Ihana yksivuotias

Olen nauttinut vauva-ajasta. Lapsen joka ikä on ollut ihana, ja aina kun hän on kasvanut ja oppinut uutta, jotain muuta on jäänyt taakse. Se pieni vastasyntynyt on kadonnut ja tilalla on nyt suloinen yksivuotias.

Jotenkin tämä 1-v. ikä on mielestäni kuitenkin tosi ihana. Lapsi on vielä pieni ja vauvamainen, mutta selkeästi oma pieni persoonansa. Hän tietää, mitä haluaa ja osaa osoittaa sen. Hän leikkii entistä monimuotoisempia leikkejä, jotka alkavat olla melko mielikuvituksellisia. Hän juttelee, kujeilee, tutkii ja ihmettelee. Osoittelee kaikkea ja haluaa niille nimen. Lukee kirjoja pitkään itsekseen ja haluaa, että niitä luetaan hänelle. Syöttää äitiä. Kihertää onnellisena. Itkee pettymystä, kun vähän kompastuu. Keksii ja oppii joka päivä jotain uutta. Ymmärtää ja on vuorovaikutuksessa.

Lapsi myös syö hyvin, nukkuu melko hyvin, on rutiineja ja päivissä on ennakoitavuutta. Aikataulut sitovat, mutta on helpompaa toimia lapsen kanssa, kun tietää ennakkoon, mihin aikaan hänellä on nälkä ja väsy. Hänet voi jättää leikkimään itsekseen, mutta yhdessä leikkiminenkin on kivaa. Automatkailu sujuu kaksinkin.

Tuo pieni pallero ilahduttaa päivän aikana noin miljoona kertaa ja melkein yhtä monta kertaa päivässä haluan rutistaa häntä ja pusutella läpimäräksi.