Vaippapyykkiä

Tekisikö mieli pestä nämä käsin? 

No ei minunkaan! Mökillä ei ole pesukonetta ja vaipat pitää pestä käsin. Silti kestovaipat ovat mökillä parempi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset, koska jätteenkeräystäkään ei ole. Jos pesee muutaman vaipan päivässä, pesumäärä on ok.  Nyt on likaisia vaippoja päässyt kertymään, onneksi ne saadaan pian anoppilan pesukoneeseen. Niitä on nimittäin nyt vielä enemmän kuin tuossa kuvassa.

Nämä taskuvaipat ja mikrokuituiset / pyyhkeistä tehdyt imut ovat onneksi helpompia pestä kuin viimekesäiset harsot, etenkin ne maitokakkaiset. Harsot kuivuivat kätevän nopeasti, mutta pestessä olivat niin isokokoisia, että niitä kakkajälkiä piti metsästää vaikka kuinka, että sai aina yhden harson puhtaaksi. Nyt vaan imuja on kerrallaan käytössä useampi, eli yhdestä vaipasta tulee moninkerroin pyykättävää.

Meillä on enimmäkseen BuzzyBuns - taskuvaippoja, kokoa Medium, ja ollaan oltu niihin oikein tyytyväisiä. Tämä M-koko näyttäisi riittävän koko vaippaiäksi, kun napitus on edelleen käytössä siellä melkein tiukimmassa päässä. Napitettavat vaipat tuntuvat paremmilta kuin tarrakiinnitteiset, koska vaikka tarra on helpompi saada kiinni menevälle lapsoselle, se myös aukeaa paljon helpommin eli myös silloin kun ei pitäisi. Siirryimme näihin vaippoihin harsoista ja ImseVimse -kuorista lapsen ollessa ehkä 3 kk ikäinen. Silloin imuja oli käytössä yksi, ja vaippa sen verran väljä vielä, että vuoti helposti lahkeesta. 

Nyt imuja on käytössä kaksi ja päiväunivaipassa kolme. Mietinkin tässä, että nuo taskut kyllä riittävät kokonsa puolesta pitkään, mutta pitääköhän noita imuja alkaa lisäämään aina vaan enemmän... Lapsen pissat ovat nimittäin sen verran runsaampia nyt, että ainakin päiväunilla kaksi imua vuotaa jo läpi. Onko imuja tapana laittaa kovinkin monta yhteen vaippaan? Missä vaiheessa imutehoa tarvitaan niin paljon, ettei taskuun enää mahdu enempää täytettä? Onko olemassa jotain vielä tehokkaampia tai helppokäyttöisempiä imuja kuin nuo meidän mikrokuituiset, mopinnäköiset? Taidan leikellä yhden vanhan pyyhkeen suikaleiksi ja ommella muutamat imut lisää.

Vaikka nyt kauhistelin tuota vaippapyykkimäärää, niin oikeasti vähän kerrallaan pestynä homma on ihan kohtuullista, ja kotonahan vaippojen pyykkäys hoituu superhelposti, kun on pesukone käytössä. Mökilläkin vaipat käytetään välillä pesukoneen kuumassa pesussa esim. pesulassa, että puhdistuisivat välillä paremmin. En todellakaan näe syytä vetää mitään äitikorttia esiin ja esiintyä marttyyrina tai jotenkin erinomaisena ja muita parempana äitinä siksi, että meillä käytetään kestovaippoja. Jokainen perhe tekee valintansa heille parhaiten sopiviksi, ja minusta on kummallista syyllistää kummastakaan, kestovaippojen käytöstä tai käyttämättömyydestä. Kukin tavallaan, tämä sopii meille. Rahaakin on säästynyt, kun kaikki vaipat on saatu tai ostettu käytettyinä.

Ja voihan video, miten tuota vettä voi tulla taivaalta noin paljon, ei lopu ikinä! Uskomattomia rankkasadekuuroja, koko mökkimaasto lainehtii. Vaipatkin ovat kastuneet terassin kaiteella.

Vaunukävelyllä

Aamupäivä kaksin lapsen kanssa. Pitkästä aikaa päiväunirutiinit yhdessä. Tulkitsin väsymyksen merkit väärin ja nukutusyritys oli liian aikainen, joten lähdimme kävelylle. Viimeksi yhteisellä päiväunikävelyllä oli vielä lunta maassa, metsässä ladut. Nyt metsä vuokoista valkoisenaan, koivujen lehdet hiirenkorvilla, lintujen laulua ja vihreyttä.

Tuli mieleen syksy, jolloin kuljimme kaksin pitkiä kävelyitä, toimiva päiväuninukutusrutiini vielä hakusessa, kunto rapaisena synnytyksen ja raskauden jäljiltä. Pururataa, metsäreittiä, leikkipuiston laitaa, pientaloalueen mutkia, kapeita kujia, puronvartta... Pidän tämän kodin ympäristöstä. Mieltä voi muuttaa kävellessään, lisätä mutkan jos toisen kesken kaiken, oikaista takaisin, vaihtaa maisemaa, toimia unitilanteen vaatimusten mukaan. Ensi syksynä teemme ehkä eväsretkiä lähikalliolle lapsen kanssa, mustikoita metsästä, leikkipuistoaamuja. Koko ajan elämä lapsen kanssa muuntuu, kunnes sitä taas löytää itsensä tutusta hetkestä, uudenlaisin maustein.

Jaahas, mitäs lounaaksi syötäisiin? Tätähän tämä tosiaan olikin, kotielämä lapsen kanssa. Päiväunia, ruoanlaittoa, ruokailuhetkiä, leikkimistä, hupsuttelua, pyykinpesua, rutiineja... Nyt äiskä lähtee kokkaamaan.

Kesäkuun vauva elokuisilla päiväunilla

Pinkeistä pinkein, vaiko karamelli?

Kahdestaan

Mitä kuuluu puolikkaaseen päivään kaksin lapsen kanssa?

Kotimuskarihetki: laulukirja ja Muumi-marakassit

Skype-hetki mummon kanssa

Uusi hupi: kiskoa oman bodyn hihaa ja hihitellä

Vaipanvaihtoja

Uusi maku: paahtoleipää Baba Ganoushiin eli munakoisodippiin kastettuna

Ulkoiluhetki naapurinlasten ympäröimänä, näytillä kastematoja

Päiväunet vaunuissa ja kävelylenkki, itkuherääminen

Maitohetkiä

Bataattilettujen paistamista

Yhteinen päivällinen

Monenlaisia hetkiä mahtuu kiireettömään aikaan lapsen kanssa. Miten sen jo parissa viikossa ehtii melkein unohtaa.

Takaisin sorvin ääreen

Niin se meni, viimeinen kotiäitipäivä muutamaan kuukauteen. Huomenna täytyy aamulla kiirehtiä kello kahdeksan bussiin ja kouluun, uuteen arkeen.

Lapsi jää kotiin äitini eli mummon kanssa. Hän ei ole koskaan ollut kenenkään muun kuin vanhempiensa hoidettavana, joten jännät paikat on tästäkin syystä. Uskon kyllä, että heillä menee hyvin sen viitisen tuntia, minkä olemme miehen kanssa poissa näköpiiristä. Vaikka lapsi näkee kaukana asuvaa mummoaan harvoin, on heillä tänääkin ollut oikein kivaa keskenään eikä lapsi ole vierastanut.

Sitä seuraavana päivänä olemmekin kaikki kotona, ja sen jälkeen mies jää kotiin lapsen kanssa viettämään isäkuukautta. Miehen ja lapsen yhdessä pärjäämisestä ei ole mitään huolta, pärjäävät siinä missä minä ja lapsikin olemme pärjänneet.

Sikäli uuden arjen aloitus ei ole niin dramaattinen muutos kuin miltä kuulostaa, että kurssi koulussa kestää vain muutaman viikon ja vain pari tuntia kerrallaan. Sen lisäksi pitäisi tehdä rutkasti itsenäistä työtä kotona sekä muutamia työjuttuja. Tuntuu kuitenkin isolta muutokselta alkaa miettimään useampia asioita yhtä aikaa ja yrittää olla tavoitteellinen. Päivä kerrallaan –elämä jää nyt hieman tauolle. Olen jo huomannut, että illalla nukkumaan mennessä mielessä pyörii asioita, jotka pitäisi muistaa hoitaa ajallaan. Toivon, että pystyisin kuitenkin säilyttämään päivä kerrallaan -tyyppisen asenteen myös opiskelu- ja työhommia tehdessä. Toivottavasti osaan myös hyödyntää käytettävissä olevan ajan aiempaa tehokkaammin ja saan aikaiseksi ilman turhia vatulointeja, kuten monet lapsen saamisen jälkeen hommiinsa palanneet kertovat tapahtuneen. On jännittävää palata tarkastelemaan itseäni uudenlaisena, vanhassa tutussa elämässä.

Mahtava asia on päästä pitkästä aikaa tanssimaan – koulukurssini on siis tanssia. Veikkaan kyllä, että kropassa tuntuu ja väsy painaa, ennen kuin taas totun liikkumiseen! Ihanaa päästä olemaan pelkästään minä, omassa tanssivassa kehossani.