Lapsi heräsi silmä kirkkaana klo 5.30. Yleensä nukkuu ainakin klo 8 asti. Olen nyt töissä kolme viikkoa ja eilen oli vaikeuksia pysyä hereillä, joten tuuletin ennalta, että tänään työt alkavat myöhemmin, saan jäädä nukkumaan lapsen ja miehen kanssa aamulla ja saan kunnon yöunet. Heh heh. No, eniten tässä kärsi nyt mies, nimittäin kun olin reilu puoli tuntia yrittänyt imettää ja silitellä lasta uneen, sanoin miehelle, että pakko nukkua etten nuku töissä. Nousivat sitten ja minä jäin torkkumaan, en nyt kovin virkistäviksi uniksi kehuisi, mutta kuitenkin.
Juttelimme miehen kanssa kotivanhemmuuden ilmiöstä nimeltä iltakukkuminen. Syksyllä hilluin iltaisin hereillä vähintään puolille öin ihan silkasta oman ajan riemusta. Ilmeisesti imetyshormoneista johtuen jaksoin silti. Nyt mies jää järestään valvomaa kun minä jo menen nukkumaan. Tunnistan tilanteen. Meidän lapsemme on sen verran helppo tapaus, että kotona olemista ei voi sanoa erityisen raskaaksi. Silti kotivanhempi on jatkuvassa valmiustilassa ja iltaisin on ihanaa olla vaan ja tehdä omia juttuja. Päiväuniaikaankin on kiireen tuntu tehdä jotain, koska ei voi tietää milloin lapsi herää. Työn raskaus tulee tästä jatkuvuudesta, aina-valmiina-olemisesta. Hengähdystaukoja ei raaskisi käyttää pelkästään nukkumiseen.
On se hyvä, että pääsemme molemmat kokemaan sen toisen puolen, kotivanhemmuuden tai töissäkäymisen. On helpompi ymmärtää toisen kokemusta.
Minä lähden nyt töihin, lapsi nukkuu vaunuissa ja mies puuhailee turvaistuinta pyörään. Toivottavasti hän saa nukuttua päiväunet jossain välissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!