Etusormi ojossa ruokapöydässä

Istumme ruokapöydässä, päivällisellä. Lapsi on mättänyt riisiä huuleen ja vaatinut aina vain lisää, komentamalla tiukasti "ö" ja osoittamalla oikealla etusormella riisiä kauempana olevalla lautasella. Myös tofupalaset ja kookos-currykastikkeessa olevat kukkakaalinpalat kelpaavat, mutta isän paistamaan kanaan hän ei koske. Pahin nälkä on jo selätetty, koska alkaa tuulilasinpyyhinvaihe - toinen käsi viuhtoo pitkin tarjotinta pyyhkimen lailla ja tarjottimella olevat ruoat sinkoilevat pitkin poikin. Sitten lapsi tarttuu keltaiseen, paksun kastikkeen peittämään kukkakaalinpalaan ja laittaa sen korvalleen - puhelinleikki! D'ouh! sanoo äiti ja puuttuu asiaan välittömästi. Kaikki muut sotkut vielä menettelevät (ja nykyään syöminen onkin jo melko siistiä), mutta ei currykastike korvassa!

Currynaamavelmu, epätarkka kuva tosin

Iltapalalla päätän ottaa itsellenikin samannäköisen annoksen kuin lapselle: ruisleipää ja juustoa (lapsella on kyllä muutakin). Tarjoan juustolla päällystetyn leipäviipaleen lapselle, joka virnistää, kippaa juustot leivältä ja alkaa syödä niitä. Vilkaisee minun leipiäni ja laittaa muodon vuoksi yhden juustoviipaleen tarjottimellaan olevan leivän päälle. Syö sitten senkin ja alkaa vaatia minun juustojani. Seuraavaksi on tarjolla piimää. Lapsi maistaa ja intoutuu, loppuruokailu meneekin enemmän tai vähemmän piimän merkeissä. Kaikin puolin lapsi esittelee klovnintaitojaan monipuolisesti ja itsekin huvittuen, mm. leimaten ruokiaan nokkamukin korkilla ennen syömistä. Hassu pikku puppeli.

Lapsen ruokahetket ovat muuttuneet monella tapaa sitten 6 kk iän, jolloin hän alkoi syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Nykyään lapselle tulee selvästi nälkä, jota pelkkä maito ei taltuta, ja hän syö suuria määriä kaikenlaista. Aloitimme ruokailut melko tarkkaan sormiruokailulla eli lapsi söi itse omin käsin kaiken muun, paitsi syötimme hänelle lusikalla hedelmäsoseita jälkiruokana ja välipalana. Nykyään lapsi on jo yksivuotias, mutta syötämme häntä enemmän kuin koskaan! Usein hän nimittäin lakkaa jossain vaiheessa ruokailua (joskus melko aluksikin) syömästä itse, mutta saattaa ottaa vastaan syöttämäämme ruokaa vielä suuret määrät oikein mielellään. Sosekeittoja hän söi aiemmin itse, mutta pitkän keittotauon jälkeen niiden syöminen oli pelkkää tahallista sotkemista, joten nyt niitäkin syötetään lusikalla. Lusikkarepertuaariin on tullut lisäksi myös jugurtit, rahkat ym. Pitäisi kai antaa lapsen opetella itse lusikalla syömistä, mutta kun ruokailu on nyt melkoista velmuilua ja esineillä leikkimistä niin vanhempien motivaatio yritykselle on ehkä hieman heikko...

Näin yksivuotiaana ruokakiellot (eli suositusten mukaiset välttämiset alle yksivuotiaalle) ovat poistuneet ja käytämme ruoissa maitotuotteita ym. Täytyy vaan sanoa, että kun on puoli vuotta tehty ruokia ilman suolaa ja tiettyjä ruoka-aineita, ei oikein tahdo muistaa, että nyt voisikin käyttää jo kaikenlaista, mitä ennen on ollut tapana käyttää! Vauvan elämän käänteet ovat niin vauhdikkaita, ettei tällainen kolmekymppinen osaa mukautua samaan tahtiin. No, juusto ainakin on palannut ruokiin, suolaa ajattelimme vielä välttää tai käyttää niukasti. Seuraavaksi mukaan naurista, lanttua, punajuurta?

Suurimmalta uutuudelta ruokahetkissä tuntuu kuitenkin tuo sormellaosoittelu ja päättäväinen vaatiminen. Lapsi on löytänyt oman tahtonsa ruokapöydässä ja vaatii pontevasti haluamaansa ruokaa tai esineitä pöydästä. Epämieluiset tarjottavat lentelevät lattialle. Lentelevää ruokaa lukuunottamatta kaikki tämä on kyllä oikein hauskaa, mutta tuntuu, että nyt on siirrytty selkeästi uudelle aikakaudelle - lapsi ei vain ota vastaan, mitä vanhemmat päättävät hänen puolestaan, vaan valitsee, päättää ja pyytää itse. Vaikka hän muuten tuntuu mielestäni vielä aika vauvalta, tämä piirre on selvästi jo pikkulapsen, taaperon. Äidin pieni on kasvanut taas hitusen isommaksi.

Gramletut

Tein eilen ensimmäistä kertaa gram- eli kikhernejauholettuja lapselle. Erilaiset letut ovat hänen suosiossaan, viimeksi tein bataattilettuja. Tämän lettuvinkin sain Facebookin sormiruokailuryhmästä, gramjauhoista kun en ollut ennen kuullutkaan. Jauhoja saa ainakin etnokaupoista, ne ovat edullisia ja uskoakseni myös ravitsevia.

Resepti on hyvin yksinkertainen: gramjauhoja, sama määrä vettä kuin jauhoja, jotain kosteaa, kuten kesäkurpitsaraastetta / porkkanaraastetta / tomaattipyreetä / mitä vaan keksit, mausteita maun mukaan.

Oma versioni letuista oli lopulta tällainen:

2 dl gramjauhoja

2 dl vettä

noin 2 dl kesäkurpitsaraastetta

1 kananmuna

kurkumaa

korianterijauhetta

mustapippuria

Tällä reseptillä kämmenenkokoisia lettuja tuli ehkäpä 6 kpl. Letut olisi tarkoitus paistaa lettupannulla, mutta koska meillä ei (vielä) sellaista ole, lisäsin taikinaan kananmunan saadakseni letut pysymään paremmin kasassa. Söin lettuja itsekin ja olivat kyllä hyviä. Maku oli yllättävän pähkinäinen – ihan kuin letuissa olisi käytetty tahinia eli seesamtahnaa, vaikka jauhot olivat kikherneestä eli palkokasvista. Lapsi popsi niitä hyvällä halulla ja annoimmepa lettupalasen vielä seuraavallakin ruokailulla innostamaan syömistä hieman lisää.

Kaikenlaiset letut ovat käteviä eväitä, kun ruokaillaan muualla kuin kotona, koska niillä tulee kohtuullisen vähän sotkua ja ne ovat helppoja kuljettaa. Olen pakastanut lettupalasia minigrip-pusseihin ja liikkeelle lähtiessämme otan jäisen pussin pakasteesta laukkuun. Ruoka säilyy viileänä ja turvallisena, mutta ehtii sulaa ruokailuun mennessä. Varsin kätevää.

Parsarisottoa

Äiskän koekeittiössä valmistettiin tänään parsarisottoa. Koekeittiöstatuksen saavat ruoat, joita valmistan ensimmäistä kertaa ja niitä tarjoillaan myös lapselle. Lopullinen resepti oli googlaamastani Pirkka-reseptistä muokattu ja siitä tuli suunnilleen tällainen:

Sormiruokailijan parsarisotto

1                      nippu tuoretta vihreää parsaa

reilu 1 litra          vettä

2                      suolatonta kasvisliemikuutiota (Herbamare)

1                      sipuli

pari rkl               oliiviöljyä

4 dl                   risottoriisiä

mustapippuria

tilkka limettimehua

tuoretta persiljaa

aikuisten annokseen raastettua parmesanjuustoa

Parsasta poistetaan pari senttiä kannasta ja kuoritaan tangot nupusta alaspäin (osa löytämistäni ohjeista kehotti kuorimaan, osa ei). Parsatangot keitetään vedessä (noin 6 min), jonka jälkeen parsat nostetaan pois ja keitinveteen lisätään kasvisliemikuutiot. Kuullotetaan pilkottu sipuli oliiviöljyssä isossa kattilassa, lisätään riisi ja kuullotetaan, kunnes läpikuultavaa. Lisätään kasvislientä erissä ja sekoitellaan risottoa välillä. Keitetään kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes riisi on kypsää. Risoton tulisi olla rakenteeltaan löysää, joten vettä voi lisätä tarvittaessa. Parsatangot leikataan sopivan pituisiksi paloiksi ja lisätään risottoon. Maustetaan mustapippurilla, persiljalla ja limettimehulla. Aikuiset voivat lisätä annokseensa parmesanjuustoa ja halutessaan suolaa.

Tämä resepti poikkesi alkuperäisestä mm. niin, että vauvan ruokaan sopimattomat ainekset, kuten suola, valkoviini ja parmesanjuusto jäivät pois ruoanlaittovaiheesta. Maun lisäämiseksi tuplasin kasvisliemikuutioiden määrän ja vaihdoin ne tietysti suolattomiin. Persiljaa käytin ruohosipulin asemasta ja lisäsin mukaan limettimehun.

Lapsi sai annoksensa kukkakaalin ja avocadon kera, äiti söi risoton kanssa paistettua halloumia. Jälkiruokana lapsella oli persikkasosetta ja äidillä pähkinäsuklaata.

Lapsi innostui risotosta todella ja lappoi sitä suuhunsa tarmokkaasti. Annoin risottoa jopa alkuperäistä annosta enemmän! (lattialta löytyi kylläkin yllättävän suuri määrä, kun irtonaiset riisinjyvät oli kerätty keoksi) Parsaa hän tosin uskaltautui maistamaan vasta ruokailun loppupuolella, mutta söi sitäkin useamman palasen.

Itse epäilin, että risotosta tulisi melko mautonta, mutta onneksi näin ei käynyt ja ruoka oli minunkin mielestäni oikein hyvää. Tätä voi siis tehdä toistekin ja risottopohjaanhan voi lisätä mitä vain kasviksia tai mitä vaan muuta mitä sattuu mieleen juolahtamaan.

Risotto on toki sormiruokailijalle tarjottuna hyvin sotkuista, joten en suosittele tätä ruokaa väsyneelle tai ärtyisälle päivälle. Jos siis omaa pinnaasi kiristää...

Jälkitunnelmia, innostuneilta ruokailijoilta kun unohtui kuvan ottaminen.

Omin sormin

Minulla on päivittäin maailman parasta ruokailuseuraa. Monta kertaa päivässä katamme pöytään imukupillisen tarjottimen, istutamme lapsosen syöttötuoliin, vuoraamme hänet harsolla ja ruokaessulla ja laitamme ruokaa nenän eteen. Sitten vain syömään: pikku-L mutustaa omaa annostaan, me vanhemmat omiamme. Välillä lisätään lapsosen lautaselle tarjottavaa, annetaan vettä nokkamukista tai nostetaan lattialle päätyneitä palasia takaisin kiertoon. Helppoa ja mukavaa, kaikilla on (useimmiten) kivaa ja kaikki saavat syödyksi! Ja lapsi itse on syötävän suloinen ruokaansa mutustellessaan.

Sormiruokailu on yksi monista mukavista vauva-asioista, jotka ovat tulleet elämäämme miehen siskon kautta. Siskon kaikki kolme lasta ovat sormiruokailijoita, ja monestakin syystä tämä tyyli tuntui heti hyvältä idealta myös meidän perheellemme. On mukavaa syödä yhdessä perheenä jo tässä vaiheessa, antaa valta syömisestä lapselle itselleen ja sitä kautta hän toivottavasti muodostaa positiivisen, ennakkoluulottoman ja mutkattoman suhteen ruokaan ja syömiseen. Jo 6 kk ikäisellä vauvalla on yllättävän hyvä valmius syödä ruokansa itse, jos hänelle tarjotaan siihen tilaisuus. Meillä onkin sormiruokailtu lähes heti puolivuotispäivästä lähtien, sitä ennen tarjottu ruoka ei kiinnostanut.

Kuulumme niihin onnekkaisiin, joiden lapsella on hyvä ruokahalu. Pikku-L syö mielellään lähes mitä vain, tai ainakin maistaa kaikkea ja sitten valikoi mieleisensä syötävän päivän tarpeensa mukaan. Hittiruokiin kuuluvat mm. avocado ja Talk-Muru –murot, nämä kummatkin uppoavat parempiin suihin lähes milloin vain. Joskus pikku-L suosii selvästi hiilihydraatteja, toisina päivinä taas proteiini on päivän sana. Selvästi hän tietää, mikä toimii: käsi nappaa mieluisimmat suupalat talteen salamannopeasti.

Soseruoilla on myös pieni, mutta tärkeä paikkansa ruokailuissamme, sillä pikku-L saa päivittäin hedelmäsoseita lusikalla syötettynä. Päädyimme hedelmäsoseiden syöttämiseen sekä niiden kätevyyden vuoksi että siksi, että halusimme lapsen osaavan tarvittaessa syödä myös lusikasta ja syötettynä. Ruokailunsa sormiruoilla aloittanut palleroinen yrittikin aluksi syödä lusikkaa kuin sormiruokaa, nykyään hän tuntee näiden ruokailutapojen eron ja lusikan tullessa näköpiiriin avaa pienen suunsa ammolleen: hedelmäsoseet ovat namia. Kaiken muun hän lappaa kuitenkin suuhunsa omin käsin ja nauttii ruokailuhetkistä, erilaisiin ruokiin tutustumisesta ja kaikkien aistiensa käyttämisestä ruokaan tutustuessaan.

Äitinä nautin mm. näistä: hyvän ruoan tarjoaminen lapselle; yhteiset ruokailuhetket; pienen suun avautuminen jo ennakkoon, kun ruoka ei ole vielä edes hyppysissä; iloiset ilmeet ruokapöydässä; lapsen ruokailutaitojen kehittymisen seuraaaminen, hänen taitavuutensa ihmetteleminen...

Koska ideana on syödä yhdessä samaa ruokaa eikä vauvalle saisi tarjota suolaisia eikä maitopitoisia ruokia, tämä äiti on päätynyt kokeilemaan monenlaisia uusia reseptejä. “Äiskän koekeittiössä” testataan lähinnä kasvis- ja kalaruokia, sillä en itse syö lihaa. Lapsi on miehen tavoin sekasyöjä, mutta koska minä vastaan suurimmasta osasta ruokailuita, lapsenkin ruoka on melko kasvispainotteista.

Tänään söimme lounaaksi kookos-bataattisosekeittoa. Sosekeitot ovat aina lapsosen mieleen, niin nytkin kun hän lappoi litkua suuhunsa. En olisi itse keksinyt tarjota moista ruokaa sormisyöjälle, mutta niin se keitto vaan katoaa lautaselta suuhun asti! Sosekeiton nurja puoli on infernaalinen sotku, mutta ruokaessu ja harso suojaavat hyvin ja sosekeittoa ei yleensä edes päädy lattialle asti. 

Sosekeittoa ja keitettyä ohraa, olkaapa hyvät:

Parasta nyt: vesihanan sulkeminen käsienpesulla. Äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa... Hilpeää!