lauantai 8. kesäkuuta 2013

Äitiä ikävä

Olin tällä viikolla viisi peräkkäistä päivää töissä. Torstaina ja perjantaina lapsi oli kuulemma ollut melko kitisevä, samoin oli tänään. Epäilen hammaskipua, mutta selvästi iso osa kitinästä on silkkaa äiti-ikävää. Pieni parka. Ei ole kenellekään kivaa, että on näin kiirettä.

Tänään sentään olin kotona koko päivän, mutta mies oli poissa ja minulla hurjat määrät tekemistä. Onneksi anoppi on ollut täällä auttamassa ja lapsi on saanut ekstrahuomiota häneltä, kun vanhemmat ovat olleet työn touhussa. Silti pikkupallero konttasi tänään kovasti perässä ja kiipeili jalkoja pitkin. Piti luovuttaa tekemisten suhteen ja keskittyä välillä tärkeimpään. Lapsi viihtyikin tissillä melkein kuin pikkuvauva-aikoina - eipä ole yli puoleen vuoteen ollut sellaista syli- ja tissimaratonia kuin tänään! Sylissä tissi suussa pitkään jo mössötettyään lapsonen kampesi itsensä kontalleen, avasi suunsa ja tähtäsi uudestaan kohti nänniä. Siinä sitten rönötti pylly pystyssä, poski lysyssä minua vasten ja imutteli vielä vaan. Välillä nousi istumaan voitonriemuinen virnistys kasvoillaan, koski nänniä ojennetulla etusormellaan ja kävi taas suu auki kimppuun. Nauratti, liikutti ja säälitti seurata touhua. Lapsirukalla on kova tarve äidin sylille, toivottavasti huomenna hän ehtii saada syliä tarpeeksi ja vielä varastoon tulevaa viikkoa varten. Silloin olen nimittäin taas töissä. Onneksi sen jälkeen hellittää.

Lapsi ei ole ainoa, jolla on ollut ikävä. Vaikka töissä on kivaa ja mielenkiintoista, joka päivä on ollut kova ikävä lasta ja olen kovasti odottanut kotiinpääsyä. Jostain syystä ikävöin erityisesti lapsen pieniä käsiä, jotka vipsuttavat, vilkuttavat, tarttuvat, työntävät, silittävät ja tunnustelevat. Lämpimät, pehmeät, pienet kädet. Suloinen kaksihampainen hymy, hiushaituvat ja pehmeät posket, kikatus ja käkätys. Pikavauhtikonttaus ja nousu tukea vasten seisomaan, syliin pyytävät ojentuvat kädet. Riemukas holtiton kaatuilu sohvalla, remuvauva, rymypallero. Rakas lapsi.

Onneksi viikon päästä olen taas kotiäiti, tai ainakin melkein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!