Back to mökki

Blogihiljaisuus rikkoutuu - olemme taas mökillä. Tai oikeastaan palasimme mummilasta/anoppilasta jo sunnuntai-iltana. Nämä pari päivää ovat olleet täyttä touhua, kun olen purkanut matkatavaroita ja mummilassa pestyjä pyykkejä, siivonnut jo lähtöä edeltäviä sotkuja, perannut kaksi laatikollista mansikoita pakastimeen ja käyty lapsen kanssa kaupassa ja asioilla.

Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.

Kesätyttö vauhdissa mummilan pihassa

Tötteröhuuli "leikkimökki"kuistilla. Ihan ite kiipesin tuoliin!

Isän vanhan ratsun kyydissä. Ilme lienee päristysilme - hepan ollessa liikkeesä (työntäen) lapsi oli ihan hiljaa ja jännittyneenä, mutta pysähtynyt hevonen pärisi kuin auto.

Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.

Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.

Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.

Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!

Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...

Lusikalla voi esimerkiksi soittaa pilttipurkkia

Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:

Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.

Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.

Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.


Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista

Päivärytmi seilaa

Säännöllinen päivärytmi on kuulemma pienen lapsen elämässä tärkeä. Meillä kyllä on sellainen. On ollut useita. Ja ne vaihtuvat koko ajan. Näin vanhemman roolissa ajan hermolla pysyminen tarkoittaa sitä, että kaikki hoksottimet viritettyinä yrittää selvittää, mikä on uusin ja ajankohtaisin päiväunirytmi, milloin tulee ryhtyä toimeen, että päiväunille päästään ilman itkuparkumaailmanloppua, ja pitäisikö ne toisetkin päiväunet mahduttaa päivään ja missä vaiheessa. Ruokailut istutetaan päivään sitten kulloisenkin päiväunikuvion mukaisesti.

Monta monta kuukautta meillä mentiin yksillä, pitkillä päiväunilla. Ensin ne alkoivat klo 12.30-13.30 välillä, sitten klo 11.45, sitten klo 10.30. Nykyään päiväuniväsy iskee jo klo 9-10 välillä. Ja jos unet alkavat näin aikaisin, ei tietysti jaksa iltaan asti yksillä päikkäreillä. Toiset unet tulevat kuvioon siinä klo 16 maissa ja vanhemmat ihmettelevät, kuinka kauan lapsen on hyvä antaa uniaan nukkua, ettei yöunille meno viivästy liikaa. Aamulla kun joka tapauksessa herätään klo 7 maissa, oli yöuni alkanut sitten klo 21.30 tai klo 20. Ja jos yöuni on ollut lyhyehkö, päiväunet aikaistuvat vielä lisää... Samoin vanhempia väsyttää enemmän, koska on illalla pitänyt hillua hereillä tarpeettoman myöhään, ihan vain oman ajan ihanuuden vuoksi.

Lapsi saattaa nykyään touhuta täydellä energialla aina päiväuniin asti, kunnes on yhtäkkiä ihan poikki. Nukuttaminen kellon eikä väsymysmerkkien mukaan on tarpeen, se sopiva kellonaikakin vaan sattuu vähän vaihtelemaan päivästä riippuen. Nyt täällä uumoillaan, josko ollaankin siirrytty yksistä pitkistä – ja vanhemmille ah niin ihanan lepohetken suovista – päiväunista kaksiin niin, että ne ensimmäiset unet olisivatkin ne lyhyemmät ja myöhemmin nukuttaisiin pidempi pätkä. Mene ja tiedä.

Onneksi elämä vauvan kanssa tähän asti on jo opettanut, että välillä rytmi seilaa ja muotoutuu yleensä omalla painollaan uudenlaiseksi, tekisimme me vanhemmat mitä vaan. Eli katsotaan katsotaan. Ja herkistellään niitä tuntosarviamme.

Omin sormin

Minulla on päivittäin maailman parasta ruokailuseuraa. Monta kertaa päivässä katamme pöytään imukupillisen tarjottimen, istutamme lapsosen syöttötuoliin, vuoraamme hänet harsolla ja ruokaessulla ja laitamme ruokaa nenän eteen. Sitten vain syömään: pikku-L mutustaa omaa annostaan, me vanhemmat omiamme. Välillä lisätään lapsosen lautaselle tarjottavaa, annetaan vettä nokkamukista tai nostetaan lattialle päätyneitä palasia takaisin kiertoon. Helppoa ja mukavaa, kaikilla on (useimmiten) kivaa ja kaikki saavat syödyksi! Ja lapsi itse on syötävän suloinen ruokaansa mutustellessaan.

Sormiruokailu on yksi monista mukavista vauva-asioista, jotka ovat tulleet elämäämme miehen siskon kautta. Siskon kaikki kolme lasta ovat sormiruokailijoita, ja monestakin syystä tämä tyyli tuntui heti hyvältä idealta myös meidän perheellemme. On mukavaa syödä yhdessä perheenä jo tässä vaiheessa, antaa valta syömisestä lapselle itselleen ja sitä kautta hän toivottavasti muodostaa positiivisen, ennakkoluulottoman ja mutkattoman suhteen ruokaan ja syömiseen. Jo 6 kk ikäisellä vauvalla on yllättävän hyvä valmius syödä ruokansa itse, jos hänelle tarjotaan siihen tilaisuus. Meillä onkin sormiruokailtu lähes heti puolivuotispäivästä lähtien, sitä ennen tarjottu ruoka ei kiinnostanut.

Kuulumme niihin onnekkaisiin, joiden lapsella on hyvä ruokahalu. Pikku-L syö mielellään lähes mitä vain, tai ainakin maistaa kaikkea ja sitten valikoi mieleisensä syötävän päivän tarpeensa mukaan. Hittiruokiin kuuluvat mm. avocado ja Talk-Muru –murot, nämä kummatkin uppoavat parempiin suihin lähes milloin vain. Joskus pikku-L suosii selvästi hiilihydraatteja, toisina päivinä taas proteiini on päivän sana. Selvästi hän tietää, mikä toimii: käsi nappaa mieluisimmat suupalat talteen salamannopeasti.

Soseruoilla on myös pieni, mutta tärkeä paikkansa ruokailuissamme, sillä pikku-L saa päivittäin hedelmäsoseita lusikalla syötettynä. Päädyimme hedelmäsoseiden syöttämiseen sekä niiden kätevyyden vuoksi että siksi, että halusimme lapsen osaavan tarvittaessa syödä myös lusikasta ja syötettynä. Ruokailunsa sormiruoilla aloittanut palleroinen yrittikin aluksi syödä lusikkaa kuin sormiruokaa, nykyään hän tuntee näiden ruokailutapojen eron ja lusikan tullessa näköpiiriin avaa pienen suunsa ammolleen: hedelmäsoseet ovat namia. Kaiken muun hän lappaa kuitenkin suuhunsa omin käsin ja nauttii ruokailuhetkistä, erilaisiin ruokiin tutustumisesta ja kaikkien aistiensa käyttämisestä ruokaan tutustuessaan.

Äitinä nautin mm. näistä: hyvän ruoan tarjoaminen lapselle; yhteiset ruokailuhetket; pienen suun avautuminen jo ennakkoon, kun ruoka ei ole vielä edes hyppysissä; iloiset ilmeet ruokapöydässä; lapsen ruokailutaitojen kehittymisen seuraaaminen, hänen taitavuutensa ihmetteleminen...

Koska ideana on syödä yhdessä samaa ruokaa eikä vauvalle saisi tarjota suolaisia eikä maitopitoisia ruokia, tämä äiti on päätynyt kokeilemaan monenlaisia uusia reseptejä. “Äiskän koekeittiössä” testataan lähinnä kasvis- ja kalaruokia, sillä en itse syö lihaa. Lapsi on miehen tavoin sekasyöjä, mutta koska minä vastaan suurimmasta osasta ruokailuita, lapsenkin ruoka on melko kasvispainotteista.

Tänään söimme lounaaksi kookos-bataattisosekeittoa. Sosekeitot ovat aina lapsosen mieleen, niin nytkin kun hän lappoi litkua suuhunsa. En olisi itse keksinyt tarjota moista ruokaa sormisyöjälle, mutta niin se keitto vaan katoaa lautaselta suuhun asti! Sosekeiton nurja puoli on infernaalinen sotku, mutta ruokaessu ja harso suojaavat hyvin ja sosekeittoa ei yleensä edes päädy lattialle asti. 

Sosekeittoa ja keitettyä ohraa, olkaapa hyvät:

Parasta nyt: vesihanan sulkeminen käsienpesulla. Äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa... Hilpeää!