Näytetään tekstit, joissa on tunniste keho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keho. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tytön äitinä

Olen tässä ensimmäisen äitiysvuoteni aikana muutaman kerran lukenut Facebook-linkkien kautta erilaisia tekstejä, joissa pohditaan äidin omanarvontunnon merkitystä tyttären omakuvan kehitykselle. Teksteissä on puhuttu erityisesti siitä, kuinka tärkeää on, ettei äiti puhuisi itsestään vähättelevästi, erityisesti kun on kyse ulkonäöstä. Pieni lapsi näkee äitinsä ihanana ja kauniina, mutta jos äiti jatkuvasti sanoo olevansa ruma, läski ja huono, tästä syntyy lapselle valtava ristiriita. Hän oppii, että naisen arvo mitataan ulkonäön kautta ja että pitäisi pyrkiä olemaan jotain, mitä ei välttämättä ole. Tässä eräs linkki englanninkieliseen tekstiin.

Olen itse ollut aina hoikka, joskus jopa liian hoikka ja tahtomattani. Olen tottunut syömään mitä huvittaa: suklaa, jäätelö, karkki, pulla maistuu oikein hyvin. Myös terveellisemmän ruoan annokseni ovat melko suuria, koska olen tottunut liikkumaan paljon. Ennen.

Ammattiini kuuluu liikkuminen, mutta ammatti on osaltani hieman muuttanut muotoaan eikä liikkumista ole enää yhtä paljon eikä yhtä raskaassa muodossa. Nyt olen kotiäitinä ja liikun todella vähän. Raskaus muokkasi kroppaa niin, että vaikka painoa on nyt hieman vähemmän kuin juuri ennen raskautta (silloinkin sitä oli tavallista enemmän), vatsa pömpöttää, vyötäröllä on jenkkakahvat ja muutenkin olen jotenkin eri mallinen. Monet vanhat vaatteet eivät mene päälle, rinnat ovat vielä imetyksestä johtuen omituisen suuret. Olo ei ole kodikas omassa kropassa.

Toisaalta en ole ikinä välittänyt ulkonäöstä valtavan paljoa ja varsinkin nykyään tule katsottua peiliin melko harvoin. Mieskin arvostaa minua ihan sellaisena kuin olen. Varsinkin mökillä ulkonäöstä välittäminen - ja myös huolehtiminen - jää, kun katse ei osu peiliin kylpyhuoneessa käydessä. Tuntuu terveelliseltä, ettei joka paikassa ole peilejä heijastamassa ulkoista, pintapuolista kuvaa itsestä. Tärkeimmäksi jää, miltä itsestä tuntuu.

No miltä sitten tuntuu? Siltä, että haluaisin vähitellen palata takaisin tutummanoloiseen kehoon. Haluaisin, että olo olisi vetreämpi ja kevyempi. Haluaisin laihtua muutaman kilon, kiinteytyä keskivartalosta hieman, vahvistua, ja mielelläni ottaisin vanhat, pienemmät rintani takaisin.

Toisaalta tuntuu siltä, että olen nyt äiti ja se saa näkyä. Totta kai olen nyt erilainen kuin ennen. Muistan, kuinka vuosi sitten, sairaalasta vauvan kanssa mökille palattua, naurahdin, kun näin peilikuvani. En siksi, miltä näytin, vaan siksi, että tajusin, kuinka vähän sillä hetkellä merkitsi, miltä näytin. Paljon tärkeämpää oli, että olin vastuussa toisesta, pienenpienestä ihmisestä - että osaisin hoitaa häntä hyvin ja olla hänelle hyvä äiti. Ja se on tärkeintä edelleen.

Siksi olen itselleni armollinen. Syön riittävästi, herkuttelen kun haluan, en valita peilikuvastani, päätän hyväksyä itseni tällaisena. Liikun sopivasti, sillä tavalla ja sen verran, että olo on hyvä. Yritän jaksaa panostaa itseeni hieman, mutta pidän tavoitteet pieninä, jotta ne on helppo saavuttaa. Elän, olen, iloitsen - elämä on hyvää.

Toivottavasti onnistun olemaan hyvä roolimalli pienelle tyttärelleni, jonka soisin aina kokevan itsensä vain ja ainoastaan ihanana, kauniina ja tärkeänä juuri sellaisena kuin hän on.


tiistai 7. toukokuuta 2013

Tanssin


Seison tanssisalissa yksin muiden kanssa. Opettajana toimiva opiskelukaveri sanoo, että tanssi sitä, kuka olet tänään, mikä on tämänpäiväinen nautintosi, mikä on tämän päivän tanssisi. Ajatus iskee tajuntaan, liikutun – tänään tanssin ensimmäistä kertaa äitinä. Olen muuttunut, eri kuin viimeksi, yli vuosi sitten. Olen äiti.

Vesi alkaa täyttää lattian ja nousee nilkkoihin asti, jalkapöytien luut kelluvat vedessä ja kehoni janoaa liikettä, ei pysy paikoillaan vaan ottaa ahnaasti pienenkin tehtävän vastaan. Olen ollut staattinen, toista hoitava keho pitkään, nyt on aika liikkua joka solulla. Nautin liikkeestä, elämästä, olemisesta, annan tapahtua. Lisää nopeutta, lisää lihaa, lisää tilaa. Mieleeni tulee lapsi, jonka kaikki toimet ovat täysimittaisia, täyttä tilannetta, tanssin hänestä ja hänelle. Lisää voimaa. Lantioni alkaa ottaa vallan, löydän voiman lantiosta, olen synnyttänyt nainen, voima tulee sisältä alaspäin, lantio on leveä, voimakas, tilava ja hallitseva. Liike kulkee lantion kautta juurtuen lattiaan, mutta voimakkaana, väkivaltaisena, itsekkäänä. Moni on kertonut kokeneensa synnytyksen voimauttavana kokemuksena. Itse en ole ajatellut näin, mutta nyt sen tunnen: olen voimakkaampi, vapaampi, täydempi, enemmän kuin ennen. Ja tämä liike on kuin synnytys, alkukantainen ja villi. Lantio on rento ja aiempi lihaspanssarikiristys on poissa. En voisi kuvitellakaan mitään pikkusievää liikettä, nyt olen ahnas ja lihallinen. Olen. Elän. Piste.

Kuten voit edeltä lukea, eilinen tanssitunti oli hieno ja ilahduttava kokemus. Olen tosiaankin nyt jotain muuta kuin viimeksi tanssiessani vapaasti, joskus ennen raskauden puoliväliä. Vaikka olen jo ollut yhdellä koulukurssilla, jossa liikuttiin ja oltiin kehollisuuden kanssa tekemisissä, ja tanssinut myös vanhan tanssiteoksen uudelleenlämmitysharjoituksissa, tämä oli ensimmäinen kerta kun sain taas tanssia vapaasti ja itselleni. Ehkä saat tuosta edellä olevasta tekstistä jotain kuvaa kokemukseni laadusta.

Treenitunnin jälkeen pidimme työpari-ystävä-lapsenkummitädin kanssa taas vanhan teoksen lämmitysharjoitukset. Teos on ollut meillä ohjelmistossa jo kymmenen vuotta ja siitä on muotoutunut varsinainen klassikkoteos. Se käsittelee ystävyyttä ja arjen pieniä iloja ja soveltuu yllättävän monenlaiseen tilanteeseen, niinpä sitä on esitettykin jo yli 50 kertaa. Olemme eri tilanteissa muokanneet siitä hieman erilaisia versioita ja myös tällä kertaa meillä on ollut hauskaa, kun olemme keksineet seminaaritilaisuuteen sopivan yllättävää aloitusta.

Teos ei ole aiemmin kuvaamani tanssin tavoin vapaata ja villiä, vaan siinä on selkeä koreografia ja vaatii melko paljon tanssiteknistä osaamista piruetteineen sun muineen. Huomaan muutamissa kohdissa, että minun on vaikea olla tarpeeksi nopea ja ketterä, keho vaan ei ole enää tottunut moiseen eikä lihaksissa ole valmiutta toimia nopeasti. Treenitunnillakin huomasin, että nopea juokseminen eri suuntiin ja erityisesti nopeat suunnanvaihdot tuntuivat edelleen häpyliitoksessa. Keho on edelleen palautumassa raskauden ja synnytyksen rasituksista. Myös peilikuva tuntuu vieraalta – etenkin kun harjoituksissa ennen peilien paljastamista olimme katsoneet saman teoksen esitysvideota vuodelta 2005. Niin, olin silloin hieman eri mallinen... Nyt peilissä näkyy rintavampi, jenkkakahvainen nainen. Elämän jäljet näkyvät ja tuntuvat kehossa.

Silti on hyvä, etten ole enää se kuka olin vuonna 2005. Olen kokeneempi, vahvempi, viisaampi, pehmeämpi. Olen äiti. Tämä hetki on vielä vauvavuotta, pikkulapsen äitiyttä, arvokasta ja ohikiitävää aikaa. Ehdin palautua ja muuntua vielä monen monta kertaa. Mutta äitiys pysyy ja jää.

Miten sinä olet huomannut muuttuneesi äitiyden myötä?

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tervetuloa, oi viikonloppu!


No onpas ollut tapahtumarikas viikko. Tällä viikolla olen muun muassa:

- käyttänyt puhelimen herätyskelloa. Tänään kylläkin unohdin, onneksi vauvaherätyskello herätti vain 10 min aiottua myöhemmin.

- viettänyt aikaa tanssisalissa uusien tuttavuuksien kanssa ja viihtynyt hyvin.

- oppinut kehon fascia- eli lihaskalvolinjoista ja saanut paljon hyvää oloa kehoon.

- jättänyt lapsen ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin minun tai isänsä hoitoon. Lapsella ja mummolla sujui reilu viiden tunnin poissaoloni oikein hyvin, lapsi oli kyllä ennen päiväunia hoksannut, että äiti ja isä olivat poissa ja alahuuli rullalla katsonut mummoa, mutta päiväunien jälkeen aurinkoinen hymy oli taas tallella.

- lähtenyt aamulla kotoa tippa linssissä, tiedossa monta tuntia erossa lapsesta.

- ollut välillä todella väsynyt.

- ollut välillä todella innostunut.

- käynyt avoimen päiväkodin vauvaryhmässä, ensimmäistä kertaa koko perheellä: lapsi, mies ja mummo eli oma äitini mukana.

- opettanut lastentanssitunteja ja pitänyt tiukkaa kuria – ihan lasten parhaaksi.

- saanut perheenjäseniä vierailulle: lapsen mummon, mummin, papan, enon ja tätiehdokkaan.

- osallistunut yhdistyksen hallituksen kokoukseen.

- syönyt sushia.

- kuullut iloisia uutisia ystävältä.

- istunut bussissa, joka ei juurikaan liiku noin viiteentoista minuuttiin ja kuunnellut vieraan, oman lapsen ikäisen vauvan ääntelyä ja ikävöinyt lasta haluten kotiin mahdollisimman nopeasti.

- ihmetellyt, ymmärsikö lapsi poissaoloni ensimmäisenä päivänä kun viivyin poissa kauemmin. Ei katsonut minua silmiin pitkään aikaan kotiin palattuani, lämpeni hymyyn vasta myöhemmin.

- lukenut ystävän prosessissa olevaa opinnäytetyötekstiä ja inspiroitunut.

- ilmoittautunut opiskelijaksi, kursseille ja sopinut tapaamisia.

- torkkunut bussissa.

- pikashoppaillut kotimatkalla.

- kertausharjoitellut 11 vuotta sitten valmistettua tanssiteosta, jota on tähän mennessä esitetty yli 50 kertaa. Todellinen klassikko!

- käyttänyt paitoja, jotka eivät ole imetykseen tarkoitettuja.

- pumpannut rintamaitoa. Onneksi sähköpumpulla.

- yrittänyt saada vilkasta lasta imemään maitoa rauhassa rinnalla.

- pussaillut pientä rakasta.


Viikonlopulle on tiedossa lisää toimintaa: ainakin vauvauinti ja vauvatreffit. Onneksi siis yhteistä kivaa lapsen kanssa. Toivottavasti viikonloppuun mahtuu myös riittävästi kiireetöntä aikaa.


Tuttitangoa voi nyt seurata Blogilistan ja Bloglovinin kautta 

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7105139/?claim=mk8rj4suj96">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>