Back to mökki

Blogihiljaisuus rikkoutuu - olemme taas mökillä. Tai oikeastaan palasimme mummilasta/anoppilasta jo sunnuntai-iltana. Nämä pari päivää ovat olleet täyttä touhua, kun olen purkanut matkatavaroita ja mummilassa pestyjä pyykkejä, siivonnut jo lähtöä edeltäviä sotkuja, perannut kaksi laatikollista mansikoita pakastimeen ja käyty lapsen kanssa kaupassa ja asioilla.

Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.

Kesätyttö vauhdissa mummilan pihassa

Tötteröhuuli "leikkimökki"kuistilla. Ihan ite kiipesin tuoliin!

Isän vanhan ratsun kyydissä. Ilme lienee päristysilme - hepan ollessa liikkeesä (työntäen) lapsi oli ihan hiljaa ja jännittyneenä, mutta pysähtynyt hevonen pärisi kuin auto.

Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.

Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.

Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.

Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!

Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...

Lusikalla voi esimerkiksi soittaa pilttipurkkia

Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:

Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.

Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.

Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.


Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista

Yh-elämää ja kantorepputestailua

Mökillä sataa tänään kaatamalla - on satanut suunnilleen koko päivän - joten suunnitelmat käydä lapsen kanssa kirkolla kaupassa ja tutustumassa kirjaston lastenosastoon ja leikkikenttään siirrettiin huomiselle (tai jollekin toiselle päivälle). Tämä äiti on tänään tosi väsynyt, kun on tullut mentyä nukkumaan ihan typerän myöhään. Nukuin päikkäritkin lapsen kanssa. Lapsen kohdalla unet tosin jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun vaunut sattuivat eilen jäämään yllättävän sadekuuron uhreiksi ja olivat vielä märät - lapsi joutui epätavallisesti nukkumaan unensa sisällä. Nukuttamiseen meni puoli tuntia, unia kesti reilun tunnin... No, ei siinä mitään, sain sen ajan nukuttua itsekin, jäi vaan muu oma aika pois.

Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.

Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?

Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.

Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.

Etsin netistä ohjeet Manduca -kantorepun virittelemiseen lonkalle. Nyt on helpompaa tehdä erinäisiä juttuja lapsen kanssa, varsinkin ulkona. Lapsi viihtyi melko hyvin kyydissä, mutta ohjeista en ollut varma, missä lapsen käsien pitäisi olla, hihnojen ala- vai yläpuolella. Lopulta alapuolella vaikutti paremmalta vaihtoehdolta - lapselle jää enemmän liikkumis- ja ihmettelyvaraa. Keskiosan vetoketju piti siinä tapauksessa sulkea. Yläkuvan vaihtoehto pitää lapsen hieman passiivisempana, mutta toimisi vaikka nukkumiseen hyvin.

Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.

Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.

Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.

Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta

Koko ajan jotain uutta

Tänään lapsi oppi taas uuden sanan. Olemme leikkineet vaipanvaihdon yhteydessä pienellä kumiankalla ja lapsesta on ollut hauskaa, kun olen sanonut "kvaak-kvaak-kvaak". Aamulla hän sitten sanoi selkeästi "aakka" (ankka) ja pitkin päivää on myös kaakattanut "kaak-kaak-kaak". Jännää seurata, mitkä jutut ovat ne jotka uppoavat ja tulevat ihan puheeseen asti! Tällä hetkellä sanavarastossa siis "äiti", "heeiii", "kakka", "ankka" ja "kaak-kaak-kaak".

Mainitsin viime postauksessa hammaskivuista. Eilen annoin särkylääkettäkin kun lapsi itki kovin yllättävästi, ruokahalu oli myös kadoksissa ja tissillä oli kiva roikkua. Tänään huomasin ihan vahingossa, lapsen roikuttaessa päätään taaksepäin, että toinen yläetuhammas on tullut läpi! Jei, hienoahienoa, melko vähillä vaivoilla kuitenkin tuli tuokin hammas, ylähampaat kun kuulemma voivat olla melko kivuliaita. Täytyy vielä yrittää tutkia suu läpi, olisiko muitakin uusia hampaita tulossa tai tullut. Tähän mennessä hampaita on siis kaksi alhaalla keskellä sekä yksi ylhäällä keskellä.


Parasta nyt: ankka, asioiden laittaminen jonnekin ja ottaminen sieltä, vessapaperirullat vessan kaapissa, lentokoneet, sohvalla remuaminen, sohvalta alas liukuminen jalat edellä (mummi opetti), ulkoilu, naapurin 2-vuotias tyttö

Mökkimagiaa

Terveisiä mökiltä! On pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt kirjoittamaan, mutta kiirettä oikein mukavalla tavalla. Ajoimme nimittäin 500 km mökille Pohjois-Savoon, yhden anoppilayöpysähdyksen taktiikalla, ja täällä on nyt ehditty olla kaksi ja puoli päivää. Ylihuomenna koittaa taas lähtö kotiin päin, mutta juhannusviikolla pääsemme onneksi muuttamaan kesäksi taas tänne. Meillä on tosiaan tapana asua kesät mökillä, ja lapsikin syntyi viime kesänä täältä käsin (tästä aiheesta lisää myöhemmin). Yleensä emme ole päässeet mökkeilemään keväällä, ja nyt sattuikin niin ihanat säät, että tuntuu jo kesältä ja tänne voisi vaikka jäädä saman tien. Tavalliseen tapaan harmittelemme, että matkaa on niin pitkästi, ettei tänne voi tulla ihan vaan viikonlopuksi silloin kun huvittaa - eli koko ajan.

Täytyy sanoa, että tässä paikassa on kyllä jotain taikaa. Heti mökille tultua ihmeellinen onnellisuudentunne valtaa mielen, ja sama tuntuu pätevän myös lapseen - hän vaikuttaa täällä todella onnelliselta. Unetkin maistuvat erityisen hyvin täällä, meille kaikille. Suuri osa mökin taiasta liittyy tietenkin kauniiseen maisemaan ja ilmavaan, rauhalliseen pihapiiriin, toisaalta täällä on aina jotain mukavaa puuhasteltavaa ja rento olla, vaikka usein tekemistäkin riittää paljon kun emme pääse useammin tänne huoltotoimiin. Linnut laulavat, saunotaan, hoidetaan pihaa, kukkia ja kasvimaata, mies rämpii pusikossa raivaamassa pajukkoa, leikkaa nurmea ja askartelee yhtä sun toista puukehikkoa sun muuta, valoa riittää yömyöhään ja maisema hivelee silmiä. Ei voisi pyytää parempaa. Onneksi voimme antaa lapselle kesät tässä ympäristössä.

Parempi kertoa loput kuvin. Tervetuloa mökkimaisemiin!

Jes, meikä tutustuu mökkimaastoon!

Viime syksyisiä vaahteranlehtiä löytyi vielä haravoitavaksi

Minityyppi vai iso mökki?

Hanahuveja maisemapaikalta

Kukkapenkkitiimi

Lapselle koottiin pinnasänky ensimmäistä kertaa - eikös tämä ole tapana tehdä ennen syntymää eikä ennen ensimmäistä syntymäpäivää..?

Sateenkaaren päässä on kultaa?

Kokko koottiin odottamaan lapsen juhannussynttärijuhlia

Iltamaisema suoraan mökkiterassilta

Parasta nyt: jääkaappi, uuni, taaperokärry, ulkoilma, piimä, hoitotarvikekärry, kontataan yhdessä -leikki 

Tunnelmia ja touhuilua

Onpa riittänyt tekemistä viime aikoina. Koulukurssi kesti vajaat kaksi viikkoa ja huomenna ei enää tarvitse lähteä aamulla bussiin. Sen sijaan pitäisi saada kirjoitettua opinnäytetyötä, mille ei ole vielä oikein löytynyt kunnolla aikaa. Oli mukavaa käydä koulussa keskittymässä omiin juttuihin, varsinkin kun kurssi oli tosi hyvä, mutta ihanaa, että nyt ehdin toivottavasti olla hieman enemmän taas lapsenkin kanssa. Ja saan ehkä muutaman rauhallisen kotihetken lisää itsellenikin.

Miehen käsitys vauvamuodista. Esikuvana Jorma Uotinen?

Olen tietysti yrittänyt tarkkailla, miten lapsi reagoi, kun olen ollut enemmän poissa kotoa. Ensimmäisen pidemmän poissaolon jälkeen hän tuntui suorastaan välttelevän katsekontaktia kanssani ja lämpeni hymyilemään vasta muutaman tunnin jälkeen. Viikonloppuna ehdin puuhailla lapsen kanssa enemmän ja hän oli kovin iloisella tuulella, mutta roikkui myöskin lahkeessa tosi usein. Mies kuitenkin huomautti, että niin roikkuu hänenkin lahkeessaan ja saattaa johtua esimerkiksi siitä, kun mummon ollessa kyläilemässä tottui saamaan paljon huomiota ja syliä. Muutamana päivänä maito maistui huonosti (sekä tissistä että pullosta), mutta viikonloppuna olikin sitten varsinaiset maitotankkauspäivät. Todennäköisesti kaikki havaitsemani käytös on ollut ihan vaan normaalia eikä lapsi ole ihmeemmin ehtinyt poissaoloani ihmetellä. Isän kanssa on oikein hyvä olla.

Hassuin juttu on se, että jos tulen kotiin ja löydän lapsen ja miehen ulkoa, lapsi ei kiinnitä saapumiseeni juuri mitään huomiota. Esimerkiksi naapurin vanharouva on paljon äitiä kiinnostavampi. Ehkä äiti on sitten niin tuttu näky, ettei jaksa naamaani ihmetellä...

Leikkipuistopuuhia

Pikku-L on nykyään kovin onnessaan ulkoilmassa. Vaatetus on keventynyt ja hän pääsee vaunuilemaan muulloinkin kuin päiväuniaikaan, joten on kivaa katsella maisemia. Erityisesti koirat ovat mahdottoman kiinnostavia. Välillä hän pääsee myös konttailemaan ja leikkipuistoon, tosin välikausi- ja kuravaatetuksen hankkiminen on vielä vaiheessa. Tänään tutustuimme lapsen kanssa takapihaamme, joka on sulanut melkein paljaaksi lumen alta. Lapsi auttoi äitiä viimevuotisten kuivien kasvien nyhtämisessä ja tunnusteli mm. hiekkaa, maasta pukkaavia kasveja, multaa ja lunta. Kasvot loistivat ilosta, kun tuuli pyöritteli kuivia kukkia pitkin laudoitusta.

Vihertää!

Nypitään nämä kuivat kukat pois...

Nää purkit on tosi kivoja!

Olemme miehen kanssa ihmetelleet, miten lapsi ei tunnu pistävän suuhunsa mitään sellaista, mitä pitäisi sieltä kaivaa ulos. Mietin, voisiko tämä johtua siitä, että lapsi on sormiruokailija, mutta kuulemma moni muu sormiruokailijalapsi mättää suuhunsa mitä tahansa eteen sattuvaa, joten ilmeisesti tämä on ihan persoonakohtainen juttu. Lapsi vipsuttaa, pyörittelee ja räpsyttelee käsiään huomattavan paljon ja tykkää sivellä ja tunnustella kaikenlaista, joten ehkä hänen tapansa tutustua maailmaan on enemmän käsi- kuin suupainotteinen. Emme kyllä valita, oikein hyvä näin.

Persoonalliset tavat alkavat kaikin puolin tulla enemmän esiin ja omaa tahtoa löytyy. En nykyisin saa lapsen nähden katsoa kuvia tai videopätkiä digikamerasta, koska lapsi tuntuu olevan sitä mieltä, että kamera on hänen lelunsa ja omii sen itselleen heti tilaisuuden tullen. Sen jälkeen hän osaakin pitää huolen, etteivät äidin näpit pääse sotkemaan kivoja katselupuuhia.

Ja nyt on pakko todeta, että kyllä nuo nykyajan pikkulapset ovat ihmeellisiä! Lapsi nimittäin osaa itse käyttää kameraa, etsiä sieltä kuvia ja käynnistää ja pysäyttää videot. Samoin hän lähettelee kännyköillämme tekstiviestejä, joko tyhjiä tai ottaa ensin kuvan ja lähettää sen. Television kaukosäätimellä hän on näyttänyt, miten televisiostamme löytyy mm. youtube. Ikää on siis 10 kk ja risat. Pikkulapsen aivot ovat kyllä kuin pesusieni, imevät tietoa ihan hurjalla tavalla! Riittää, kun lapsi näkee, miten me teemme jotain ja kohta hän jo osaa sen ihan itse ja jopa meitä näppärämmin.

Ymmärryksen lisääntyminen näkyi tässä eräänä päivänä myös toisenlaisella tavalla. Imetin lasta ja satuin katsomaan muualle juuri kun hän puraisi minua. Lapsi on puraissut tosi harvoin, ja nyt yllätyin ja säikähdin, sanoin “au” ja käännyin katsomaan lasta. Enpä ole niin syyllisen näköistä pientä naamaa ennen nähnyt! Sanoin sitten vakavana, että äitiä ei saa purra, että sattui, ja lapsi pysyi hämillisen näköisenä, hetken kuluttua alahuuli alkoi mennä rullalle ja tuli itku. Hän taisi yllättyä ja säikähtää reaktiostani, mutta en mielestäni ollut mitenkään ankarana ja silittelin ja rauhoittelin, kun huomasin lapsen ihmetyksen. Mutta kyllä vaan taisi pieni ihan itse ymmärtää, että tuli tehneeksi väärin.

Parasta nyt: talkkipurkki, raejuusto, tv-uutisten sääennuste, ulkoilma, koirat, talouspaperi ja sen silppuaminen, kamera

Omin sormin

Minulla on päivittäin maailman parasta ruokailuseuraa. Monta kertaa päivässä katamme pöytään imukupillisen tarjottimen, istutamme lapsosen syöttötuoliin, vuoraamme hänet harsolla ja ruokaessulla ja laitamme ruokaa nenän eteen. Sitten vain syömään: pikku-L mutustaa omaa annostaan, me vanhemmat omiamme. Välillä lisätään lapsosen lautaselle tarjottavaa, annetaan vettä nokkamukista tai nostetaan lattialle päätyneitä palasia takaisin kiertoon. Helppoa ja mukavaa, kaikilla on (useimmiten) kivaa ja kaikki saavat syödyksi! Ja lapsi itse on syötävän suloinen ruokaansa mutustellessaan.

Sormiruokailu on yksi monista mukavista vauva-asioista, jotka ovat tulleet elämäämme miehen siskon kautta. Siskon kaikki kolme lasta ovat sormiruokailijoita, ja monestakin syystä tämä tyyli tuntui heti hyvältä idealta myös meidän perheellemme. On mukavaa syödä yhdessä perheenä jo tässä vaiheessa, antaa valta syömisestä lapselle itselleen ja sitä kautta hän toivottavasti muodostaa positiivisen, ennakkoluulottoman ja mutkattoman suhteen ruokaan ja syömiseen. Jo 6 kk ikäisellä vauvalla on yllättävän hyvä valmius syödä ruokansa itse, jos hänelle tarjotaan siihen tilaisuus. Meillä onkin sormiruokailtu lähes heti puolivuotispäivästä lähtien, sitä ennen tarjottu ruoka ei kiinnostanut.

Kuulumme niihin onnekkaisiin, joiden lapsella on hyvä ruokahalu. Pikku-L syö mielellään lähes mitä vain, tai ainakin maistaa kaikkea ja sitten valikoi mieleisensä syötävän päivän tarpeensa mukaan. Hittiruokiin kuuluvat mm. avocado ja Talk-Muru –murot, nämä kummatkin uppoavat parempiin suihin lähes milloin vain. Joskus pikku-L suosii selvästi hiilihydraatteja, toisina päivinä taas proteiini on päivän sana. Selvästi hän tietää, mikä toimii: käsi nappaa mieluisimmat suupalat talteen salamannopeasti.

Soseruoilla on myös pieni, mutta tärkeä paikkansa ruokailuissamme, sillä pikku-L saa päivittäin hedelmäsoseita lusikalla syötettynä. Päädyimme hedelmäsoseiden syöttämiseen sekä niiden kätevyyden vuoksi että siksi, että halusimme lapsen osaavan tarvittaessa syödä myös lusikasta ja syötettynä. Ruokailunsa sormiruoilla aloittanut palleroinen yrittikin aluksi syödä lusikkaa kuin sormiruokaa, nykyään hän tuntee näiden ruokailutapojen eron ja lusikan tullessa näköpiiriin avaa pienen suunsa ammolleen: hedelmäsoseet ovat namia. Kaiken muun hän lappaa kuitenkin suuhunsa omin käsin ja nauttii ruokailuhetkistä, erilaisiin ruokiin tutustumisesta ja kaikkien aistiensa käyttämisestä ruokaan tutustuessaan.

Äitinä nautin mm. näistä: hyvän ruoan tarjoaminen lapselle; yhteiset ruokailuhetket; pienen suun avautuminen jo ennakkoon, kun ruoka ei ole vielä edes hyppysissä; iloiset ilmeet ruokapöydässä; lapsen ruokailutaitojen kehittymisen seuraaaminen, hänen taitavuutensa ihmetteleminen...

Koska ideana on syödä yhdessä samaa ruokaa eikä vauvalle saisi tarjota suolaisia eikä maitopitoisia ruokia, tämä äiti on päätynyt kokeilemaan monenlaisia uusia reseptejä. “Äiskän koekeittiössä” testataan lähinnä kasvis- ja kalaruokia, sillä en itse syö lihaa. Lapsi on miehen tavoin sekasyöjä, mutta koska minä vastaan suurimmasta osasta ruokailuita, lapsenkin ruoka on melko kasvispainotteista.

Tänään söimme lounaaksi kookos-bataattisosekeittoa. Sosekeitot ovat aina lapsosen mieleen, niin nytkin kun hän lappoi litkua suuhunsa. En olisi itse keksinyt tarjota moista ruokaa sormisyöjälle, mutta niin se keitto vaan katoaa lautaselta suuhun asti! Sosekeiton nurja puoli on infernaalinen sotku, mutta ruokaessu ja harso suojaavat hyvin ja sosekeittoa ei yleensä edes päädy lattialle asti. 

Sosekeittoa ja keitettyä ohraa, olkaapa hyvät:

Parasta nyt: vesihanan sulkeminen käsienpesulla. Äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa, lapsi sulkee, äiti avaa... Hilpeää!

Liikettä niveliin

Tämän hetken ajankohtaisin asia tuntuu olevan lapsosen liikkuminen. Reilut kuusi viikkoa sitten hän oli vielä lattialla jokusen metrin eteenpäin hinautuva pötkelö, nyt tilanne on... jotain ihan muuta.

Meidän tyttömme on melko rauhallinen, tarkkailevainen ja harkitseva. Ajattelin pitkään, että pikku-L ei todennäköisesti lähde liikkumaan mitenkään merkittävän aikaisin tai nopeasti, hän kun tuntui oleva ihan tyytyväinen selällään makoillen tai vatsallaan pönöttäen. Ensimmäinen kierähdys selältä vatsalleen tapahtui joskus 5 kk iässä ja vatsalta selälleen jokusen aikaa sen jälkeen. Ja siinä kaikki. Liikkuminen ei tuntunut kiinnostavan tippaakaan. Puolivuotispäivänä hän sitten hokasi vatsalleen kääntymisen paremmin ja innostui, että näin voi ihan itse päättää olla vatsallaan. Ja se siitä sitten taas, vatsalleen päästyä ei ollut mitään tarvetta vaihtaa olotilaa muuhun, eikä opetella kääntymistä toisenkaan kyljen kautta. Noin seitsemän kuukauden iässä alkoi varovainen yritys hinautua lähellä olevia leluja kohti, navan ympäri pyörien pääsi mukavasti jo käsiksi useisiin leluihin. Samanaikaisesti yritystä päästä konttausasentoon. Uusia taitoja tuli verkkaisesti eikä minnekään tuntunut olevan kiire. Pikku pötkylä möhnötti tyytyväisenä lattialla leluineen.

Kunnes hän yhtäkkiä oppi konttaamaan, (ikää 8 kk ja pari päivää), taputtamaan, vilkuttamaan, menemään itse istumaan, nousemaan polvi-istuntaan, polviseisontaan ja seisomaan tukea vasten (8.5 kk, kaikki saman viikon aikana). Toissapäivänä pikku-L (9.5 kk) päätti vielä tehostaa reviirinvaltaustaan ja käveli huonekaluja pitkin pidemmän pätkän, oppi käyttämään taaperokärryä ja kiipesi portaat yläkertaan. Kaikki neljätoista porrasta! Ilmeisesti oli tarpeen näyttää pitkää nenää isälle, joka aamulla vielä sanoi, että portaiden kiipeäminen ei ole vielä lähellä.

Kun liikkumaan oppiminen tapahtuu tällaista vauhtia on vanhemmilla täysi työ pysyä mukana muutoksessa. Vaipan ja vaatteiden vaihto ja muut huoltotoimet tehdään nykyään vauhdikkaan akrobaattisesti lapselle, joka vaihtaa väkkäränä makuu-, konttaus- ja seisoma-asentojen välillä, istuu, kiipeilee ja konttaa vinhaa vauhtia. Vauvaporteista vasta yläkerran portti on asennettu, alakerran portti on vielä laittamatta. Vahtimista riittää, mutta on hauskaa seurata tätä hurjaa kehitystä ja uuden oivaltamisen riemua! Lapsi on niin onnellinen ja ylpeä aina onnistuessaan jossain uudessa ja keksiessään jotain jännää. Ja onneksi hänen luontainen harkitsevaisuutensa on edelleen tallella: pää ei kopise kaatumisista kovinkaan usein :)

Parasta nyt: uusi vauvanukke, kaikenlaiset narut, pieni dublolautanen, violetit tossut, portaiden kiipeäminen, avocado, kahvin keittäminen, nokkamuki, tyhjät pilttipurkit, kamerat, kännykät, kirjahyllyn ja dvd-hyllyn luona seisoskelu...