Isäkuukausi päättyi, mies meni töihin. Kolmeksi päiväksi. Puolikkaita päiviä. Nekin melkoista rentoilua. Työt päättyivät jo, tänään alkoi kesäloma, kaksi ja puoli kuukautta. Aika hyvin on asiat.
Minulla on töitä kaksi seuraavaa viikkoa, kaikkina arkipäivinä. Sen jälkeen on kahdet syntymäpäiväjuhlat lapselle ja sitten lähdetäänkin jo mökille. Pieni puppeli täyttää ihan kohta jo yhden vuoden. Uskomatonta.
Vuoteen on mahtunut monenlaista, mutta kaikenkaikkiaan vauvavuosi on ollut meillä melkoisen helppo. Osaksi johtuen siitä, että lapsi on ollut pääasiassa melko tyytyväinen tapaus, on osannut nukkua eikä ole sairastellutkaan juuri. Mutta suureksi osaksi siksi, että olemme molemmat voineet osallistua lapsen elämään ja hoitoon niin paljon, että vastuu - ja sen myötä ilot, ihmetykset ja väsymykset - ovat jakautuneet kaksille harteille. Lapsellekaan ei ole väliksi, kumpi meistä häntä hoitaa, sillä kumpikin on yhtä tuttu.
Mies meni töihin vasta lapsen ollessa melkein 4 kk ikäinen. Lapsi syntyi miehen pitkän kesäloman aikana, tähän päälle tuli isyysloma ja lisäksi hän käytti osan vanhempainvapaista isyyslomien jatkoksi. Nyt keväällä hän taas jäi kotiin isäkuukaudelle eli kuudeksi viikoksi ja jatkaa tästä kesälomaa elokuun puoleen väliin asti. Koko lapsen ensimmäisestä vuodesta hän on laskujemme mukaan ollut töissä reilut kuusi kuukautta. Osa tästä (eli kesäloma) on ammatin tuomia etuja, osa onnekasta ajoitusta ja osa omaa valintaa ja panostusta. On ollut hienoa, että tällainen on ollut meille mahdollista.
Kuulemme myös paljon sellaista, että moni isä ei käytä edes kolmen viikon isyyslomiaan. Joka perheessä on omanlainen tilanteensa ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Tietysti usein valinnanvapautta on vähemmän ja esim. taloudelliset seikat sanelevat paljon. Silti isien osallistuminen vauvojen hoitoon tuntuu yllättävän vähäiseltä, näin kuulopuheiden perusteella. Välillä en edes viitsi kertoa meidän tilanteestamme kovin avoimesti, etten kuulostaisi leuhkivalta.
Isäkuukauden aikana hoitovastuu on meilläkin keikahtanut hauskalla tavalla hieman päälaelleen. Miehen jäädessä kotiin kirjoitin lapsen päiväaikataulun paperille, koska miehen oli vaikeaa muistaa sitä. Nyt tilanne on niin päin, että minä kysyn mieheltä, mihin aikaan lapsi nukkuu päiväunia, syö aterioitaan ja miten ruoka ja uni on maistunut. Tuntuu terveelliseltä, että pääsemme kumpikin kokemaan sekä kotivanhemmuuden että työssäkäynnin. On entistä helpompaa samaistua toisen tunnelmiin.
Vauvavuoden ollessa melkein jo ohi voin vain olla todella onnellinen ja iloinen siitä, että olemme päässeet melko helpolla ja että molemmalla on ollut mahdollisuus viettää paljon aikaa lapsen kanssa. Ja olen kiitollinen siitä, että minulla on niin ihana, osallistuva ja vastuuntuntoinen mies, joka on aivan mahtava isä lapselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!