Etusormi ojossa ruokapöydässä

Istumme ruokapöydässä, päivällisellä. Lapsi on mättänyt riisiä huuleen ja vaatinut aina vain lisää, komentamalla tiukasti "ö" ja osoittamalla oikealla etusormella riisiä kauempana olevalla lautasella. Myös tofupalaset ja kookos-currykastikkeessa olevat kukkakaalinpalat kelpaavat, mutta isän paistamaan kanaan hän ei koske. Pahin nälkä on jo selätetty, koska alkaa tuulilasinpyyhinvaihe - toinen käsi viuhtoo pitkin tarjotinta pyyhkimen lailla ja tarjottimella olevat ruoat sinkoilevat pitkin poikin. Sitten lapsi tarttuu keltaiseen, paksun kastikkeen peittämään kukkakaalinpalaan ja laittaa sen korvalleen - puhelinleikki! D'ouh! sanoo äiti ja puuttuu asiaan välittömästi. Kaikki muut sotkut vielä menettelevät (ja nykyään syöminen onkin jo melko siistiä), mutta ei currykastike korvassa!

Currynaamavelmu, epätarkka kuva tosin

Iltapalalla päätän ottaa itsellenikin samannäköisen annoksen kuin lapselle: ruisleipää ja juustoa (lapsella on kyllä muutakin). Tarjoan juustolla päällystetyn leipäviipaleen lapselle, joka virnistää, kippaa juustot leivältä ja alkaa syödä niitä. Vilkaisee minun leipiäni ja laittaa muodon vuoksi yhden juustoviipaleen tarjottimellaan olevan leivän päälle. Syö sitten senkin ja alkaa vaatia minun juustojani. Seuraavaksi on tarjolla piimää. Lapsi maistaa ja intoutuu, loppuruokailu meneekin enemmän tai vähemmän piimän merkeissä. Kaikin puolin lapsi esittelee klovnintaitojaan monipuolisesti ja itsekin huvittuen, mm. leimaten ruokiaan nokkamukin korkilla ennen syömistä. Hassu pikku puppeli.

Lapsen ruokahetket ovat muuttuneet monella tapaa sitten 6 kk iän, jolloin hän alkoi syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Nykyään lapselle tulee selvästi nälkä, jota pelkkä maito ei taltuta, ja hän syö suuria määriä kaikenlaista. Aloitimme ruokailut melko tarkkaan sormiruokailulla eli lapsi söi itse omin käsin kaiken muun, paitsi syötimme hänelle lusikalla hedelmäsoseita jälkiruokana ja välipalana. Nykyään lapsi on jo yksivuotias, mutta syötämme häntä enemmän kuin koskaan! Usein hän nimittäin lakkaa jossain vaiheessa ruokailua (joskus melko aluksikin) syömästä itse, mutta saattaa ottaa vastaan syöttämäämme ruokaa vielä suuret määrät oikein mielellään. Sosekeittoja hän söi aiemmin itse, mutta pitkän keittotauon jälkeen niiden syöminen oli pelkkää tahallista sotkemista, joten nyt niitäkin syötetään lusikalla. Lusikkarepertuaariin on tullut lisäksi myös jugurtit, rahkat ym. Pitäisi kai antaa lapsen opetella itse lusikalla syömistä, mutta kun ruokailu on nyt melkoista velmuilua ja esineillä leikkimistä niin vanhempien motivaatio yritykselle on ehkä hieman heikko...

Näin yksivuotiaana ruokakiellot (eli suositusten mukaiset välttämiset alle yksivuotiaalle) ovat poistuneet ja käytämme ruoissa maitotuotteita ym. Täytyy vaan sanoa, että kun on puoli vuotta tehty ruokia ilman suolaa ja tiettyjä ruoka-aineita, ei oikein tahdo muistaa, että nyt voisikin käyttää jo kaikenlaista, mitä ennen on ollut tapana käyttää! Vauvan elämän käänteet ovat niin vauhdikkaita, ettei tällainen kolmekymppinen osaa mukautua samaan tahtiin. No, juusto ainakin on palannut ruokiin, suolaa ajattelimme vielä välttää tai käyttää niukasti. Seuraavaksi mukaan naurista, lanttua, punajuurta?

Suurimmalta uutuudelta ruokahetkissä tuntuu kuitenkin tuo sormellaosoittelu ja päättäväinen vaatiminen. Lapsi on löytänyt oman tahtonsa ruokapöydässä ja vaatii pontevasti haluamaansa ruokaa tai esineitä pöydästä. Epämieluiset tarjottavat lentelevät lattialle. Lentelevää ruokaa lukuunottamatta kaikki tämä on kyllä oikein hauskaa, mutta tuntuu, että nyt on siirrytty selkeästi uudelle aikakaudelle - lapsi ei vain ota vastaan, mitä vanhemmat päättävät hänen puolestaan, vaan valitsee, päättää ja pyytää itse. Vaikka hän muuten tuntuu mielestäni vielä aika vauvalta, tämä piirre on selvästi jo pikkulapsen, taaperon. Äidin pieni on kasvanut taas hitusen isommaksi.