Yh-elämää ja kantorepputestailua

Mökillä sataa tänään kaatamalla - on satanut suunnilleen koko päivän - joten suunnitelmat käydä lapsen kanssa kirkolla kaupassa ja tutustumassa kirjaston lastenosastoon ja leikkikenttään siirrettiin huomiselle (tai jollekin toiselle päivälle). Tämä äiti on tänään tosi väsynyt, kun on tullut mentyä nukkumaan ihan typerän myöhään. Nukuin päikkäritkin lapsen kanssa. Lapsen kohdalla unet tosin jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun vaunut sattuivat eilen jäämään yllättävän sadekuuron uhreiksi ja olivat vielä märät - lapsi joutui epätavallisesti nukkumaan unensa sisällä. Nukuttamiseen meni puoli tuntia, unia kesti reilun tunnin... No, ei siinä mitään, sain sen ajan nukuttua itsekin, jäi vaan muu oma aika pois.

Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.

Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?

Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.

Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.

Etsin netistä ohjeet Manduca -kantorepun virittelemiseen lonkalle. Nyt on helpompaa tehdä erinäisiä juttuja lapsen kanssa, varsinkin ulkona. Lapsi viihtyi melko hyvin kyydissä, mutta ohjeista en ollut varma, missä lapsen käsien pitäisi olla, hihnojen ala- vai yläpuolella. Lopulta alapuolella vaikutti paremmalta vaihtoehdolta - lapselle jää enemmän liikkumis- ja ihmettelyvaraa. Keskiosan vetoketju piti siinä tapauksessa sulkea. Yläkuvan vaihtoehto pitää lapsen hieman passiivisempana, mutta toimisi vaikka nukkumiseen hyvin.

Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.

Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.

Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.

Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta

Vappuvauva

Tänä vuonna vappumme täyttyi yllättäen mukavista lapsiperhemenoista. Oikein kivaa! Lapsi nautiskeli muiden lasten seurasta ja uusista kokemuksista, me aikuiset nautimme aikuisten kanssa olemisesta, hyvästä ruoasta ja lasten riemusta. Vappuun mahtui vauvakerhon vappunyyttärit, taloyhtiön lapsiperheiden yhteinen grillaus, saunominen ja illanviettoa lasten mentyä nukkumaan, lapsiperhevappupiknik, päivällinen Bemböle Kaffestugassa sekä yllätystörmääminen miehen vanhaan kaveriin ja tämän tyttöystävään ja heidän vierailunsa meillä. Paljon sosiaalisuutta ja kivaa meininkiä, lisänä vielä auringonpaistetta ja kärähtäneet otsanahkat. Eipä meillä ole ollut näin paljon vapputoimintaa sitten... ikinä?

Vappupäivän piknikmaisemia. Vanhat tammet olivat upeita! Auroranpuisto oli lapsiperheiden suosiossa ja muiden seurueiden isommille lapsille puut näköjään tarjosivat mahtavia koloja, onkaloita ja kiipeilyoksia.

Vappuaaton hauskuudet kävivät lapsen voimille ja hyvin yöunien lisäksi päiväunet maistuivat. Lapsi nukkui reporankana kolme tuntia vappupiknikistä. Omista hyytävistä vappu-ulkoilumuistoista viisastuneina puimme lapselle varmuuden vuoksi toppahaalarin päälle, mutta kuinka ollakaan, aurinko paistoi lämpimasti koko päivän. Ei silti näyttänyt haalari unta haittaavan.

Toisten lasten seura oli lapsesta riemastuttavaa, sekä vauvakerhossa, grilli-illassa että puistossa. Toinen vauva oli lapsen innokkaasta lähestymisestä välillä hieman huolissaan.

Piknikeväisiin ei oikein riittänyt tarpeeksi mielenkiintoa, että ne olisivat joutaneet suuhun asti. Kaikki muu oli niin paljon mielenkiintoisempaa! Sen sijaan grillattu kasvisnyytti upposi edellisiltana kokonaan pieneen vatsaan namnam, ja Bemböle Kaffestugasta tilatut kasvikset maistuivat ulkoilun jälkeen loistavasti. Iltapalallakin upposi kokonainen kananmuna, lähes kokonainen avocado ja lisäksi puuroa ja muroja. Paljonkohan pitäisi aikuisen syödä, että tulisi samanlainen annos suhteessa omaan painoon?

Luonnosta löytyi kaikkea jännää ja uutta!

Ja viimeinkin äiti sai kunnollisen kuvan kahden hampaan hymystä. Ihanaa ja aurinkoista toukokuuta teille kaikille!

Kahdestaan

Mitä kuuluu puolikkaaseen päivään kaksin lapsen kanssa?

Kotimuskarihetki: laulukirja ja Muumi-marakassit

Skype-hetki mummon kanssa

Uusi hupi: kiskoa oman bodyn hihaa ja hihitellä

Vaipanvaihtoja

Uusi maku: paahtoleipää Baba Ganoushiin eli munakoisodippiin kastettuna

Ulkoiluhetki naapurinlasten ympäröimänä, näytillä kastematoja

Päiväunet vaunuissa ja kävelylenkki, itkuherääminen

Maitohetkiä

Bataattilettujen paistamista

Yhteinen päivällinen

Monenlaisia hetkiä mahtuu kiireettömään aikaan lapsen kanssa. Miten sen jo parissa viikossa ehtii melkein unohtaa.

Päivärytmi seilaa

Säännöllinen päivärytmi on kuulemma pienen lapsen elämässä tärkeä. Meillä kyllä on sellainen. On ollut useita. Ja ne vaihtuvat koko ajan. Näin vanhemman roolissa ajan hermolla pysyminen tarkoittaa sitä, että kaikki hoksottimet viritettyinä yrittää selvittää, mikä on uusin ja ajankohtaisin päiväunirytmi, milloin tulee ryhtyä toimeen, että päiväunille päästään ilman itkuparkumaailmanloppua, ja pitäisikö ne toisetkin päiväunet mahduttaa päivään ja missä vaiheessa. Ruokailut istutetaan päivään sitten kulloisenkin päiväunikuvion mukaisesti.

Monta monta kuukautta meillä mentiin yksillä, pitkillä päiväunilla. Ensin ne alkoivat klo 12.30-13.30 välillä, sitten klo 11.45, sitten klo 10.30. Nykyään päiväuniväsy iskee jo klo 9-10 välillä. Ja jos unet alkavat näin aikaisin, ei tietysti jaksa iltaan asti yksillä päikkäreillä. Toiset unet tulevat kuvioon siinä klo 16 maissa ja vanhemmat ihmettelevät, kuinka kauan lapsen on hyvä antaa uniaan nukkua, ettei yöunille meno viivästy liikaa. Aamulla kun joka tapauksessa herätään klo 7 maissa, oli yöuni alkanut sitten klo 21.30 tai klo 20. Ja jos yöuni on ollut lyhyehkö, päiväunet aikaistuvat vielä lisää... Samoin vanhempia väsyttää enemmän, koska on illalla pitänyt hillua hereillä tarpeettoman myöhään, ihan vain oman ajan ihanuuden vuoksi.

Lapsi saattaa nykyään touhuta täydellä energialla aina päiväuniin asti, kunnes on yhtäkkiä ihan poikki. Nukuttaminen kellon eikä väsymysmerkkien mukaan on tarpeen, se sopiva kellonaikakin vaan sattuu vähän vaihtelemaan päivästä riippuen. Nyt täällä uumoillaan, josko ollaankin siirrytty yksistä pitkistä – ja vanhemmille ah niin ihanan lepohetken suovista – päiväunista kaksiin niin, että ne ensimmäiset unet olisivatkin ne lyhyemmät ja myöhemmin nukuttaisiin pidempi pätkä. Mene ja tiedä.

Onneksi elämä vauvan kanssa tähän asti on jo opettanut, että välillä rytmi seilaa ja muotoutuu yleensä omalla painollaan uudenlaiseksi, tekisimme me vanhemmat mitä vaan. Eli katsotaan katsotaan. Ja herkistellään niitä tuntosarviamme.

Nukkumattijuttuja

Kyllä se vaan on parempi olo, kun saa nukkua kohtalaisen hyvin! Varsinainen itsestäänselvyys tietysti, mutta tässä vauva-arjessa se vaan kirkastaa tärkeyttään, kun asiaan ei voi aina itse vaikuttaa.

Viime aikoina olemme nukkuneet niin, että mies nukkuu minun ja lapsen välissä. Lapsi nukkuu omassa sivuvaunusängyssään, joka on tiiviisti kiinni meidän parisängyssämme. Pääsääntöisesti yöt menevät nyt niin, että lapsi syö pari kertaa yön aikana, ensimmäisen kerran joko kun tulen nukkumaan tai suunnilleen klo 2, toisen kerran klo 5 tai 6 maissa. Siinä välissä on kuulemma yksi tai kaksi tutitus- tai tassutushetkeä, mutta näistä minun ei tarvitse suuremmin välittää. Viime yönä menin nukkumaan klo 23, lapsi söi silloin, ja sitten nukuimme klo 6 asti, lapsi ruokaili ja unia jatkettiin kainalokkain klo 7 asti. Ihanaa! Jossain välissä kuului jotain ähinää ja tuttiongelmaa, mutta minä sain vaan kääntää kylkeä.

Jos nukun itse lapsen vieressä, heräilyjä on (hämärien muistikuvieni mukaan) useammin, ainakin minulla. Kaikenlaiset ähinät nimittäin saavat minut valmiustilaan jo hyvissä ajoin ennen kuin lapsi edes tarvitsee apua, ja toisekseen rauhoittelemiset kestävät kauemmin, jos sitä yritän minä eikä mies – ellen nukkumaanpääsytoiveikkaana anna lapselle maitoa. Lapsi taitaa saada yöllisestä läsnäolostani ajatuksia ihanasta maidosta turhan usein, joten ainakin tällä hetkellä tämä uusi järjestely on paljon parempi. Ja ehdinhän jo olla yövuorossa kymmenen kuukautta!

Ihmeen hyvin sitä kyllä jaksoi melko pitkään, tuota yöheräilyä. Epäilen suurimmaksi syyksi imetyshormoneja sekä lapsen nukkumisen kainalossa tai muutoin ihan vieressä, jolloin ei ole tarvinnut edes nousta sängystä yöhulinoita varten. Aiemmin jäin iltaisin usein valvomaan muiden nukkuessa ja kävin nukkumaan vasta puolenyön maissa, koska omat rauhalliset iltahetket tuntuivat niin arvokkailta. Silti jaksoin heräillä yöllä ja nousta aamulla lapsen kanssa. Niin no, aiemmin hän kyllä nukkuikin pidempään, klo 8-9 asti.

Nykyään olisi käytävä itse nukkumaan suunnilleen klo 22, jotta saisi kunnon yöunet. Lapsi vaan on harmillisesti myöhäistänyt omaa nukkumaanmenoaan ja nukahtaa nyt useimmiten klo 21 jälkeen, joten se siitä omasta ilta-ajasta... Eilen hän nukahti klo 20 ja olipa se mukavaa, tähän täytyy taas päästä! Nyt kun vaan keksisimme, millainen päiväunirytmi auttaisi aikaisempaa yöunille menoa, ja miten siihen rytmiin päästäisiin. Lapsi nimittäin runsaasta touhuamisestaan johtuen simahtaa päiväunilleen niin aikaisin, että tarvitsee vielä toiset unet ennen iltaa ja yöunet myöhäistyvät. Toisaalta, päiväunirytmi näyttää seilaavan edes taas, joten hyvällä tuurilla tämäkin asia korjaantuu ihan itsestään, ajan kanssa.

Lapsi ja Nukkumatti :)

Väsyväyväy

Eilen sattui ensimmäistä kertaa niin, että lapsonen oli nukahtaa kesken ruokailun, syöttötuoliin. Kops vaan. Ja sitten se tapahtui toisen kerran, muutamaa tuntia myöhemmin. Näiden kertojen välillä lapsi ei ollut kiinnostunut päiväunien nukkumisesta, vanhempien yrityksistä huolimatta. Päivälliseltä siis kipin kapin yöpukua pukemaan ja nukutuspuuhiin. Tuloksena tunnin nukutusmaraton konttaamisten, kiipeilyn ja huudon kera, tällaistapa ei ole ollutkaan enää moneen kuukauteen, mutta tuttua hommaa ihan pikkuvauva-ajoilta. Huh. Onneksi ei joka ilta ole enää tällaista! Tämä mamma oli nimittäin lapsosen lailla ihan yliväsynyt koitoksesta selvittyään. Illalla kukuin tarpeettoman myöhään ja unikaan ei meinannut tulla heti. Sama vika kai oli lapsella, liian väsyneenä on vaikeaa nukahtaa. Yökin meni kovin levottomasti. Onneksi mies nousi reippaana lapsen kanssa klo 6.30 ja sain hieman vielä levähtää.

Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa vauvavuotta alkaa olla jo melko väsynyt olo, vaikka meillä pääsääntöisesti on nukuttu ihan kohtuullisen hyvin ja lapsi nukkuu päiväuniakin erittäin hyvin. Kymmenen kuukauden jatkuva yöheräily tuntuu aivoissa puuromaiselta, epäkeskittyneeltä ja välillä on helposti ärsyyntyvä olo. Ensi viikolla näitä aivoja tarvittaisiin opiskelemiseen ja olisi jopa tarkoitus saada jotain tavoitteellista aikaan eli kirjoittaa opinnäytetyö. Hieman hirvittää. Toivottavasti käy niin, että vaihtelu virkistää ja että rajallisempi ajankäyttömahdollisuus tuottaa tehokkaampaa työskentelyä ja keskittymistä oleelliseen. Uskon näin ja aika näyttää.

Lapsi korjasi omaa väsymystilannettaan nukkumalla tänään yhdet kolmen tunnin ja yhdet puolentoista tunnin päiväunet. Oikein hyvä. Muita lapsen kuulumisia:

Alakertaan ilmestynyt vauvaportti aiheuttaa ihmetystä ja sitä vasten on kiva nousta seisomaan ja rynkyttää.

Sosemaalausta on kokeiltu avoimessa päiväkodissa noin 4 kk, noin 7 kk ja tänään lähes 10 kk iässä. Ensimmäisellä kerralla homma meni vähän yli hilseen, toisella kerralla maalari oli ihan liekeissä, ja viimeisin yritys ei juurikaan kiinnostanut, koska oli kiireellisempää kontata ympäriinsä soseella kuorrutettuna kuin taiteilla paperille. Äiti toteaa, että 7 kk ikä oli varsin hyvä tähän touhuun, koska lapsi oli silloin toimelias ja innostunut, muttei vielä osannut liikkua ympäriinsä. Tänään äiti sai touhusta harmaita hiuksia ja totesi, että tätä kokeillaan tästä lähtien ainoastaan kylpyhuoneessa ja ilman vaatteita. Tarvikkeita ostamaan siis.

Ja tänään lapsonen oppi näyttämään kieltään. Suloista!

Alakerran vanki

Taiteilija työssään (tammikuu 2013)

On ihanaa, kun äiti puhaltaa kasvoihin!