyrkiä olemaan jotain, mitä ei välttämättä ole. Tässä eräs linkki englanninkieliseen tekstiin.
Olen itse ollut aina hoikka, joskus jopa liian hoikka ja tahtomattani. Olen tottunut syömään mitä huvittaa: suklaa, jäätelö, karkki, pulla maistuu oikein hyvin. Myös terveellisemmän ruoan annokseni ovat melko suuria, koska olen tottunut liikkumaan paljon. Ennen.
Ammattiini kuuluu liikkuminen, mutta ammatti on osaltani hieman muuttanut muotoaan eikä liikkumista ole enää yhtä paljon eikä yhtä raskaassa muodossa. Nyt olen kotiäitinä ja liikun todella vähän. Raskaus muokkasi kroppaa niin, että vaikka painoa on nyt hieman vähemmän kuin juuri ennen raskautta (silloinkin sitä oli tavallista enemmän), vatsa pömpöttää, vyötäröllä on jenkkakahvat ja muutenkin olen jotenkin eri mallinen. Monet vanhat vaatteet eivät mene päälle, rinnat ovat vielä imetyksestä johtuen omituisen suuret. Olo ei ole kodikas omassa kropassa.
Toisaalta en ole ikinä välittänyt ulkonäöstä valtavan paljoa ja varsinkin nykyään tule katsottua peiliin melko harvoin. Mieskin arvostaa minua ihan sellaisena kuin olen. Varsinkin mökillä ulkonäöstä välittäminen - ja myös huolehtiminen - jää, kun katse ei osu peiliin kylpyhuoneessa käydessä. Tuntuu terveelliseltä, ettei joka paikassa ole peilejä heijastamassa ulkoista, pintapuolista kuvaa itsestä. Tärkeimmäksi jää, miltä itsestä tuntuu.
No miltä sitten tuntuu? Siltä, että haluaisin vähitellen palata takaisin tutummanoloiseen kehoon. Haluaisin, että olo olisi vetreämpi ja kevyempi. Haluaisin laihtua muutaman kilon, kiinteytyä keskivartalosta hieman, vahvistua, ja mielelläni ottaisin vanhat, pienemmät rintani takaisin.
Toisaalta tuntuu siltä, että olen nyt äiti ja se saa näkyä. Totta kai olen nyt erilainen kuin ennen. Muistan, kuinka vuosi sitten, sairaalasta vauvan kanssa mökille palattua, naurahdin, kun näin peilikuvani. En siksi, miltä näytin, vaan siksi, että tajusin, kuinka vähän sillä hetkellä merkitsi, miltä näytin. Paljon tärkeämpää oli, että olin vastuussa toisesta, pienenpienestä ihmisestä - että osaisin hoitaa häntä hyvin ja olla hänelle hyvä äiti. Ja se on tärkeintä edelleen.
Siksi olen itselleni armollinen. Syön riittävästi, herkuttelen kun haluan, en valita peilikuvastani, päätän hyväksyä itseni tällaisena. Liikun sopivasti, sillä tavalla ja sen verran, että olo on hyvä. Yritän jaksaa panostaa itseeni hieman, mutta pidän tavoitteet pieninä, jotta ne on helppo saavuttaa. Elän, olen, iloitsen - elämä on hyvää.
Toivottavasti onnistun olemaan hyvä roolimalli pienelle tyttärelleni, jonka soisin aina kokevan itsensä vain ja ainoastaan ihanana, kauniina ja tärkeänä juuri sellaisena kuin hän on.
Olen itse ollut aina hoikka, joskus jopa liian hoikka ja tahtomattani. Olen tottunut syömään mitä huvittaa: suklaa, jäätelö, karkki, pulla maistuu oikein hyvin. Myös terveellisemmän ruoan annokseni ovat melko suuria, koska olen tottunut liikkumaan paljon. Ennen.
Ammattiini kuuluu liikkuminen, mutta ammatti on osaltani hieman muuttanut muotoaan eikä liikkumista ole enää yhtä paljon eikä yhtä raskaassa muodossa. Nyt olen kotiäitinä ja liikun todella vähän. Raskaus muokkasi kroppaa niin, että vaikka painoa on nyt hieman vähemmän kuin juuri ennen raskautta (silloinkin sitä oli tavallista enemmän), vatsa pömpöttää, vyötäröllä on jenkkakahvat ja muutenkin olen jotenkin eri mallinen. Monet vanhat vaatteet eivät mene päälle, rinnat ovat vielä imetyksestä johtuen omituisen suuret. Olo ei ole kodikas omassa kropassa.
Toisaalta en ole ikinä välittänyt ulkonäöstä valtavan paljoa ja varsinkin nykyään tule katsottua peiliin melko harvoin. Mieskin arvostaa minua ihan sellaisena kuin olen. Varsinkin mökillä ulkonäöstä välittäminen - ja myös huolehtiminen - jää, kun katse ei osu peiliin kylpyhuoneessa käydessä. Tuntuu terveelliseltä, ettei joka paikassa ole peilejä heijastamassa ulkoista, pintapuolista kuvaa itsestä. Tärkeimmäksi jää, miltä itsestä tuntuu.
No miltä sitten tuntuu? Siltä, että haluaisin vähitellen palata takaisin tutummanoloiseen kehoon. Haluaisin, että olo olisi vetreämpi ja kevyempi. Haluaisin laihtua muutaman kilon, kiinteytyä keskivartalosta hieman, vahvistua, ja mielelläni ottaisin vanhat, pienemmät rintani takaisin.
Toisaalta tuntuu siltä, että olen nyt äiti ja se saa näkyä. Totta kai olen nyt erilainen kuin ennen. Muistan, kuinka vuosi sitten, sairaalasta vauvan kanssa mökille palattua, naurahdin, kun näin peilikuvani. En siksi, miltä näytin, vaan siksi, että tajusin, kuinka vähän sillä hetkellä merkitsi, miltä näytin. Paljon tärkeämpää oli, että olin vastuussa toisesta, pienenpienestä ihmisestä - että osaisin hoitaa häntä hyvin ja olla hänelle hyvä äiti. Ja se on tärkeintä edelleen.
Siksi olen itselleni armollinen. Syön riittävästi, herkuttelen kun haluan, en valita peilikuvastani, päätän hyväksyä itseni tällaisena. Liikun sopivasti, sillä tavalla ja sen verran, että olo on hyvä. Yritän jaksaa panostaa itseeni hieman, mutta pidän tavoitteet pieninä, jotta ne on helppo saavuttaa. Elän, olen, iloitsen - elämä on hyvää.
Toivottavasti onnistun olemaan hyvä roolimalli pienelle tyttärelleni, jonka soisin aina kokevan itsensä vain ja ainoastaan ihanana, kauniina ja tärkeänä juuri sellaisena kuin hän on.
Vaippapyykkiä
Tekisikö
mieli pestä nämä käsin?
No ei minunkaan! Mökillä ei ole pesukonetta ja vaipat pitää pestä käsin. Silti kestovaipat ovat mökillä parempi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset, koska jätteenkeräystäkään ei ole. Jos pesee muutaman vaipan päivässä, pesumäärä on ok. Nyt on likaisia vaippoja päässyt kertymään, onneksi ne saadaan pian anoppilan pesukoneeseen. Niitä on nimittäin nyt vielä enemmän kuin tuossa kuvassa.
Nämä taskuvaipat ja mikrokuituiset / pyyhkeistä tehdyt imut ovat onneksi helpompia pestä kuin viimekesäiset harsot, etenkin ne maitokakkaiset. Harsot kuivuivat kätevän nopeasti, mutta pestessä olivat niin isokokoisia, että niitä kakkajälkiä piti metsästää vaikka kuinka, että sai aina yhden harson puhtaaksi. Nyt vaan imuja on kerrallaan käytössä useampi, eli yhdestä vaipasta tulee moninkerroin pyykättävää.
Meillä on enimmäkseen BuzzyBuns - taskuvaippoja, kokoa Medium, ja ollaan oltu niihin oikein tyytyväisiä. Tämä M-koko näyttäisi riittävän koko vaippaiäksi, kun napitus on edelleen käytössä siellä melkein tiukimmassa päässä. Napitettavat vaipat tuntuvat paremmilta kuin tarrakiinnitteiset, koska vaikka tarra on helpompi saada kiinni menevälle lapsoselle, se myös aukeaa paljon helpommin eli myös silloin kun ei pitäisi. Siirryimme näihin vaippoihin harsoista ja ImseVimse -kuorista lapsen ollessa ehkä 3 kk ikäinen. Silloin imuja oli käytössä yksi, ja vaippa sen verran väljä vielä, että vuoti helposti lahkeesta.
Nyt imuja on käytössä kaksi ja päiväunivaipassa kolme. Mietinkin tässä, että nuo taskut kyllä riittävät kokonsa puolesta pitkään, mutta pitääköhän noita imuja alkaa lisäämään aina vaan enemmän... Lapsen pissat ovat nimittäin sen verran runsaampia nyt, että ainakin päiväunilla kaksi imua vuotaa jo läpi. Onko imuja tapana laittaa kovinkin monta yhteen vaippaan? Missä vaiheessa imutehoa tarvitaan niin paljon, ettei taskuun enää mahdu enempää täytettä? Onko olemassa jotain vielä tehokkaampia tai helppokäyttöisempiä imuja kuin nuo meidän mikrokuituiset, mopinnäköiset? Taidan leikellä yhden vanhan pyyhkeen suikaleiksi ja ommella muutamat imut lisää.
Vaikka nyt kauhistelin tuota vaippapyykkimäärää, niin oikeasti vähän kerrallaan pestynä homma on ihan kohtuullista, ja kotonahan vaippojen pyykkäys hoituu superhelposti, kun on pesukone käytössä. Mökilläkin vaipat käytetään välillä pesukoneen kuumassa pesussa esim. pesulassa, että puhdistuisivat välillä paremmin. En todellakaan näe syytä vetää mitään äitikorttia esiin ja esiintyä marttyyrina tai jotenkin erinomaisena ja muita parempana äitinä siksi, että meillä käytetään kestovaippoja. Jokainen perhe tekee valintansa heille parhaiten sopiviksi, ja minusta on kummallista syyllistää kummastakaan, kestovaippojen käytöstä tai käyttämättömyydestä. Kukin tavallaan, tämä sopii meille. Rahaakin on säästynyt, kun kaikki vaipat on saatu tai ostettu käytettyinä.
Ja voihan video, miten tuota vettä voi tulla taivaalta noin paljon, ei lopu ikinä! Uskomattomia rankkasadekuuroja, koko mökkimaasto lainehtii. Vaipatkin ovat kastuneet terassin kaiteella.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Yh-elämää ja kantorepputestailua
Mökillä sataa tänään kaatamalla - on satanut suunnilleen koko päivän - joten suunnitelmat käydä lapsen kanssa kirkolla kaupassa ja tutustumassa kirjaston lastenosastoon ja leikkikenttään siirrettiin huomiselle (tai jollekin toiselle päivälle). Tämä äiti on tänään tosi väsynyt, kun on tullut mentyä nukkumaan ihan typerän myöhään. Nukuin päikkäritkin lapsen kanssa. Lapsen kohdalla unet tosin jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun vaunut sattuivat eilen jäämään yllättävän sadekuuron uhreiksi ja olivat vielä märät - lapsi joutui epätavallisesti nukkumaan unensa sisällä. Nukuttamiseen meni puoli tuntia, unia kesti reilun tunnin... No, ei siinä mitään, sain sen ajan nukuttua itsekin, jäi vaan muu oma aika pois.
Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.
Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?
Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.
Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.
Etsin netistä ohjeet Manduca -kantorepun virittelemiseen lonkalle. Nyt on helpompaa tehdä erinäisiä juttuja lapsen kanssa, varsinkin ulkona. Lapsi viihtyi melko hyvin kyydissä, mutta ohjeista en ollut varma, missä lapsen käsien pitäisi olla, hihnojen ala- vai yläpuolella. Lopulta alapuolella vaikutti paremmalta vaihtoehdolta - lapselle jää enemmän liikkumis- ja ihmettelyvaraa. Keskiosan vetoketju piti siinä tapauksessa sulkea. Yläkuvan vaihtoehto pitää lapsen hieman passiivisempana, mutta toimisi vaikka nukkumiseen hyvin.
Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.
Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.
Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.
Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta
Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.
Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?
Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.
Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.
Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.
Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.
Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.
Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Raparperiraparperiraparperi
Meillä on mökillä valtava raparperipuska. Katsokaa vaikka:
Yllä olevassa kuvassa näkyy se, mitä on jäljellä, kun vierailijoita on pyydetty ottamaan haluamansa ja olen leikannut sieltä tämän kasan:
Kolmekymmentä vartta! Ja jäljelle jäi varmaankin tuplat! Kuka haluaa tulla hakemaan raparperia meiltä???
Yleensä en ole ottanut raparperia talteen, koska vuosittain on tullut tehtyä ehkä kaksi raparperipiirakkaa enkä ole keksinyt muuta houkuttelevaa käyttöä. Ranskalaisen marja-raparperikakun (kirjoitin siitä täällä) vuoksi päätin pakastaa raparperia talven herkkuja varten, ja samalla halusin kokeilla muitakin uusia raparperireseptejä. Tänään tein tämän:
Minttu-raparperipiirakka Isyyspakkaus-blogin Tommin - tai oikeammin hänen Rouvansa - ohjeella. Herrrrrrrrrkkua! Harmitti melkoisesti, kun mökillä ei ollut tuoretta eikä kuivattua minttua. Leikkasin sitten minttuteepussin auki ja ripottelin sieltä piparminttupuruja, mutta makua ei kyllä ollut toivotulla tavalla. Täytynee siis tehdä piirakkaa uudestaan! Tämä on siitä hauska piirakka, että taikina tulee raparperien päälle, ei alle, ja omani kun paistui hieman liikaa niin pinta maistuu ihanasti rapeilta kaurakekseiltä. Sokeria lisään ensi kerralla vähemmän.
Tämä päivä eli ensimmäinen päivä parisen viikkoa kestävästä jaksosta kaksin lapsen kanssa tuntui todella pitkältä. Jo neljän aikaan ihmettelin, kuinka pitkään voi yksi päivä kestää - huomaa kyllä, etten ole pitkään aikaan viettänyt päiviä kaksin lapsen kanssa! Teimme vaikka mitä, mm. kylpy pihalla lämpimässä säässä, mutta aikaa vaan riitti. En myöskään osannut ennakoida lapsen hieman tavallista aikaisempaa nälkää ja olin pulassa, kun nälkäinen, itkevä pieni raukka roikkui jaloissani ja halusi olla pelkästään sylissä, tee siinä sitä ruokaa nopeasti sitten... Onneksi syöminen auttoi ja lapsi oli taas hyväntuulinen. Meillä oli kyllä kivaa tänään, mutta tosiaan piiiiiiitkä päivä. Pianhan tähän tottuu taas.
Yh-elämä alkoi
Mies pakkasi kamansa moottoripyörän kyytiin, puki ajovermeet päälleen ja kurvasi pihasta. Lapsi katsoi isän ajavan pois ja osoitti sormellaan puuta. Eipä tainnut ihan vielä ikävä tulla.
Toissayön unessa meni toisin: minä pakkasin kamani miehen kehoituksesta ja muutin lapsen kanssa muualle. Oli surullinen olo. Päätin soittaa miehelle ja neuvotella, josko me jotenkin selvitettäis välimme.
Taisi nyt koittava parin viikon yksinhuoltajajakso kummitella jo unissa. Onneksi tilanne on ennemmin tuo ensimmäinen vaihtoehto kuin toinen! Välimme ovat oikein hyvät ja väliaikainen yksinhuoltajuus johtuu ihan vain moottoripyöräilykuumeesta, joka valtaa motoristin joka kesä. Viime kesänä mieheltä jäi pitkä reissu välistä kokonaan, eikä muutenkaan ole päässyt juurikaan ajamaan. Nyt tulee sitten kerralla ilmeisesti ainakin kolmisentuhatta kilometriä mittariin. Matka alkaa ajolla mökiltä Helsinkiin, josta nousevat kahden ajokaverin kanssa laivaan ja matkaavat Rostockiin. Varsinainen ajo alkaa siitä: Saksaa, Belgiaa, Ranskaa, Sveitsiä...
Hieman jännittää tämä lapsen kanssa kaksin oleminen mökkioloissa. Muutenhan me pärjäämme oikein hyvin, mutta ulkohuussi ja pihasauna aiheuttavat vähän päänvaivaa, miten päästä vessaan ja pesulle... Eiköhän ne keinot löydy. Työntäyteistä aikaa taitaa olla tiedossa, mutta pyrin olemaan vailla liian tiukkoja tavoitteita, elellään rennosti ihanissa mökkitunnelmissa. Reissua on myös tiedossa: mennään kylään anoppilaan ja äiti-vauva -kavereiden luokse. Siinähän se aika jo kuluukin. En olekaan ollut lapsen kanssa juurikaan kaksin pitkään aikaan, sitten miehen isäkuukauden alkamisen huhtikuun puolivälissä. Öitä ollaan oltu kaksin vain muutamia kertoja.
Sekin jännittää, missä välissä lapsi tajuaa, että isä on jossain poissa ja alkaa ikävöimään. Toivottavasti Skype-puhelut onnistuvat miehen uudesta älypuhelimesta.
Toissayön unessa meni toisin: minä pakkasin kamani miehen kehoituksesta ja muutin lapsen kanssa muualle. Oli surullinen olo. Päätin soittaa miehelle ja neuvotella, josko me jotenkin selvitettäis välimme.
Taisi nyt koittava parin viikon yksinhuoltajajakso kummitella jo unissa. Onneksi tilanne on ennemmin tuo ensimmäinen vaihtoehto kuin toinen! Välimme ovat oikein hyvät ja väliaikainen yksinhuoltajuus johtuu ihan vain moottoripyöräilykuumeesta, joka valtaa motoristin joka kesä. Viime kesänä mieheltä jäi pitkä reissu välistä kokonaan, eikä muutenkaan ole päässyt juurikaan ajamaan. Nyt tulee sitten kerralla ilmeisesti ainakin kolmisentuhatta kilometriä mittariin. Matka alkaa ajolla mökiltä Helsinkiin, josta nousevat kahden ajokaverin kanssa laivaan ja matkaavat Rostockiin. Varsinainen ajo alkaa siitä: Saksaa, Belgiaa, Ranskaa, Sveitsiä...
Hieman jännittää tämä lapsen kanssa kaksin oleminen mökkioloissa. Muutenhan me pärjäämme oikein hyvin, mutta ulkohuussi ja pihasauna aiheuttavat vähän päänvaivaa, miten päästä vessaan ja pesulle... Eiköhän ne keinot löydy. Työntäyteistä aikaa taitaa olla tiedossa, mutta pyrin olemaan vailla liian tiukkoja tavoitteita, elellään rennosti ihanissa mökkitunnelmissa. Reissua on myös tiedossa: mennään kylään anoppilaan ja äiti-vauva -kavereiden luokse. Siinähän se aika jo kuluukin. En olekaan ollut lapsen kanssa juurikaan kaksin pitkään aikaan, sitten miehen isäkuukauden alkamisen huhtikuun puolivälissä. Öitä ollaan oltu kaksin vain muutamia kertoja.
Sekin jännittää, missä välissä lapsi tajuaa, että isä on jossain poissa ja alkaa ikävöimään. Toivottavasti Skype-puhelut onnistuvat miehen uudesta älypuhelimesta.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Myrskyisä retki
On kuuma, jo ties monennettako päivää. On ihanaa olla kevyissä vaatteissa - lapsi lähinnä vaippasillaan - mutta nukkuminen on hieman tukalaa, myös lapsella, joka pyörii väkkäränä välissämme erityisesti aamuyöllä. Päätämme lähteä vilvoittelemaan lapsen päiväunien jälkeen uintiretkelle läheiselle (hmm, matkaa lienee kymmenisen kilometriä) lähdejärvelle, jossa on matala hiekkapohja ja vesi on kirkasta, mutta melko kylmää. Ukkosta on kyllä ennustettu tälle päivälle, mutta päätämme lähteä silti, jos vaikka ehtisimme pulahtaa hieman.
Lapselle tämä on ensimmäinen uimarantakokemus. Pääsemme perille ja vaihdamme hieman vikuroivan tytön päälle serkuilta perityn neopreenipuvun, joka saattaisi pitää lapsen kylmässä vedessä lämpimämpänä kuin muut uimapuvut. Mies kävelyttää lapsen käsistä taluttaen veden äärelle ja irvistää, kun omat jalat koskevat vettä - kylmää! Mutta lapsi kahlaa nilkkoja myöten veteen, alkaa kiljahdella riemusta tajutessaan tilanteen mahdollisuudet ja heittäytyy konttaamaan veteen. Riemulla ei ole rajaa, kun pieni ihminen möyrii vedessä pehmeän rantahiekan päällä ja metsästää kaak-kaak-ankkojaan ja muovikippojaan. Voiko olla olemassa näin mahtavaa paikkaa!
Toinen uimassa oleva perhe lähtee pois, samoin grillikatoksen käyttäjät. Näemme järven takana tummia pilviä, salamoita ja kuulemme etäisen jyrähdyksen. Lapsi pulikoi onnessaan, viemme hänet kokeilemaan uimista myös hieman syvemmällä. Alamme epäillä, että nyt olisi parasta lähteä, lapsi ei vielä haluaisi. Me vanhemmat käväisemme vuorotellen pikauinnilla. Lopulta täytyy kopata lapsi vedestä ja syöksyä pukemaan vaippaa - tuuli yltyy, hiekka alkaa pöllytä, synkkenee. Vaihdan omat bikinini alusvaatteisiin ja heitän kesämekon päälleni, mies vie lapsen autoon ja minä kerään vauhdikkaasti tavaramme. Tuuli yltyy jo varsin myrskyisäksi ja taaperran autolle etukenossa.
Sade alkaa kun olemme kaikki sisällä autossa. Peittelen varmuuden vuoksi vaippapukeisen, ihmettelevän lapsen villapeitolla ja lähdemme ajamaan. Salama ja rysähdys, ihan peräkkäin, ukkonen on päällämme. Hmm, ei liene viisasta lähteä ajamaan ukkosenjohdattimeksi peltojen laidoille... Palaamme järven rantaan, puiden alle ja odotamme ukkosen siirtymistä kauemmas. Lämpötila on laskenut kymmenisen astetta aiemmasta, kaivan hoitolaukusta bodyn lapsen päälle. Lapsen otsa on silti nahkeana - ei taida olla kovin kylmäverinen tämä pienokainen.
Kotiin ajamme ukkosen siirryttyä kauemmas. Kierrämme toisen järven kautta ja käymme tarkastamassa, olisiko siellä rantakioski auki ja löytyisikö toiseltakin järveltä kivaa uimapaikkaa. Kioski on kiinni, lapsella nälkä, palaamme mökille. Ilma on viileää, korjaamme tilanteen paistamalla kotitekoisen pitsan.
Kiva retki ukonilmasta huolimatta! Toistetaan, mutta luotettavammalla säällä.
Kolme (tai neljä) synttärikakkua
En ole tehnyt täytekakkuja vuosikausiin, mutta halusin kokeilla lapsen synttäreille jotain sellaista, joka on itselleni uutta. Lasten synttärikakut näyttävät nykyään olevan todella hienoja ja mielikuvituksekkaita, mutta oma mielikuvitukseni - ja töiden takia aikani - ei yltänyt mihinkään huippu-upeaan. Tämä postaus ei siis ole mikään mestarikakkuleipurin vinkkisivu, vaan enemmänkin vähemmän kokeneen kakkumaakarin yritys-ja-erehdys -muistutusviesti itselle tuleville syntymäpäiville, ja kenties tästä on apua jollekin toiselle. Tavoitteenani on tulevina vuosina kehitellä tai kokeilla yhä hienompia ja maistuvampia kakkuja!
Lähdin liikkeelle ihan perus sokerikakusta. Resepti ensimmäisten juhlien kakkupohjaan löytyi Kinuskikissan blogista. Tein tuon taikinan kaksinkertaisena eli kahdeksalla munalla, ja paistoin sen 24 cm irtopohjavuoassa (paistoaika 34-50 min). Sain makeat naurut, kun otin kakun uunista - se oli melkein puolet kakkuvuokaa korkeampi, sienipilvimäinen ilmestys! No, kakkuun tuli sitten helposti kaksi täytekerrosta, jotka osaltaan lisäsivät kakun korkeutta.
Alun perin ajattelin, että haluaisin täytteen olevan hieman jämäkkää, mutten halunnut käyttää liivatetta. Naapuri vinkkasi vaniljakreemijauheesta, jolla voi jämäköittää esim. kermavaahtoa. Ostin jauhetta, mutta onneksi tein testierän täytettä - pienenkin maistiaisen jälkeen suuhuni jäi kemikaalien maku koko loppuillaksi. Ei siis kreemijauhetta meidän kakkuihin (olen hyvinkin voinut joskus syödä jonkun muun tekemää kreemijauheista kakkua ihan mielelläni, ei sillä). Testitäytteessä oli Flora Vispiä vaahdotettuna, Valion maustettua rahkaa "Makea mansikka" ja hitunen tuota kreemijauhetta.
Päädyin lopulta tekemään täytteen Flora Vispistä (pitää mielestäni koostumuksensa normikermaa paremmin ja on raikkaamman makuista), tavallisesta maustamattomasta rahkasta, kuningatar-vauvasoseesta ja sulatetuista pakastemansikoista. Enpä edes lisännyt sokeria tähän täytteeseen. Mansikoista valutin nesteet siivilän läpi, lisäsin hiukan vettä ja kostutin kakun sillä. Tarkoitus oli lisätä vielä tuoreita mansikkaviipaleita kakkukerrosten väliin, mutta mansikat olivat menneet jääkaapissa huonoiksi.
Päälliseen kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa. Massan käsitteleminen oli melko helppoa, ensin tosin kaulitsin liian ohuen levysen ja se halkesi siirtovaiheessa. Kakun reunat päällystin Flora Vispillä. Koristeeksi askartelin (taaskin ensimmäistä kertaa) marsipaanikukan ja lisäsin reunoille mansikkaviipaleita (mies haki uusia kaupasta) ja mintunlehtiä. Myös kukan vihreät lehdet ovat minttua.
Kakku oli ihan maukas ja kaunis, mutta sitä jäi runsaasti yli, kuten toisesta kuvasta näkyy. Huomasin muuten, että tuo sokerimassapäällinen ei (ainakaan minun kakuissani) säilynyt hyvin jääkaapissa enää seuraavaan päivään, vaan mansikat ja kermavaahto alkoivat sulattaa sitä kosketuskohdista.
Toisena kakkuna ensimmäisissä juhlissa oli Pirkka-reseptin mukaan tehty Ranskalainen marja-raparterikakku, joka oli ihan älyttömän hyvää. Jos leivot tätä kakkua, suosittelen käyttämään voita margariinin sijaan! Tai ainakin pitämään margariinitaikinaa jääkaapissa riittävän pitkän ajan ennen kansilevyn kaulitsemista. Tein kakun uudelleen mökillä ja iltamyöhään epäonni vaivasi ja liian pehmeä taikinakansi meni ihan säpäleiksi... Uusi voikansi onnistui paljon helpommin.
Toisten synttärijuhlien kakkupohjat tein jo etukäteen pakastimeen, koska meillä oli kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä. Käytössä oli siis Kinuskikissan kääretorttupohjat, joista toinen oli kaakaolla maustettu ja tehty yksinkertaisella taikinalla (neljä munaa), jolloin siitä tuli todella ohut. Vaalean peruspohjan tein puolitoistakertaisella reseptillä (kuusi munaa), ja siitä tuli parempi. Kakun täyte ja päällystys oli sama kuin ensimmäisessä kakussa, tällä kertaa unohdin täytekerroksen tuoreet mansikkaviipaleet, mutta tungin niitä reunojen välistä kakun ympäri. Koriste onnistui ensimmäistä kakkua paremmin, kun tein yhden ison kukan sijaan kolme pienempää. Leikatusta kakusta näkyy muuten hauskasti värit kuin vanhassa kunnon Trio-jäätelöpaketissa!
Kolmannesta eli mökkijuhlien kakusta ei valitettavasti ole kovin hyvää valokuvaa (no, eivätpä nuo muutkaan niin hääppöisiä kuvia olleet...). Pohja oli Kinuskikissan kakkupohja kaksinkertaisena eli kahdeksan munan kakku, ja anopin reseptin mukaisesti lisäsin lopuksi taikinaan 4 rkl kylmää vettä, mikä teki kakusta ihanan kuohkean ja pehmeän. Kakkuvuoka oli 26 cm irtopohjavuoka, eikä kakku tällä kertaa turvonnut sienipilveksi. Itse asiassa se hieman lässähti uunista ottamisen jälkeen, mistä johtuen kakkuun tuli vain yksi (sitäkin paksumpi) täytekerros.
Lapsen mummilta sain idean sekoittaa täytteeseen ja reunuskermaan tuorejuustoa, jolloin mausta tuli hieman toisenlainen kuin pelkällä peruskermalla. Sekoitussuhde oli kaksi purkkia Flora Vispiä (á 2,5 dl) ja 200 g maustamatonta tuorejuustoa. Vaikken yleensä lisäile sokeria kermavaahtoon, tämä sekoitus kyllä kaipasi sokeria seurakseen. Lisäämääni määrää en kyllä yhtään osaa sanoa, kunhan lisäilin hitusen...
Lapsi rakastaa mangoa ja mansikoita, joten tämä kakku sai niitä täytteekseen ja päällensä. Kostutin kakun sitruunavedellä (puolikkaan sitruunan mehu johonkin määrään kylmää vettä). Täytekerroksia tuli yksi. Rikoin sulatettuja pakastemangokuutioita hieman sauvasekoittimella ja levitin sössön pohjakerroksen päälle. Sen päälle levitin Flora Vispi - tuorejuustosekoitusta, johon olin sekoittanut kaksi purkillista mangososetta (Semper vauvasose, siinä on mangoa enemmän kuin Piltissä). Ja tällä kertaa muistin viipaloida mansikoita väliin! Kakun päälle levitin kaksi purkillista mangososetta ja viipaloin mansikoita päälle, reunat päällystin Flora Vispi - tuorejuustosekoituksella (päällyserässä sokeri mukana, täytteessä ei, koska mango makeutti täytettä jo sopivasti).
Tuorejuustokerman kokeileminen suoraan vieraskakkuun hieman epäilytti, mutta kakusta tuli kyllä oikein hyvää ja raikasta (sekä mangoisaa). Sitä riittikin vielä seuraavien päivien onnittelu- ja juhannusvieraille yllin kyllin!
Ensi vuodelle suunnitelmissa on kokeilla jotain muuta kuin peruskakkupohjaa. Tässähän on vuosi aikaa googlailla... Reseptisuosituksia otetaan vastaan!
Ja ai niin, yllätyksenä tuli, että nykylapset eivät oikein perusta täytekakuista! Toisissa juhlissa oli paikalla paljon naapuruston lapsia, mutta lapsille maistui paremmin jäätelö ja keksit kuin täytekakku. Meidän lapsonen tykkäsi kyllä syödä omia kakkujaan kerta kerralta paremmin, kunhan tottui makeaan makuun. Tuoreet mansikat taisivat silti olla suosikkeja.
Lähdin liikkeelle ihan perus sokerikakusta. Resepti ensimmäisten juhlien kakkupohjaan löytyi Kinuskikissan blogista. Tein tuon taikinan kaksinkertaisena eli kahdeksalla munalla, ja paistoin sen 24 cm irtopohjavuoassa (paistoaika 34-50 min). Sain makeat naurut, kun otin kakun uunista - se oli melkein puolet kakkuvuokaa korkeampi, sienipilvimäinen ilmestys! No, kakkuun tuli sitten helposti kaksi täytekerrosta, jotka osaltaan lisäsivät kakun korkeutta.
Alun perin ajattelin, että haluaisin täytteen olevan hieman jämäkkää, mutten halunnut käyttää liivatetta. Naapuri vinkkasi vaniljakreemijauheesta, jolla voi jämäköittää esim. kermavaahtoa. Ostin jauhetta, mutta onneksi tein testierän täytettä - pienenkin maistiaisen jälkeen suuhuni jäi kemikaalien maku koko loppuillaksi. Ei siis kreemijauhetta meidän kakkuihin (olen hyvinkin voinut joskus syödä jonkun muun tekemää kreemijauheista kakkua ihan mielelläni, ei sillä). Testitäytteessä oli Flora Vispiä vaahdotettuna, Valion maustettua rahkaa "Makea mansikka" ja hitunen tuota kreemijauhetta.
Päädyin lopulta tekemään täytteen Flora Vispistä (pitää mielestäni koostumuksensa normikermaa paremmin ja on raikkaamman makuista), tavallisesta maustamattomasta rahkasta, kuningatar-vauvasoseesta ja sulatetuista pakastemansikoista. Enpä edes lisännyt sokeria tähän täytteeseen. Mansikoista valutin nesteet siivilän läpi, lisäsin hiukan vettä ja kostutin kakun sillä. Tarkoitus oli lisätä vielä tuoreita mansikkaviipaleita kakkukerrosten väliin, mutta mansikat olivat menneet jääkaapissa huonoiksi.
Päälliseen kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa. Massan käsitteleminen oli melko helppoa, ensin tosin kaulitsin liian ohuen levysen ja se halkesi siirtovaiheessa. Kakun reunat päällystin Flora Vispillä. Koristeeksi askartelin (taaskin ensimmäistä kertaa) marsipaanikukan ja lisäsin reunoille mansikkaviipaleita (mies haki uusia kaupasta) ja mintunlehtiä. Myös kukan vihreät lehdet ovat minttua.
Kakku oli ihan maukas ja kaunis, mutta sitä jäi runsaasti yli, kuten toisesta kuvasta näkyy. Huomasin muuten, että tuo sokerimassapäällinen ei (ainakaan minun kakuissani) säilynyt hyvin jääkaapissa enää seuraavaan päivään, vaan mansikat ja kermavaahto alkoivat sulattaa sitä kosketuskohdista.
 |
| Hmm... Kakun alla OLI pitsinen kakkupaperi, on tainnut mennä parempiin suihin sekin... |
Toisena kakkuna ensimmäisissä juhlissa oli Pirkka-reseptin mukaan tehty Ranskalainen marja-raparterikakku, joka oli ihan älyttömän hyvää. Jos leivot tätä kakkua, suosittelen käyttämään voita margariinin sijaan! Tai ainakin pitämään margariinitaikinaa jääkaapissa riittävän pitkän ajan ennen kansilevyn kaulitsemista. Tein kakun uudelleen mökillä ja iltamyöhään epäonni vaivasi ja liian pehmeä taikinakansi meni ihan säpäleiksi... Uusi voikansi onnistui paljon helpommin.
Toisten synttärijuhlien kakkupohjat tein jo etukäteen pakastimeen, koska meillä oli kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä. Käytössä oli siis Kinuskikissan kääretorttupohjat, joista toinen oli kaakaolla maustettu ja tehty yksinkertaisella taikinalla (neljä munaa), jolloin siitä tuli todella ohut. Vaalean peruspohjan tein puolitoistakertaisella reseptillä (kuusi munaa), ja siitä tuli parempi. Kakun täyte ja päällystys oli sama kuin ensimmäisessä kakussa, tällä kertaa unohdin täytekerroksen tuoreet mansikkaviipaleet, mutta tungin niitä reunojen välistä kakun ympäri. Koriste onnistui ensimmäistä kakkua paremmin, kun tein yhden ison kukan sijaan kolme pienempää. Leikatusta kakusta näkyy muuten hauskasti värit kuin vanhassa kunnon Trio-jäätelöpaketissa!
Kolmannesta eli mökkijuhlien kakusta ei valitettavasti ole kovin hyvää valokuvaa (no, eivätpä nuo muutkaan niin hääppöisiä kuvia olleet...). Pohja oli Kinuskikissan kakkupohja kaksinkertaisena eli kahdeksan munan kakku, ja anopin reseptin mukaisesti lisäsin lopuksi taikinaan 4 rkl kylmää vettä, mikä teki kakusta ihanan kuohkean ja pehmeän. Kakkuvuoka oli 26 cm irtopohjavuoka, eikä kakku tällä kertaa turvonnut sienipilveksi. Itse asiassa se hieman lässähti uunista ottamisen jälkeen, mistä johtuen kakkuun tuli vain yksi (sitäkin paksumpi) täytekerros.
Lapsen mummilta sain idean sekoittaa täytteeseen ja reunuskermaan tuorejuustoa, jolloin mausta tuli hieman toisenlainen kuin pelkällä peruskermalla. Sekoitussuhde oli kaksi purkkia Flora Vispiä (á 2,5 dl) ja 200 g maustamatonta tuorejuustoa. Vaikken yleensä lisäile sokeria kermavaahtoon, tämä sekoitus kyllä kaipasi sokeria seurakseen. Lisäämääni määrää en kyllä yhtään osaa sanoa, kunhan lisäilin hitusen...
Lapsi rakastaa mangoa ja mansikoita, joten tämä kakku sai niitä täytteekseen ja päällensä. Kostutin kakun sitruunavedellä (puolikkaan sitruunan mehu johonkin määrään kylmää vettä). Täytekerroksia tuli yksi. Rikoin sulatettuja pakastemangokuutioita hieman sauvasekoittimella ja levitin sössön pohjakerroksen päälle. Sen päälle levitin Flora Vispi - tuorejuustosekoitusta, johon olin sekoittanut kaksi purkillista mangososetta (Semper vauvasose, siinä on mangoa enemmän kuin Piltissä). Ja tällä kertaa muistin viipaloida mansikoita väliin! Kakun päälle levitin kaksi purkillista mangososetta ja viipaloin mansikoita päälle, reunat päällystin Flora Vispi - tuorejuustosekoituksella (päällyserässä sokeri mukana, täytteessä ei, koska mango makeutti täytettä jo sopivasti).
Tuorejuustokerman kokeileminen suoraan vieraskakkuun hieman epäilytti, mutta kakusta tuli kyllä oikein hyvää ja raikasta (sekä mangoisaa). Sitä riittikin vielä seuraavien päivien onnittelu- ja juhannusvieraille yllin kyllin!
 |
| 1-v.! |
Ensi vuodelle suunnitelmissa on kokeilla jotain muuta kuin peruskakkupohjaa. Tässähän on vuosi aikaa googlailla... Reseptisuosituksia otetaan vastaan!
Ja ai niin, yllätyksenä tuli, että nykylapset eivät oikein perusta täytekakuista! Toisissa juhlissa oli paikalla paljon naapuruston lapsia, mutta lapsille maistui paremmin jäätelö ja keksit kuin täytekakku. Meidän lapsonen tykkäsi kyllä syödä omia kakkujaan kerta kerralta paremmin, kunhan tottui makeaan makuun. Tuoreet mansikat taisivat silti olla suosikkeja.
Etusormi ojossa ruokapöydässä
Istumme ruokapöydässä, päivällisellä. Lapsi on mättänyt riisiä huuleen ja vaatinut aina vain lisää, komentamalla tiukasti "ö" ja osoittamalla oikealla etusormella riisiä kauempana olevalla lautasella. Myös tofupalaset ja kookos-currykastikkeessa olevat kukkakaalinpalat kelpaavat, mutta isän paistamaan kanaan hän ei koske. Pahin nälkä on jo selätetty, koska alkaa tuulilasinpyyhinvaihe - toinen käsi viuhtoo pitkin tarjotinta pyyhkimen lailla ja tarjottimella olevat ruoat sinkoilevat pitkin poikin. Sitten lapsi tarttuu keltaiseen, paksun kastikkeen peittämään kukkakaalinpalaan ja laittaa sen korvalleen - puhelinleikki! D'ouh! sanoo äiti ja puuttuu asiaan välittömästi. Kaikki muut sotkut vielä menettelevät (ja nykyään syöminen onkin jo melko siistiä), mutta ei currykastike korvassa!
Iltapalalla päätän ottaa itsellenikin samannäköisen annoksen kuin lapselle: ruisleipää ja juustoa (lapsella on kyllä muutakin). Tarjoan juustolla päällystetyn leipäviipaleen lapselle, joka virnistää, kippaa juustot leivältä ja alkaa syödä niitä. Vilkaisee minun leipiäni ja laittaa muodon vuoksi yhden juustoviipaleen tarjottimellaan olevan leivän päälle. Syö sitten senkin ja alkaa vaatia minun juustojani. Seuraavaksi on tarjolla piimää. Lapsi maistaa ja intoutuu, loppuruokailu meneekin enemmän tai vähemmän piimän merkeissä. Kaikin puolin lapsi esittelee klovnintaitojaan monipuolisesti ja itsekin huvittuen, mm. leimaten ruokiaan nokkamukin korkilla ennen syömistä. Hassu pikku puppeli.
Lapsen ruokahetket ovat muuttuneet monella tapaa sitten 6 kk iän, jolloin hän alkoi syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Nykyään lapselle tulee selvästi nälkä, jota pelkkä maito ei taltuta, ja hän syö suuria määriä kaikenlaista. Aloitimme ruokailut melko tarkkaan sormiruokailulla eli lapsi söi itse omin käsin kaiken muun, paitsi syötimme hänelle lusikalla hedelmäsoseita jälkiruokana ja välipalana. Nykyään lapsi on jo yksivuotias, mutta syötämme häntä enemmän kuin koskaan! Usein hän nimittäin lakkaa jossain vaiheessa ruokailua (joskus melko aluksikin) syömästä itse, mutta saattaa ottaa vastaan syöttämäämme ruokaa vielä suuret määrät oikein mielellään. Sosekeittoja hän söi aiemmin itse, mutta pitkän keittotauon jälkeen niiden syöminen oli pelkkää tahallista sotkemista, joten nyt niitäkin syötetään lusikalla. Lusikkarepertuaariin on tullut lisäksi myös jugurtit, rahkat ym. Pitäisi kai antaa lapsen opetella itse lusikalla syömistä, mutta kun ruokailu on nyt melkoista velmuilua ja esineillä leikkimistä niin vanhempien motivaatio yritykselle on ehkä hieman heikko...
Näin yksivuotiaana ruokakiellot (eli suositusten mukaiset välttämiset alle yksivuotiaalle) ovat poistuneet ja käytämme ruoissa maitotuotteita ym. Täytyy vaan sanoa, että kun on puoli vuotta tehty ruokia ilman suolaa ja tiettyjä ruoka-aineita, ei oikein tahdo muistaa, että nyt voisikin käyttää jo kaikenlaista, mitä ennen on ollut tapana käyttää! Vauvan elämän käänteet ovat niin vauhdikkaita, ettei tällainen kolmekymppinen osaa mukautua samaan tahtiin. No, juusto ainakin on palannut ruokiin, suolaa ajattelimme vielä välttää tai käyttää niukasti. Seuraavaksi mukaan naurista, lanttua, punajuurta?
Suurimmalta uutuudelta ruokahetkissä tuntuu kuitenkin tuo sormellaosoittelu ja päättäväinen vaatiminen. Lapsi on löytänyt oman tahtonsa ruokapöydässä ja vaatii pontevasti haluamaansa ruokaa tai esineitä pöydästä. Epämieluiset tarjottavat lentelevät lattialle. Lentelevää ruokaa lukuunottamatta kaikki tämä on kyllä oikein hauskaa, mutta tuntuu, että nyt on siirrytty selkeästi uudelle aikakaudelle - lapsi ei vain ota vastaan, mitä vanhemmat päättävät hänen puolestaan, vaan valitsee, päättää ja pyytää itse. Vaikka hän muuten tuntuu mielestäni vielä aika vauvalta, tämä piirre on selvästi jo pikkulapsen, taaperon. Äidin pieni on kasvanut taas hitusen isommaksi.
 |
| Currynaamavelmu, epätarkka kuva tosin |
Iltapalalla päätän ottaa itsellenikin samannäköisen annoksen kuin lapselle: ruisleipää ja juustoa (lapsella on kyllä muutakin). Tarjoan juustolla päällystetyn leipäviipaleen lapselle, joka virnistää, kippaa juustot leivältä ja alkaa syödä niitä. Vilkaisee minun leipiäni ja laittaa muodon vuoksi yhden juustoviipaleen tarjottimellaan olevan leivän päälle. Syö sitten senkin ja alkaa vaatia minun juustojani. Seuraavaksi on tarjolla piimää. Lapsi maistaa ja intoutuu, loppuruokailu meneekin enemmän tai vähemmän piimän merkeissä. Kaikin puolin lapsi esittelee klovnintaitojaan monipuolisesti ja itsekin huvittuen, mm. leimaten ruokiaan nokkamukin korkilla ennen syömistä. Hassu pikku puppeli.
Lapsen ruokahetket ovat muuttuneet monella tapaa sitten 6 kk iän, jolloin hän alkoi syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Nykyään lapselle tulee selvästi nälkä, jota pelkkä maito ei taltuta, ja hän syö suuria määriä kaikenlaista. Aloitimme ruokailut melko tarkkaan sormiruokailulla eli lapsi söi itse omin käsin kaiken muun, paitsi syötimme hänelle lusikalla hedelmäsoseita jälkiruokana ja välipalana. Nykyään lapsi on jo yksivuotias, mutta syötämme häntä enemmän kuin koskaan! Usein hän nimittäin lakkaa jossain vaiheessa ruokailua (joskus melko aluksikin) syömästä itse, mutta saattaa ottaa vastaan syöttämäämme ruokaa vielä suuret määrät oikein mielellään. Sosekeittoja hän söi aiemmin itse, mutta pitkän keittotauon jälkeen niiden syöminen oli pelkkää tahallista sotkemista, joten nyt niitäkin syötetään lusikalla. Lusikkarepertuaariin on tullut lisäksi myös jugurtit, rahkat ym. Pitäisi kai antaa lapsen opetella itse lusikalla syömistä, mutta kun ruokailu on nyt melkoista velmuilua ja esineillä leikkimistä niin vanhempien motivaatio yritykselle on ehkä hieman heikko...
Näin yksivuotiaana ruokakiellot (eli suositusten mukaiset välttämiset alle yksivuotiaalle) ovat poistuneet ja käytämme ruoissa maitotuotteita ym. Täytyy vaan sanoa, että kun on puoli vuotta tehty ruokia ilman suolaa ja tiettyjä ruoka-aineita, ei oikein tahdo muistaa, että nyt voisikin käyttää jo kaikenlaista, mitä ennen on ollut tapana käyttää! Vauvan elämän käänteet ovat niin vauhdikkaita, ettei tällainen kolmekymppinen osaa mukautua samaan tahtiin. No, juusto ainakin on palannut ruokiin, suolaa ajattelimme vielä välttää tai käyttää niukasti. Seuraavaksi mukaan naurista, lanttua, punajuurta?
Suurimmalta uutuudelta ruokahetkissä tuntuu kuitenkin tuo sormellaosoittelu ja päättäväinen vaatiminen. Lapsi on löytänyt oman tahtonsa ruokapöydässä ja vaatii pontevasti haluamaansa ruokaa tai esineitä pöydästä. Epämieluiset tarjottavat lentelevät lattialle. Lentelevää ruokaa lukuunottamatta kaikki tämä on kyllä oikein hauskaa, mutta tuntuu, että nyt on siirrytty selkeästi uudelle aikakaudelle - lapsi ei vain ota vastaan, mitä vanhemmat päättävät hänen puolestaan, vaan valitsee, päättää ja pyytää itse. Vaikka hän muuten tuntuu mielestäni vielä aika vauvalta, tämä piirre on selvästi jo pikkulapsen, taaperon. Äidin pieni on kasvanut taas hitusen isommaksi.
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Joutsenperhe ja muuta mökkitunnelmaa
Kävinpä viimein karistamassa talviturkin harteilta eli uimassa mökkijärvessä. Ehdin uida muutamia metrejä, kun joutsenperhe lähti parinkymmenen metrin päästä järvelle, luultavasti meidän venerannastamme. On täällä mökillä kyllä kaikkea hienoa! Harmi vaan, kun mökkijärvi on varsinainen sinileväpesäke - odotettavissa on, ettei järvessä ehdi käydä montaa kertaa uimassa ennen kuin leväpuuro valtaa vedet. Nyt pulikointi oli kyllä oikein virkistävää!
Heinäkuun loppuun on nyt suunnitelmissa kattoremontti, ja mies lähti juuri kirkolle tilaamaan ilmalämpöpumppua. Mökin seinät ovat umpihirttä ja melko ilmavat, joten lämmityskustannukset ovat talvella melko korkeat. Toiveena on saada ilmalämpöpumpun avulla peruslämpö mökkiin hieman kohtuullisemmilla kustannuksilla, etäsäätömahdollisuus eli lämmöt nostettua tekstiviestillä ennen mökille saapumista sekä hieman viilennystä kesän kuumimmille päiville ja erityisesti öille.
Kaikenlaista on jo tullut mökillä puuhasteltua, vaikka melko rennosti onkin otettu.
Kasvimaalla riittää kitkettävää - rikkaruohot villiintyvät sillä välin, kun emme ole vielä ehtineet mökille. Olen jo saanut kitkettyä pahimman eli porkkanarivit (arvatkaa vaan, kuinka helppoa on erotella hentoiset porkkanantaimet rikkaruohopöheiköstä turvaan) sekä pari muuta riviä. Alla sipulit ja hieman kuvaa rikkaruohojen määrästä...
Lapsuudenystävän, äitini kilpikonna Konnan, tuhkat haudattiin eilen mökille, miehen lapsuudenperheen kahden koiran viereen. Rakas Konna kuoli syyskuussa 23-vuotiaana. Se oli hauskin, inhimillisin ja persoonallisin kilpikonna mitä olen koskaan tavannut. RIP pieni ystävä.
Lämpimät ilmat hellivät, mutta myöskin hiostavat. Lapsi pääsee onneksi nauttimaan ilmavista päiväunista vaunuissa. (talkkipurkkikin on näköjään halunnut mukaan unille) Hän on muuten alkanut seisomaan hetkittäin ilman tukea ja tapailee jo vähän askeliakin. Saattaa siis lähiaikoina oppia kävelemään!
Mökillä villiinnyn aina kukista ja käyn yleensä aamuisin tekemässä kukkatarkastuksen tiluksilla. Tällä hetkellä kukkansa ovat avanneet upeat idänunikot siemenistä (heikoilla taidoilla) perustamassani kukkapenkissä. Mökin vanhat ruskoliljat ovat myös avautumassa. Viimeisessä kuvassa rantaliljoiksi nimittämämme, koko rantalinjan täyttävät vesikasvit, jotka kuulemma ovat oikealta nimeltään keltakurjenmiekkoja.
Ihania kesäpäiviä teille kaikille! Toivottaa mökkiperhe Ylä-Savosta
 |
| Samainen joutsenpariskunta mökillä viime kesänä. Tämänvuotiset poikaset ovat nyt pienempiä kuin kuvassa näkyvät |
 |
| Lapsi pääsi nauttimaan vedestä (ja saippuakuplista) toisenlaisissa puitteissa |
Heinäkuun loppuun on nyt suunnitelmissa kattoremontti, ja mies lähti juuri kirkolle tilaamaan ilmalämpöpumppua. Mökin seinät ovat umpihirttä ja melko ilmavat, joten lämmityskustannukset ovat talvella melko korkeat. Toiveena on saada ilmalämpöpumpun avulla peruslämpö mökkiin hieman kohtuullisemmilla kustannuksilla, etäsäätömahdollisuus eli lämmöt nostettua tekstiviestillä ennen mökille saapumista sekä hieman viilennystä kesän kuumimmille päiville ja erityisesti öille.
Kaikenlaista on jo tullut mökillä puuhasteltua, vaikka melko rennosti onkin otettu.
Lapsuudenystävän, äitini kilpikonna Konnan, tuhkat haudattiin eilen mökille, miehen lapsuudenperheen kahden koiran viereen. Rakas Konna kuoli syyskuussa 23-vuotiaana. Se oli hauskin, inhimillisin ja persoonallisin kilpikonna mitä olen koskaan tavannut. RIP pieni ystävä.
Lämpimät ilmat hellivät, mutta myöskin hiostavat. Lapsi pääsee onneksi nauttimaan ilmavista päiväunista vaunuissa. (talkkipurkkikin on näköjään halunnut mukaan unille) Hän on muuten alkanut seisomaan hetkittäin ilman tukea ja tapailee jo vähän askeliakin. Saattaa siis lähiaikoina oppia kävelemään!
Mökillä villiinnyn aina kukista ja käyn yleensä aamuisin tekemässä kukkatarkastuksen tiluksilla. Tällä hetkellä kukkansa ovat avanneet upeat idänunikot siemenistä (heikoilla taidoilla) perustamassani kukkapenkissä. Mökin vanhat ruskoliljat ovat myös avautumassa. Viimeisessä kuvassa rantaliljoiksi nimittämämme, koko rantalinjan täyttävät vesikasvit, jotka kuulemma ovat oikealta nimeltään keltakurjenmiekkoja.
Ihania kesäpäiviä teille kaikille! Toivottaa mökkiperhe Ylä-Savosta
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Mango-avocadosalaatti
Halusimme tarjota lapsen 1-vuotisjuhlilla ruokaa, jota lapsi itse tykkäisi syödä. Eri juhlissa oli tosin eri tarjoilut. Yksi tarjottavista oli mango-avocadosalaatti - ihan siksi, että lapsi rakastaa mangoa ja avocadoa. Lisäsin salaattiin kananmunaa, josta lapsi myös pitää. Lopullinen salaatti oli suunnilleen tällainen:
Yksivuotiaan synttärisalaatti
pakastemangokuutioita (Rainbowlta löytyy)
kypsiä avocadoja
keitettyjä kananmunia
pussillinen pekaanipähkinöitä
rapeita salaatinlehtiä
rucolaa
sitruunan mehua
Sulata pakastemangot hyvissä ajoin. Revi salaatinlehdet tarjoilukulhoon, ripottele päälle rucolat. Paloittele avocadot sopiviksi paloiksi salaaattikeon päälle (esim. kaapimalla palasia lusikalla), kaada sulatetut mangokuutiot sekä pekaanipähkinät joukkoon ja purista kastikkeeksi sitruunan mehua. Sitruunaa kannattaa puristaa erityisesti avocadon päälle, ettei se tummu. Kuori keitetyt kananmunat ja lohko ne salaatin reunoille.
Helppoa ja herkullista!
 |
| Salaatti tarjoiltiin itsetehtyjen (lituskoiksi jääneiden) sämpylöiden kera |
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Juhlahumua
Huh huh. Kylläpä on pitänyt kiirettä, tai ei niinkään kiirettä, vaan kaikenlaista toimintaa. Ensin oli kolmen viikon työjakso, siihen päälle lapsen kahdet yksivuotissynttärijuhlat kotona, pakkauspäivä, kaksi ajopäivää mökille, siivous- ja järjestelypäivä, kolmannet synttärijuhlat lapselle + juhannusjuhla sekä vielä muita vieraita kahtena sitä seuraavana päivänä. Nyt on enää minun äitini vieraana täällä mökillä ja huomenna hänkin on lähdössä. Sitten koittaakin normaalimpi kesäinen mökkiarki! Kunnes viikonloppuna mies lähtee moottoripyöräreissuun Keski-Eurooppaan ja jäämme lapsen kanssa kahden mökille.
Yritänpä tiivistää lapsen synttärihumun jotenkin napakasti. Juhlilla oli teemat: ensimmäiset olivat vanhoille ystäville, toiset naapuruston lapsiperheille ja kolmannet sukulaisille. Lapsi nautti kovasti ihmisistä ympärillään, mutta oli myös melko sippi aina juhlapäivän iltana. Kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä oli jo melko uuvuttavaa. Lahjapakettien avaamisesta hän ei niin ymmärtänyt, mutta ilahtui ja innostui saamistaan lahjoista. Lahjat olivatkin tosi kivoja, mm. monia puisia leluja, muutamia vaatteita, kirjoja, vauvanukke, lastenmusiikkia ja dvd-levyjä. Kakkukynttilän puhaltaminen sai joka kerta lapsen purskahtamaan itkuun - ilmeisesti häntä harmitti, kun liekki sammui.
Ehkä hauskin vieras lapsen mielestä oli mökkijuhlissa vieraana ollut pieni Jack Russellin terrieri, joka aina lapsen nähdessään syöksyi nuolemaan tämän korvia, niskaa ja mitä vaan mihin ylsi. Lapsi rakastaa koiria, mutta pääsee kovin harvoin koskemaan niitä turvallisesti. Nyt ei lapsen edes tarvinnut yrittää, koska koira ehti aina ensin hänen luokseen, ja lapsipieni kihersi joka kerta onnessaan ja toivoi lisää märkiä hellyydenosoituksia. Hauska parivaljakko!
Myös vanhemmista oli hauskaa juhlia lapsen synttäreitä, oli mukavaa saada vieraita ja viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Laskin tuossa juuri, että synttärijuhlilla ja niiden rääppiäisissä kävi yhteensä 37 vierasta, joista viisi oli yövieraita!
 |
| Kakku numero 2. Jatkosuunnitelmissa on kokeilla uudenlaisten kakkujen tekemistä, on meinaa melko kauan siitä kun viimeksi tein täytekakun! |
 |
| Lahjakamera oli hauska jo paketissaan |
 |
| 1 v. sankari ja lahjahedelmät. Niitä voi leikata veitsellä osiin! |
 |
| Palapeli ja "sanakirja" - palapeli on aina pakko purkaa osiin |
 |
| Synttäririemua |
 |
| Kielen ja sormien kohtaaminen |
 |
| Haloo haloo, kuuleeko kukaan?! |
Tässä reilun viikon sisään lapsi on oppinut ainakin sanomaan "kukka", soittamaan "puhelimella" eli kännykällä, kengällä, lusikalla..., sekä käskyttämään meitä osoittamalla sormellaan ja sanomalla painokkaasti "ö". Ruokapöydässä hän kertoo varsin päättäväisesti, mitä haluaa, ja erilaisia esineitäkin pitäisi antaa hänelle ruokapöydästä. Enää ei voida vaikkapa napsia karkkia samaan aikaan kun lapsi syö, sillä hän alkaa vaatia sitä mitä mekin syömme. Päättäväinen pikku puppeli!
Ja nyt on tosiaan päästy mökille ja täällä ollaan elokuun alkupuolelle asti. Ajomatka sujui kohtuullisen hyvin, kun ajot ajoitettiin lapsen päiväunille. Virittelemäni lelut onneksi pitivät lapsen leikin parissa melko pitkiä aikoja, mutta loppumatkasta kumpanakin ajopäivänä häntä alkoi kypsyttää. Noin 250 km päiväajot olivat siis melko sopivat eikä pidempää ajoa olisi toivonut. Rohkaistuin kaksin lapsen kanssa ajamisesta sen verran, että uskallan jatkossakin ajella jonkinlaisia matkoja hänen kanssaan, kunhan ajo tosiaan sijoittuu päiväuniaikaan.
Onpa vaikeaa kirjoittaa, kun on ehtinyt tapahtua niin paljon kerralla. Ehkä jotain kertomisen arvoista muistuu vielä mieleen myöhemmin. Paljon on ollut pieniä ja suuria ihania hetkiä sitten viime postauksen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)