Nyt se alkaa, nosta jalkaa!

En  ole mieltänyt itseäni bloginkirjoittajaihmiseksi. Nyt kuitenkin kun olen innostunut lukemaan muiden blogeja erilaisista elämäntilanteista on pieni blogikärpänen päässyt puraisemaan! Niin että jospa vähän kuitenkin kokeilisin..?

Elämäntilanne on nyt tämä: on mies, lapsi, rivarin päätyasunto, kesämökki ja farmariauto. Ei koiraa, ei vakkariduunia, ei vihki- eikä kihlasormusta. Ikää 34 vuotta. Ihanan mieheni löysin vuonna 2009 ja ihanaakin ihanampi tyttäremme syntyi kesäkuussa 2012, elokuussa 2012 muutettiin kaikki tähän ensimmäiseen alusta asti yhteiseen kotiin. Auto vaihtui farmariin vähän ennen tyttären syntymää ja mökki on miehen lapsuudenperuja ja siellä elämme kaiket kesät ja muut koulujen loma-ajat. Elämä on mallillaan, onnellista ja tasapainoista.

Eniten elämää juuri nyt täyttää lapsonen, jolla on tällä hetkellä ikää jo huimat 9,5 kuukautta. Klassisesti täytyy todeta, että tämä vauva-aika on kiitänyt niin hurjaa vauhtia, etten olisi etukäteen uskonut, vaikka siitä kuinka paljon puhutaan. Pienoinen on kasvanut ja kehittynyt suorastaan silmissä ja kohisten ja on nykyään jo varsinainen pikkulapsi, joka osaa jo vaikka mitä: kontata, nousta seisomaan tukea vasten, lappaa ruokaa suuhun omin pikku kätösin, hermostua kun ei saa haluamaansa, hymyillä kuin pieni häikäisevänkirkas aurinko, sanoa “äiti” (maailman ihaninta!)... Tarkoitus on jäädä kotiäidiksi häntä hoitamaan vielä epämääräisen pitkäksi ajaksi. Mutta ei siinä vielä kaikki: freelancerin elämään mahtuu töitä jopa äitiyslomalla, joten tässä ohessa olen aloittanut uuden uran lastentanssinopettajana (ala vanha tuttu, kohderyhmä uusi) yhtenä iltana viikossa ja osallistunut tulevaisuuden töiden ja markkinointisuunnitelmien ym. suunnitteluun, onneksi tosin kohtuullisen vähän (kiitos ihanien työkavereiden, jotka raatavat niska limassa minunkin puolestani).

Lapsosen elämän alkukuukaudet ovat tämän blogin osalta jääneet harmi kyllä raportoimatta, mutta aikomuksena on nyt kirjoittaa sekä elämästä tuon pienen ihanuuden kanssa että myös pian koittavista uusista haasteista, nimittäin työn ja opiskelun yhdistämisestä lapsiarkeen, edes hetkittäin. Muutaman viikon päästä nimittäin koittaa miehen isäkuukauden aika, ja silloin minun on tarkoitus ryhtyä toimeen: kirjoittaa opinnäytetyö, suorittaa muutamia kursseja ja osallistua erääseen työprojektiin. Gulps. Ja kääks. Mitenköhän sitä taas osaa tehdä jotain tavoitteellista ja suhteellisen itsenäistäkin, näillä pehmenneillä aivoilla, hidastuneella elämäntahdilla ja melko lailla lapsoseen keskittymään tottuneilla ajatuksilla? Siitä lisää tuonnempana.

Mukaan mahtunee myös jonkin verran ruokapostauksia, tässä kun on tullut kokeiltua yhtä sun toista uudenlaista reseptiä :)