Back to mökki

Blogihiljaisuus rikkoutuu - olemme taas mökillä. Tai oikeastaan palasimme mummilasta/anoppilasta jo sunnuntai-iltana. Nämä pari päivää ovat olleet täyttä touhua, kun olen purkanut matkatavaroita ja mummilassa pestyjä pyykkejä, siivonnut jo lähtöä edeltäviä sotkuja, perannut kaksi laatikollista mansikoita pakastimeen ja käyty lapsen kanssa kaupassa ja asioilla.

Mummilassa oli mukavaa, erityisesti oli kiva saada aikuista seuraa. Ei tehty mitään erityistä, vaan elettiin arkea mummin ja papan kanssa. Hienoja hetkiä oli mm. kun lapsi pääsi saunasta järveen uimaan - vaikka kylmä vesi salpasi henkeä, lapsonen ui tuettuna innoissaan ja pettymys oli suuri, kun vedestä joutui pois. Lapsi oppi uusia juttuja, ainakin naksuttamaan kielellään.

Kesätyttö vauhdissa mummilan pihassa

Tötteröhuuli "leikkimökki"kuistilla. Ihan ite kiipesin tuoliin!

Isän vanhan ratsun kyydissä. Ilme lienee päristysilme - hepan ollessa liikkeesä (työntäen) lapsi oli ihan hiljaa ja jännittyneenä, mutta pysähtynyt hevonen pärisi kuin auto.

Paluumatkalla koukkasimme tapaamaan äiti-vauva -kavereita. Meidän pieni herkkis pisti aluksi vähän itkuksi, kun vauvakaveri ja hänen 3-vuotias isoveljensä olivat hieman vauhdikkaampia kuin aikuisseura, jossa lapsi on lähinnä nyt kesäaikaan ollut, mutta lämpeni kyllä sitten viimein. Pitäisi saada lapselle hieman enemmän lapsiseuraa näin kesälläkin. On hauskaa nähdä, kuinka samanikäiset lapset ovat kaikki niin erilaisia. Toinen pieni tyttö käveli sujuvasti, lekotteli välillä selällään, joi tuttipullosta itse ja väläytteli hienoa hammasrivistöään. Meidän lapsi taas ei vielä kävele, istuu, seisoo tai liikkuu muttei yleensä makaa paikallaan, haluaa apua nokkamukista juomiseen ja hampaita on läpi vasta neljä.

Niin, toinen yläetuhammas on näköjään tullut läpi tässä miehen poissaollessa ja yläetuhampaiden vieressä olevat hampaat pilkottavat myös ikenien läpi. Lapsi järsiikin sormeaan melko usein, taitaa kutittaa. Tällä hetkellä siis hammassaldo on neljä: kaikki keskimmäiset etuhampaat.

Ajomatkat sujuivat lapsen kanssa melko mukavasti. On mukavaa huomata, että hänen kanssaan voi jo ajella jonkinlaisia matkoja ilman täyttä parkua takapenkiltä. Ajot on mahdollistanut lähteminen päiväuniaikaan ja turvaistuimen ulottuville viritetty leluarsenaali, mutta ennen kaikkea aika - lapsi on kasvanut isommaksi, kärsivällisemmäksi ja omatoimisemmaksi. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan hän tosin yleensä nukahtaa autoon, ennemmin tai myöhemmin.

Puhelinleikki on muuten saanut uusia ulottuvuuksia. Yksi päivä isäni kanssa puhelimessa puhuessa laitoin luurin lapsen korvalle. Hän kuunteli, jutteli ja kuunteli, eli kävi ihan normaalin puhelinkeskustelun!

Lusikkatreenit ovat edenneet sen verran, että lapsi on usein ottavinaan oikealla tai leikkilusikalla jotain ja pistää lusikan suuhun. Mutta jos lusikassa on oikeasti ruokaa, se ei päädy suuhun, vaan lapsi ronkkii sitä sormillaan ja tekee sillä kaikkea muuta mahdollista. Harjoitus jatkuu...

Lusikalla voi esimerkiksi soittaa pilttipurkkia

Sain anopilta hänen vanhan ompelukoneensa mökkikoneeksi, ja intouduin heti ostamaan kangasta mökkipaikkakunnan kivasta pienestä kangas- ja lankakaupasta. En ole ommellut mitään pitkään aikaan vaan neulominen on innostanut enemmän. Viime aikoina on kuitenkin ollut mielessä, että voisi olla kiva ommella jotain lapselle. Kun tämä hauska pöllökangas tuli vastaan, keksin heti, että ompelen siitä lapselle mekon:

Ostin itselleni samasta kankaasta valmiiksi ommellun pipon, ja siksipä aion ommella myös lapselle pöllöpipon. No, jos samislinjalle lähdetään, niin luultavasti käyn ostamassa kangasta vielä hieman lisää ja teen siitä itselleni paidan. Mies tähän tuumasi, että miksei hänelle tule mitään tiimiasuun sopivaa. Hän saanee siis ruskean perusteepaidan (jos jostain löytyy sellainen), johon ompelen pöllökankaasta jonkinlaisen koristeen.

Tänään on muuten iloinen päivä - mies palaa illalla reissultaan! Nyt hän on jo kotona Espoossa ja päästiin juttelemaan Skypellä. Hassua nähdä koti ja mies siellä, kun olemme lapsen kanssa täällä. Lapsi oli aivan innoissaan, kun näki isänsä ruudussa. Kunhan mies saa moponsa huollosta hän lähtee ajamaan meidän luokse. Lapsi lienee jo nukkumassa kun isä saapuu.

Oi, ihanaa, muru saapuu takaisin! Onkin ollut ikävä. Ihan hyvin meillä on lapsen kanssa mennyt, mutta on se vaan eri asia olla koko perhe koossa yhdessä.


Parasta nyt: lavuaarissa istuminen ja vesileikki desimitan ja muovikippojen kanssa, ankat, Muumi-kirja, palapelit, piirtoalusta, sängyllä polvi-istunnassa pomppiminen, mummin vadelmakiisseli, mummin laatikoiden tonkiminen salaa, tyhjien tölkkien levitteleminen lattialle kierrätyspussista

Vaippapyykkiä

Tekisikö mieli pestä nämä käsin? 

No ei minunkaan! Mökillä ei ole pesukonetta ja vaipat pitää pestä käsin. Silti kestovaipat ovat mökillä parempi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset, koska jätteenkeräystäkään ei ole. Jos pesee muutaman vaipan päivässä, pesumäärä on ok.  Nyt on likaisia vaippoja päässyt kertymään, onneksi ne saadaan pian anoppilan pesukoneeseen. Niitä on nimittäin nyt vielä enemmän kuin tuossa kuvassa.

Nämä taskuvaipat ja mikrokuituiset / pyyhkeistä tehdyt imut ovat onneksi helpompia pestä kuin viimekesäiset harsot, etenkin ne maitokakkaiset. Harsot kuivuivat kätevän nopeasti, mutta pestessä olivat niin isokokoisia, että niitä kakkajälkiä piti metsästää vaikka kuinka, että sai aina yhden harson puhtaaksi. Nyt vaan imuja on kerrallaan käytössä useampi, eli yhdestä vaipasta tulee moninkerroin pyykättävää.

Meillä on enimmäkseen BuzzyBuns - taskuvaippoja, kokoa Medium, ja ollaan oltu niihin oikein tyytyväisiä. Tämä M-koko näyttäisi riittävän koko vaippaiäksi, kun napitus on edelleen käytössä siellä melkein tiukimmassa päässä. Napitettavat vaipat tuntuvat paremmilta kuin tarrakiinnitteiset, koska vaikka tarra on helpompi saada kiinni menevälle lapsoselle, se myös aukeaa paljon helpommin eli myös silloin kun ei pitäisi. Siirryimme näihin vaippoihin harsoista ja ImseVimse -kuorista lapsen ollessa ehkä 3 kk ikäinen. Silloin imuja oli käytössä yksi, ja vaippa sen verran väljä vielä, että vuoti helposti lahkeesta. 

Nyt imuja on käytössä kaksi ja päiväunivaipassa kolme. Mietinkin tässä, että nuo taskut kyllä riittävät kokonsa puolesta pitkään, mutta pitääköhän noita imuja alkaa lisäämään aina vaan enemmän... Lapsen pissat ovat nimittäin sen verran runsaampia nyt, että ainakin päiväunilla kaksi imua vuotaa jo läpi. Onko imuja tapana laittaa kovinkin monta yhteen vaippaan? Missä vaiheessa imutehoa tarvitaan niin paljon, ettei taskuun enää mahdu enempää täytettä? Onko olemassa jotain vielä tehokkaampia tai helppokäyttöisempiä imuja kuin nuo meidän mikrokuituiset, mopinnäköiset? Taidan leikellä yhden vanhan pyyhkeen suikaleiksi ja ommella muutamat imut lisää.

Vaikka nyt kauhistelin tuota vaippapyykkimäärää, niin oikeasti vähän kerrallaan pestynä homma on ihan kohtuullista, ja kotonahan vaippojen pyykkäys hoituu superhelposti, kun on pesukone käytössä. Mökilläkin vaipat käytetään välillä pesukoneen kuumassa pesussa esim. pesulassa, että puhdistuisivat välillä paremmin. En todellakaan näe syytä vetää mitään äitikorttia esiin ja esiintyä marttyyrina tai jotenkin erinomaisena ja muita parempana äitinä siksi, että meillä käytetään kestovaippoja. Jokainen perhe tekee valintansa heille parhaiten sopiviksi, ja minusta on kummallista syyllistää kummastakaan, kestovaippojen käytöstä tai käyttämättömyydestä. Kukin tavallaan, tämä sopii meille. Rahaakin on säästynyt, kun kaikki vaipat on saatu tai ostettu käytettyinä.

Ja voihan video, miten tuota vettä voi tulla taivaalta noin paljon, ei lopu ikinä! Uskomattomia rankkasadekuuroja, koko mökkimaasto lainehtii. Vaipatkin ovat kastuneet terassin kaiteella.

Yh-elämää ja kantorepputestailua

Mökillä sataa tänään kaatamalla - on satanut suunnilleen koko päivän - joten suunnitelmat käydä lapsen kanssa kirkolla kaupassa ja tutustumassa kirjaston lastenosastoon ja leikkikenttään siirrettiin huomiselle (tai jollekin toiselle päivälle). Tämä äiti on tänään tosi väsynyt, kun on tullut mentyä nukkumaan ihan typerän myöhään. Nukuin päikkäritkin lapsen kanssa. Lapsen kohdalla unet tosin jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun vaunut sattuivat eilen jäämään yllättävän sadekuuron uhreiksi ja olivat vielä märät - lapsi joutui epätavallisesti nukkumaan unensa sisällä. Nukuttamiseen meni puoli tuntia, unia kesti reilun tunnin... No, ei siinä mitään, sain sen ajan nukuttua itsekin, jäi vaan muu oma aika pois.

Ilta venyi pitkäksi mm. siksi, että lapsen nukahdettua lämmitin saunan. Saunomaan pääsin vasta klo 23, mutta vaikka en olisi jaksanut, olipa mukavaa rentoutua rauhassa saunan lämmössä. Ikkunasta katselin, kun joutsenperhe lipui ohitse, ja yöuinnilla järvi oli samettisen pehmeä, lämmin ja rauhaisa, joutsenet ehkä 50 m päässä. Paratiisi! Ihan mahtavaa, että levä on ainakin toistaiseksi vielä pysynyt poissa järvestä. Viime kesänä levää oli jo ennen yhtäkään lämmintä päivää ja hyttysiä piinaksi asti, tänä vuonna kumpikin asia on paremmin.

Katsoin myös Kuudes aisti -elokuvan - hyvä elokuva, mutta ei ehkä se viisain veto katsoa tuollainen leffa yöllä ja ainoana aikuisena mökillä. "I see dead people" , jaiks! Huomaan muutenkin, että kun nykyään tulee katsottua televisiota niin vähän, niin myöhään illalla katsotut ohjelmat jäävät nukkumaan mennessä elämään tarpeettoman vahvasti mieleen. Viime yönä piti lukita ovi ja olla katselematta varjoja. Ehkä pääsen hieman tuntemaan, miten pienet lapset saattavat kokea television ohjelmat?

Olen ollut jotenkin tosi aloitekyvyttömällä tuulella nämä viime päivät. En oikein keksi meille mitään tekemistä enkä saa tehtyä jos keksin. Muutamia juttuja on sentään tullut tehtyä. Olen päättänyt (yrittää) joogata tai tehdä muuta kehonhuoltoa joka toinen päivä, ja se on toistaiseksi onnistunut. Olo on heti parempi! Jospa keskivartalokin alkaisi vähitellen muodostua tutummanoloiseksi.

Eilen lähdimme vaunukävelylle ja matkalta löytyi herkkuja. Nyt on jo metsämansikkakausi! Käytiin myös katsomassa naapurin hevosta.

Etsin netistä ohjeet Manduca -kantorepun virittelemiseen lonkalle. Nyt on helpompaa tehdä erinäisiä juttuja lapsen kanssa, varsinkin ulkona. Lapsi viihtyi melko hyvin kyydissä, mutta ohjeista en ollut varma, missä lapsen käsien pitäisi olla, hihnojen ala- vai yläpuolella. Lopulta alapuolella vaikutti paremmalta vaihtoehdolta - lapselle jää enemmän liikkumis- ja ihmettelyvaraa. Keskiosan vetoketju piti siinä tapauksessa sulkea. Yläkuvan vaihtoehto pitää lapsen hieman passiivisempana, mutta toimisi vaikka nukkumiseen hyvin.

Ystävältä oli aiemmin testilainassa HuggaBaby -kantoliina, joka vaikutti tosi hyvältä ja helppokäyttöiseltä. Lapsen sai siihen helposti lonkalle istumaan ja hän pystyi katselemaan ja osallistumaan helposti. Mietinnässä on, pitäisikö hankkia oma HuggaBaby. Manducan lonkkaviritys saattaa ajaa saman asian, mutta täytynee vähän testailla vielä. HuggaBaby mahtuisi pienempään tilaan, varuilta mukana kuljetettavaksi tai autoon, ja se toimii kuulemma pienemmän vauvan imettämiseen hyvin. Liina valitaan kantajan koon mukaan, ja koska miehellä ja minulla on paljon pituuseroa, pitäisi joko ostaa kompromissikoko tai kummallekin oma. Näitä ei ilmeisesti edes myydä Suomessa, vaan pitäisi tilata. HuggaBaby oli kyllä tosi hyvä, erityisesti kantajan hartioille (leveä, pehmustettu hartiaosa), Manduca lonkka-asennossa tuntui ainakin minulla painavan hieman kaulaa, vaikka onkin pehmeä. Toisaalta lapsi pystyi paremmin vikuroimaan itsensä ulos HuggaBabysta kuin Manducasta.

Aamulla lauloin ensimmäistä kertaa lapselle "Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Nallen varpaita palelee, pilipilipompompom..." ja "varpaita"-kohdassa hän katsoi minua kysyvästi ja kosketti omia varpaitaan. Kysyin sitten muutaman kerran, missä hänen varpaansa ovat, ja joka kerta etsi ne käsiinsä. Seuraavaksi kysyin napaa ja sekin löytyi. Fiksu pieni, oppinut jo monta asiaa, mitä vanhemmat eivät ole erityisemmin edes opettaneet! Kyllä hän varmasti ymmärtää jo paljon enemmän puhetta kuin tajuammekaan. Tai no, totta kai, onhan hän jo vuoden vanha, ei vaan meinaa äiti pysyä vauhdissa mukana.

Lapsi on ollut iloinen, suloinen ja hauska itsensä ja välillä leikkinyt itsekseen lukien kirjoja ja purkaen palapelejä, mutta välillä tarvinnut äitiä todella paljon ja halunnut kovasti olla sylissä. En tiedä, johtuuko se vaikka hampaiden tulosta tai nälästä, vai tuntuuko lapsesta kummalta kun isä on poissa. Toisaalta haluan antaa hänelle turvaa ja huomiota, toisaalta on raskasta olla se ainoa syli. Ylihuomenna lähdemmekin anoppilaan eli mummilaan ja sekä lapsella että minulla on lisää seuraa.

Parasta nyt: asioiden laittaminen toistensa sisään, mutta myös toistensa päälle (esim. palapelin pala kirjan sivulle), puhelinleikki (mikä tahansa kelpaa puhelimeksi ja elekieli on kovin aitoa), porkkana, piimä, raejuusto, keittiön pesualtaassa istuminen ja veden kerääminen desimittaan, kiipeämisyritykset joka paikkaan, asioiden viskely ja paukuttaminen, kippojen hämmentäminen lusikoilla ja kapustoilla, leluautot "brrrrrrrrrrr", piirtoalusta

Raparperiraparperiraparperi

Meillä on mökillä valtava raparperipuska. Katsokaa vaikka:

Yllä olevassa kuvassa näkyy se, mitä on jäljellä, kun vierailijoita on pyydetty ottamaan haluamansa ja olen leikannut sieltä tämän kasan:

Kolmekymmentä vartta! Ja jäljelle jäi varmaankin tuplat! Kuka haluaa tulla hakemaan raparperia meiltä???

Yleensä en ole ottanut raparperia talteen, koska vuosittain on tullut tehtyä ehkä kaksi raparperipiirakkaa enkä ole keksinyt muuta houkuttelevaa käyttöä. Ranskalaisen marja-raparperikakun (kirjoitin siitä täällä) vuoksi päätin pakastaa raparperia talven herkkuja varten, ja samalla halusin kokeilla muitakin uusia raparperireseptejä. Tänään tein tämän:

Minttu-raparperipiirakka Isyyspakkaus-blogin Tommin - tai oikeammin hänen Rouvansa - ohjeella. Herrrrrrrrrkkua! Harmitti melkoisesti, kun mökillä ei ollut tuoretta eikä kuivattua minttua. Leikkasin sitten minttuteepussin auki ja ripottelin sieltä piparminttupuruja, mutta makua ei kyllä ollut toivotulla tavalla. Täytynee siis tehdä piirakkaa uudestaan! Tämä on siitä hauska piirakka, että taikina tulee raparperien päälle, ei alle, ja omani kun paistui hieman liikaa niin pinta maistuu ihanasti rapeilta kaurakekseiltä. Sokeria lisään ensi kerralla vähemmän. 

Tämä päivä eli ensimmäinen päivä parisen viikkoa kestävästä jaksosta kaksin lapsen kanssa tuntui todella pitkältä. Jo neljän aikaan ihmettelin, kuinka pitkään voi yksi päivä kestää - huomaa kyllä, etten ole pitkään aikaan viettänyt päiviä kaksin lapsen kanssa! Teimme vaikka mitä, mm. kylpy pihalla lämpimässä säässä, mutta aikaa vaan riitti. En myöskään osannut ennakoida lapsen hieman tavallista aikaisempaa nälkää ja olin pulassa, kun nälkäinen, itkevä pieni raukka roikkui jaloissani ja halusi olla pelkästään sylissä, tee siinä sitä ruokaa nopeasti sitten... Onneksi syöminen auttoi ja lapsi oli taas hyväntuulinen. Meillä oli kyllä kivaa tänään, mutta tosiaan piiiiiiitkä päivä. Pianhan tähän tottuu taas.

Yh-elämä alkoi

Mies pakkasi kamansa moottoripyörän kyytiin, puki ajovermeet päälleen ja kurvasi pihasta. Lapsi katsoi isän ajavan pois ja osoitti sormellaan puuta. Eipä tainnut ihan vielä ikävä tulla.

Toissayön unessa meni toisin: minä pakkasin kamani miehen kehoituksesta ja muutin lapsen kanssa muualle. Oli surullinen olo. Päätin soittaa miehelle ja neuvotella, josko me jotenkin selvitettäis välimme.

Taisi nyt koittava parin viikon yksinhuoltajajakso kummitella jo unissa. Onneksi tilanne on ennemmin tuo ensimmäinen vaihtoehto kuin toinen! Välimme ovat oikein hyvät ja väliaikainen yksinhuoltajuus johtuu ihan vain moottoripyöräilykuumeesta, joka valtaa motoristin joka kesä. Viime kesänä mieheltä jäi pitkä reissu välistä kokonaan, eikä muutenkaan ole päässyt juurikaan ajamaan. Nyt tulee sitten kerralla ilmeisesti ainakin kolmisentuhatta kilometriä mittariin. Matka alkaa ajolla mökiltä Helsinkiin, josta nousevat kahden ajokaverin kanssa laivaan ja matkaavat Rostockiin. Varsinainen ajo alkaa siitä: Saksaa, Belgiaa, Ranskaa, Sveitsiä...

Hieman jännittää tämä lapsen kanssa kaksin oleminen mökkioloissa. Muutenhan me pärjäämme oikein hyvin, mutta ulkohuussi ja pihasauna aiheuttavat vähän päänvaivaa, miten päästä vessaan ja pesulle... Eiköhän ne keinot löydy. Työntäyteistä aikaa taitaa olla tiedossa, mutta pyrin olemaan vailla liian tiukkoja tavoitteita, elellään rennosti ihanissa mökkitunnelmissa. Reissua on myös tiedossa: mennään kylään anoppilaan ja äiti-vauva -kavereiden luokse. Siinähän se aika jo kuluukin. En olekaan ollut lapsen kanssa juurikaan kaksin pitkään aikaan, sitten miehen isäkuukauden alkamisen huhtikuun puolivälissä. Öitä ollaan oltu kaksin vain muutamia kertoja.

Sekin jännittää, missä välissä lapsi tajuaa, että isä on jossain poissa ja alkaa ikävöimään. Toivottavasti Skype-puhelut onnistuvat miehen uudesta älypuhelimesta.

Joutsenperhe ja muuta mökkitunnelmaa

Kävinpä viimein karistamassa talviturkin harteilta eli uimassa mökkijärvessä. Ehdin uida muutamia metrejä, kun joutsenperhe lähti parinkymmenen metrin päästä järvelle, luultavasti meidän venerannastamme. On täällä mökillä kyllä kaikkea hienoa! Harmi vaan, kun mökkijärvi on varsinainen sinileväpesäke - odotettavissa on, ettei järvessä ehdi käydä montaa kertaa uimassa ennen kuin leväpuuro valtaa vedet. Nyt pulikointi oli kyllä oikein virkistävää!

Samainen joutsenpariskunta mökillä viime kesänä. Tämänvuotiset poikaset ovat nyt pienempiä kuin kuvassa näkyvät

Lapsi pääsi nauttimaan vedestä (ja saippuakuplista) toisenlaisissa puitteissa

Heinäkuun loppuun on nyt suunnitelmissa kattoremontti, ja mies lähti juuri kirkolle tilaamaan ilmalämpöpumppua. Mökin seinät ovat umpihirttä ja melko ilmavat, joten lämmityskustannukset ovat talvella melko korkeat. Toiveena on saada ilmalämpöpumpun avulla peruslämpö mökkiin hieman kohtuullisemmilla kustannuksilla, etäsäätömahdollisuus eli lämmöt nostettua tekstiviestillä ennen mökille saapumista sekä hieman viilennystä kesän kuumimmille päiville ja erityisesti öille.

Kaikenlaista on jo tullut mökillä puuhasteltua, vaikka melko rennosti onkin otettu.

Kasvimaalla riittää kitkettävää - rikkaruohot villiintyvät sillä välin, kun emme ole vielä ehtineet mökille. Olen jo saanut kitkettyä pahimman eli porkkanarivit (arvatkaa vaan, kuinka helppoa on erotella hentoiset porkkanantaimet rikkaruohopöheiköstä turvaan) sekä pari muuta riviä. Alla sipulit ja hieman kuvaa rikkaruohojen määrästä...

Lapsuudenystävän, äitini kilpikonna Konnan, tuhkat haudattiin eilen mökille, miehen lapsuudenperheen kahden koiran viereen. Rakas Konna kuoli syyskuussa 23-vuotiaana. Se oli hauskin, inhimillisin ja persoonallisin kilpikonna mitä olen koskaan tavannut. RIP pieni ystävä.

Lämpimät ilmat hellivät, mutta myöskin hiostavat. Lapsi pääsee onneksi nauttimaan ilmavista päiväunista vaunuissa. (talkkipurkkikin on näköjään halunnut mukaan unille) Hän on muuten alkanut seisomaan hetkittäin ilman tukea ja tapailee jo vähän askeliakin. Saattaa siis lähiaikoina oppia kävelemään!

Mökillä villiinnyn aina kukista ja käyn yleensä aamuisin tekemässä kukkatarkastuksen tiluksilla. Tällä hetkellä kukkansa ovat avanneet upeat idänunikot siemenistä (heikoilla taidoilla) perustamassani kukkapenkissä. Mökin vanhat ruskoliljat ovat myös avautumassa. Viimeisessä kuvassa rantaliljoiksi nimittämämme, koko rantalinjan täyttävät vesikasvit, jotka kuulemma ovat oikealta nimeltään keltakurjenmiekkoja.

Ihania kesäpäiviä teille kaikille! Toivottaa mökkiperhe Ylä-Savosta

Juhlahumua

Huh huh. Kylläpä on pitänyt kiirettä, tai ei niinkään kiirettä, vaan kaikenlaista toimintaa. Ensin oli kolmen viikon työjakso, siihen päälle lapsen kahdet yksivuotissynttärijuhlat kotona, pakkauspäivä, kaksi ajopäivää mökille, siivous- ja järjestelypäivä, kolmannet synttärijuhlat lapselle + juhannusjuhla sekä vielä muita vieraita kahtena sitä seuraavana päivänä. Nyt on enää minun äitini vieraana täällä mökillä ja huomenna hänkin on lähdössä. Sitten koittaakin normaalimpi kesäinen mökkiarki! Kunnes viikonloppuna mies lähtee moottoripyöräreissuun Keski-Eurooppaan ja jäämme lapsen kanssa kahden mökille.

Yritänpä tiivistää lapsen synttärihumun jotenkin napakasti. Juhlilla oli teemat: ensimmäiset olivat vanhoille ystäville, toiset naapuruston lapsiperheille ja kolmannet sukulaisille. Lapsi nautti kovasti ihmisistä ympärillään, mutta oli myös melko sippi aina juhlapäivän iltana. Kahdet juhlat peräkkäisinä päivinä oli jo melko uuvuttavaa. Lahjapakettien avaamisesta hän ei niin ymmärtänyt, mutta ilahtui ja innostui saamistaan lahjoista. Lahjat olivatkin tosi kivoja, mm. monia puisia leluja, muutamia vaatteita, kirjoja, vauvanukke, lastenmusiikkia ja dvd-levyjä. Kakkukynttilän puhaltaminen sai joka kerta lapsen purskahtamaan itkuun - ilmeisesti häntä harmitti, kun liekki sammui. 

Ehkä hauskin vieras lapsen mielestä oli mökkijuhlissa vieraana ollut pieni Jack Russellin terrieri, joka aina lapsen nähdessään syöksyi nuolemaan tämän korvia, niskaa ja mitä vaan mihin ylsi. Lapsi rakastaa koiria, mutta pääsee kovin harvoin koskemaan niitä turvallisesti. Nyt ei lapsen edes tarvinnut yrittää, koska koira ehti aina ensin hänen luokseen, ja lapsipieni kihersi joka kerta onnessaan ja toivoi lisää märkiä hellyydenosoituksia. Hauska parivaljakko!

Myös vanhemmista oli hauskaa juhlia lapsen synttäreitä, oli mukavaa saada vieraita ja viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Laskin tuossa juuri, että synttärijuhlilla ja niiden rääppiäisissä kävi yhteensä 37 vierasta, joista viisi oli yövieraita!

Kakku numero 2. Jatkosuunnitelmissa on kokeilla uudenlaisten kakkujen tekemistä,  on meinaa melko kauan siitä kun viimeksi tein täytekakun!

Lahjakamera oli hauska jo paketissaan

1 v. sankari ja lahjahedelmät. Niitä voi leikata veitsellä osiin!

Palapeli ja "sanakirja" - palapeli on aina pakko purkaa osiin

Synttäririemua

Kielen ja sormien kohtaaminen

Haloo haloo, kuuleeko kukaan?!

Tässä reilun viikon sisään lapsi on oppinut ainakin sanomaan "kukka", soittamaan "puhelimella" eli kännykällä, kengällä, lusikalla..., sekä käskyttämään meitä osoittamalla sormellaan ja sanomalla painokkaasti "ö". Ruokapöydässä hän kertoo varsin päättäväisesti, mitä haluaa, ja erilaisia esineitäkin pitäisi antaa hänelle ruokapöydästä. Enää ei voida vaikkapa napsia karkkia samaan aikaan kun lapsi syö, sillä hän alkaa vaatia sitä mitä mekin syömme. Päättäväinen pikku puppeli! 

Ja nyt on tosiaan päästy mökille ja täällä ollaan elokuun alkupuolelle asti. Ajomatka sujui kohtuullisen hyvin, kun ajot ajoitettiin lapsen päiväunille. Virittelemäni lelut onneksi pitivät lapsen leikin parissa melko pitkiä aikoja, mutta loppumatkasta kumpanakin ajopäivänä häntä alkoi kypsyttää. Noin 250 km päiväajot olivat siis melko sopivat eikä pidempää ajoa olisi toivonut. Rohkaistuin kaksin lapsen kanssa ajamisesta sen verran, että uskallan jatkossakin ajella jonkinlaisia matkoja hänen kanssaan, kunhan ajo tosiaan sijoittuu päiväuniaikaan.

Onpa vaikeaa kirjoittaa, kun on ehtinyt tapahtua niin paljon kerralla. Ehkä jotain kertomisen arvoista muistuu vielä mieleen myöhemmin. Paljon on ollut pieniä ja suuria ihania hetkiä sitten viime postauksen!

Kesämuutto

Viikonloppu kului rattoisasti, mutta työtäyteisesti lapsen synttäreiden merkeissä. Niistä tosin lisää vasta myöhemmin, koska tämä päivä on ollut lähinnä pakkaamista, pakkaamista ja pakkaamista... Huomenna muutamme loppukesäksi mökille!

Pakkaaminen on kyllä ehkä maailman inhokein asia ikinä, en tunnu tottuvan siihen koskaan ja aina se tuntuu yhtä vastenmieliseltä. Asiaa ei helpota yhtään lapsen mukana tulleet lisäkommervenkit. Miten voi muistaa pakata kaiken tarpeellisen, ja varsinkin miten voi osata pakata VAIN kaiken tarpeellisen!?! Uuh. No, pakkaamisessa ollaan loppusuoralla ja suurin osa tavaroista on jo autossa, aamulla jatketaan loput.

Tähtäimessä on lähteä matkaan lapsen päiväunien aikaan, joskus klo 11 maissa. Tämä ajo onkin erityisen jännittävä, koska ajan koko matkan lapsen kanssa kaksin eli takapenkillä ei ole viihdytysjoukkoja. Gulps. Epätoivoinen äiti on viritellyt lapsen uuden turvaistuimen ympäristöön ainakin kahdeksan eri lelua, toiveena, että ne pysyisivät lapsen ulottuvilla. Lisäksi etupenkillä on lelukori, josta voin tarvittaessa heitellä lisää leluja lapselle, ja mukana on myös pino lastenmusiikkia. Jos kaikki sujuu hyvin, lapsi voi vaikka nukkua koko matkan. Jos kaikki sujuu huonosti, hän voi kitistä, itkeä ja parkua ison osan matkasta. Sormet ristissä ja peukut pystyssä paremman vaihtoehdon puolesta.

Mies on toki myös tulossa mukaan mökille, mutta moottoripyörällä. Jos onnistumme koordinoimaan ajot hyvin tapaamme kyllä huoltoasemilla, mutta todennäköisimmin bensa-, ruoka- ja jaksutankkaukset ajoittuvat kummallakin seurueella melko eri tavoin. Onneksi matkaa tehdään huomenna vain puoliväliin, joten 250 km ei ole vielä kohtuuton matka lapselle - eikä äidille. Jännittää silti.

Muistoja äitiyden alusta

Mökillä oleminen näin keväiseen aikaan toi elävästi mieleen viime kesän ja erityisesti alkukesän, jolloin olin viimeisillään raskaana.

Koska asumme aina kesät mökillä, halusimme lähteä synnyttämäänkin mökiltä käsin, KYSissä Kuopiossa. Jos olisimme jääneet Espooseen odottelemaan lapsen syntymää, pää olisi kyllä levinnyt ja pinna ollut kireällä. Lähdimme siis muuttokuorminemme mökin suuntaan heti miehen vapauduttua töistä kesäkuun alussa. Matkan varrella yövyttiin sekä anopin että appiukon luona ja piipahdetiin kummitytön lakkiaisissa. Appi ja anoppi myös ystävällisesti auttoivat meitä ajossa, nimittäin kesämuutto menee yleensä niin, että mies ajaa moottoripyöränsä ja minä auton mökille, mutta megamahan kanssa ajaminen ei oikein enää luonnistunut. Istuin siis autossa pelkääjän paikalla appiukon ajaessa alkumatkan ja anopin ollessa ratissa loppumatkan. Laskettuun aikaan oli kaksi viikkoa ja käsilaukusta löytyi matkan varrella sijaitsevien synnytyssairaaloiden yhteystiedot. (Lapsi syntyi lopulta päivän lasketun ajan jälkeen, erillinen postaus synnytyksestä tulossa myöhemmin).

Väärällä paikkakunnalla synnyttämiseen liittyy kaikenlaista byrokratiaa. Anoimme ja saimme maksusitoumukset: Espoon kaupungilta mökkipaikkakunnan neuvolapalveluja varten, Husilta synnytystä varten. Sovin viimeiset äitiysneuvolatapaamiset mökkipaikkakunnalle ja kerran ehdimmekin siellä käydä. Lapsi kävi ensimmäiset kaksi kuukautta mökkineuvolassa. Oma lukunsa oli isyyden tunnustaminen: Espoon lastenvalvoja oli sitä mieltä, että meidän pitäisi ajaa vastasyntyneen kanssa 500 km suuntaansa näyttämään henkilöllisyystodistuksia isyyden tunnustamiseksi. Lapsen etu, vai miten se menikään!?! Tästä pitivät vielä tiukasti kiinni, mutta saimme onneksi asian järjestellyksi lupsakampien pohjois-savon virkailijoiden kanssa, huh.

No mutta, viime vuonna kevät tuli Pohjois-Savoon melko myöhässä. Näin pari viikkoa viime kesän muuttoa aiemmin tunnelma oli jo sama kuin viime kesän alussa, joten oli helppo samaistua viimekesäisiin tunnelmiin. Synnytin lääkkeettömästi, hypnosynnytyksen apukeinoilla, ja loppuraskaus oli aktiivista rentoutus- ja hengitysharjoitusten aikaa. Muistelin nyt mökkikäynnillä raskausmahaa, potkuja vatsassa, lyllertävää olotilaa, synnytyksen odotusta, itsehypnoosiharjoituksia, nukkumista kyljellään, synnytyksen käynnistymistä... Toisaalta en yhtään kaipaa tukalaa raskausaikaa, toisaalta symbioosi pienen olennon kanssa on niin ihmeellistä ja ainutkertaista, että ainakin niitä vauvan liikkeitä voi muistella kaipauksella. Sata kertaa mieluummin otan silti tuon rakkaan palleron syliini!

Kaiken kaikkiaan viime kesästä jäi mieleen jatkuva sade, pieni suloinen ihmeellinen lötkö vastasyntynyt, äitiyden uutuus ja ihmetys, asuntokaupat (ostimme uuden kodin loppuraskaudessa ja vanha saatiin myytyä päivää ennen lapsen syntymää), imettäminen, rintakumit, maidonkerääjät, tiheä imu, rintaraivarit, imettäminen imettäminen imettäminen... sanoinko jo imettäminen?

Miten se imettäminen olikaan niin stressaavaa! Läheisyys lapsen kanssa oli ihanaa, mutta eipä se imettäminen kyllä ihan niin helppoa ole kuin vaikka neuvolassa annetaan ennakkoon ymmärtää. Sairaalassa ajattelin, että imetys oli lähtenyt ihan hyvin käyntiin, kunnes kotimatkalla lapsi pisti pystyyn kamalan huutokonsertin ja minä tuore äiti yritin parhaani mukaan auttaa raukkaparkaa imettämällä auton takapenkillä. Pieni suu oli niin kovin pieni, ettei lapsi ilmeisesti saanut tarpeeksi maitoa irti rinnasta. Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja sain vinkin kokeilla rintakumia - lapsi sai syödyksi paremmin ja oli tyytyväisempi. Rintakumit olivat käytössä ehkä kuukauden-pari ja niistä päästiin ihan hyvin eroon kun lapsi oli oppinut imemään paremmin ja suu oli hieman kasvanut. Siispä vinkkini tuleville äideille (näin minä tekisin, ainakin tietäen mitä tiedän nyt): kannattaa lukea imetyksestä ennakkoon, varata apuvälineitä saataville ja käyttää niitä ilman tunnontuskia! Äitejä syyllistetään - tai ehkä syyllistymme itse - turhan helposti imetysasioissa. Oikea tieto voi kuitenkin auttaa onnistuneeseen imetyksen alkuun ja onneksi tietoa on nykyään helposti saatavilla esim. Imetyksen tuki ry:n kautta. Onneksi pääsimme läpi alkuvaikeuksien ja käyntiin imetyksen kanssa! Imetyksen alkutaipaleella muuten ajatus joskus hamassa tulevaisuudessa koittavista viiden minuutin imetyksistä tuntui ihan absurdilta - nyt ne ovat arkea. Hahaa, silloiset puolen viiva puolentoista tunnin imetykset taas tuntuvat nyt ihan utopistisilta, samoin kuin tuntikausien iltaimetysmaratonit!

Hmm, sekava postaus, mutta ehkä mielikuvatkin ovat tuolta ajalta jo hieman sekavia. Eiköhän tässä tullut ne oleellisimmat (ja tosiaan synnytyksestä ihan oma postauksensa tulossa lähiaikoina). Niin ja tosiaan, meillä on mökillä sähköt ja juokseva, lämmin vesi - siltä varalta, että kauhistelit ajatusta mökkielämästä vastasyntyneen kanssa!

Maha suunnilleen viikkoa ennen synnytystä

Vastasyntynyt pieni murmeli <3

Kevättöitä

Mökillä oli jälleen paljon tekemistä. Mies ja minä ihmettelemme aina kun joku sanoo, ettei mökillä (siis yleisesti mökillä, ei juuri meidän mökillä) ole mitään tekemistä ja on tylsää. Häh? Meillä kun tuntuu useimmiten olevan niin paljon kaikkea hommaa, että uhkaa jo mennä urakoinnin puolelle. Ehkä syy näihin mökkikokemusten eroihin on siinä, että meidän mökki on meidän (tai siis virallisesti miehen) ja moni muu käy viettämässä viikonloppuja esim. suvun mökillä, jossa ehkä joku muu hoitaa ylläpitopuolen. Meidän mökin tilukset ovat lisäksi melko isot, nurmea riittää ajeltavaksi ja erilaisia rakennuksia ja pömpeleitä on myös paljon huollettaviksi. Mökki oli vuosia melko vähällä käytöllä ja nyt on sitten kunnostettu paikkoja sekä huoltomielessä että enemmän mieleisiksemme tässä pikkuhiljaa. Pitkistä kesälomista huolimatta aikaa on kuitenkin aina rajallisesti. Jospa kuitenkin olisimme jo pääseet sellaiseen vaiheeseen, että tälle kesälle ei olisi tiedossa mitään isompaa projektia. Ai niin, se kattoremontti...

Nyt kuitenkin oli mahtavaa päästä käymään mökillä harvinaisesti näin keväällä. Useimmiten appiukko on hoitanut kevättöitä ja viime keväänä mies ja appi kävivät yhdessä laittamaan kasvimaan kuntoon, minun möllöttäessä kotona iso vatsa pystyssä. Tänä vuonna pääsimme ensimmäistä kertaa miehen kanssa kasvimaan kevättöihin yhdessä. Viime kesästä viisastuneina kasvimaahan istutettiin nyt vain vähän erilaisia lajikkeita. Viime kesänä kasvimaan hoitaminen oli nimittäin melkein mahdotonta vastasyntyneen vauvan kanssa, ja vaikka lapsi on tänä vuonna jo mielellään mukana ulkopuuhissa, vähemmän on nyt enemmän. Siispä kasvimaalle istutettiin porkkanoita, keltasipulia, punasipulia, valkosipulia (nam! ensimmäinen valkosipulinkasvatusyritys), salaattia, kesäkurpitsaa, persiljaa ja tilliä. Ruohosipuli kasvoi jo ennestään hyvällä mallilla ja tilaa jätettiin rucolalle, jota päätimme istuttaa vasta sitten kun muutamme kolmen viikon päästä mökille. Herneitä on myös tarkoitus istuttaa sitten purkkiin, herneenversoja varten. Perunaa ei voitu istuttaa, sillä siemenperuna oli myyty loppuun koko mökkipaikkakunnalta!

Muita kevättöitä tällä kertaa: viimesyksyisten vaahteranlehtien haravoimista, nurmen ajamista, viinimarjapensaiden tukien asentamista muutamaan pensaaseen ja pensaiden leikkuuta, kukkapenkkien hoitoa, muutamia kukkaistutuksia, erinäisten ovien ja ramppien korkeuksien säätämistä, yleistä siistimistä. Melko mukavaa ja rentoa siis, ja paljon ulkoilua. Ei edes kotiinlähtö harmittanut kovin paljoa, koska kohta pääsemme jo takaisin mökille. Kesä tulee!

Koivikko kevätasussaan - mikä ihana tuore vihreys!

Koko perhe pihatöissä

Lapsi löysi hyvän seisomatuen aitiopaikalta mustaviinimarjan luota

Saunoja kuivaharjoittelee - lapsi pääsi kyllä oikeastikin lämpimään saunaan 

Kukkia pihaa koristamaan

Mökillä on kivaa!

Keväistä kukkaloistoa - mikäköhän kasvi tämä lienee?

Mökkimagiaa

Terveisiä mökiltä! On pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt kirjoittamaan, mutta kiirettä oikein mukavalla tavalla. Ajoimme nimittäin 500 km mökille Pohjois-Savoon, yhden anoppilayöpysähdyksen taktiikalla, ja täällä on nyt ehditty olla kaksi ja puoli päivää. Ylihuomenna koittaa taas lähtö kotiin päin, mutta juhannusviikolla pääsemme onneksi muuttamaan kesäksi taas tänne. Meillä on tosiaan tapana asua kesät mökillä, ja lapsikin syntyi viime kesänä täältä käsin (tästä aiheesta lisää myöhemmin). Yleensä emme ole päässeet mökkeilemään keväällä, ja nyt sattuikin niin ihanat säät, että tuntuu jo kesältä ja tänne voisi vaikka jäädä saman tien. Tavalliseen tapaan harmittelemme, että matkaa on niin pitkästi, ettei tänne voi tulla ihan vaan viikonlopuksi silloin kun huvittaa - eli koko ajan.

Täytyy sanoa, että tässä paikassa on kyllä jotain taikaa. Heti mökille tultua ihmeellinen onnellisuudentunne valtaa mielen, ja sama tuntuu pätevän myös lapseen - hän vaikuttaa täällä todella onnelliselta. Unetkin maistuvat erityisen hyvin täällä, meille kaikille. Suuri osa mökin taiasta liittyy tietenkin kauniiseen maisemaan ja ilmavaan, rauhalliseen pihapiiriin, toisaalta täällä on aina jotain mukavaa puuhasteltavaa ja rento olla, vaikka usein tekemistäkin riittää paljon kun emme pääse useammin tänne huoltotoimiin. Linnut laulavat, saunotaan, hoidetaan pihaa, kukkia ja kasvimaata, mies rämpii pusikossa raivaamassa pajukkoa, leikkaa nurmea ja askartelee yhtä sun toista puukehikkoa sun muuta, valoa riittää yömyöhään ja maisema hivelee silmiä. Ei voisi pyytää parempaa. Onneksi voimme antaa lapselle kesät tässä ympäristössä.

Parempi kertoa loput kuvin. Tervetuloa mökkimaisemiin!

Jes, meikä tutustuu mökkimaastoon!

Viime syksyisiä vaahteranlehtiä löytyi vielä haravoitavaksi

Minityyppi vai iso mökki?

Hanahuveja maisemapaikalta

Kukkapenkkitiimi

Lapselle koottiin pinnasänky ensimmäistä kertaa - eikös tämä ole tapana tehdä ennen syntymää eikä ennen ensimmäistä syntymäpäivää..?

Sateenkaaren päässä on kultaa?

Kokko koottiin odottamaan lapsen juhannussynttärijuhlia

Iltamaisema suoraan mökkiterassilta

Parasta nyt: jääkaappi, uuni, taaperokärry, ulkoilma, piimä, hoitotarvikekärry, kontataan yhdessä -leikki 

Kotiseuturetkeilyä

Ah, ensin on ihan pakko tuulettaa, että viime yönä lapsi nukkui parhaiten ikinä! Söi vasta klo 5.30, suunnilleen unessa silloinkin, ja nukkui jopa 8.30 asti. Sekä yhdellä - ja varsinkin näin myöhäisellä - syömisellä selviäminen että noin pitkään aamulla nukkuminen ovat harvinaista herkkua jo itsessään, mutta kumpikin yhdistettynä samaan yöhön on jo juhlaa! Nukuin jopa yli kuuden tunnin yhtäjaksoisen pätkän, ja senkin jälkeen vielä kolme tuntia! (toivottavasti ei unituuletusten kirous nyt iske ja ensi yö mene ihan reisille)

Sitten muihin asioihin. Jos en ole jo maininnut, asumme Espoossa. Olemme miehen kanssa siinä mielessä tyypillisiä espoolaisia, että olemme kumpikin muuttaneet tänne muualta. Kummallakaan meistä ei ole sellaista kotipaikkaa, jossa olisimme syntyneet ja kasvaneet sukulaisten ympäröimänä, vaan on enemmän tai vähemmän muutettu perheen kanssa töiden vuoksi. Miehellä on kuitenkin juurevaa suhdetta mökkipaikkakuntaan Savossa ja itsekin olen jo ehtinyt kasvattaa pienenpieniä juuria mökille. Lapselle toivomme myös juurtumista mökkimaaperään.

Tänään olimme kuitenkin tutustumassa paremmin Espooseen, kevätretkellä Espoonjoen varrella. Mukana oli opas Pro Espoonjoki ry:stä ja viitisentoista jokimaastoon tutustujaa. Muutama lapsikin oli mukana, meidän lapsi nuorimmaisena. Lapsi jaksoi kolmen tunnin retken yllättävän hyvin. Tässä retkitunnelmia kuvina:

Lapsi viihtyi kantorepussa hyvin ja unetkin maistuivat.

Glimsjoen alkulähde (näetkö onkalon keskellä lätäkköä?)

Koskimaisemat olivat yllättävän hienoja, melkein kuin kunnon erämaassa, paitsi keskellä Espoota.

Valkovuokkoja löytyi

Eväitä syötiin Talomuseo Glimsin luona. Museo ja sen kahvila vaikuttivat sen verran kivoilta, että joku päivä suuntaamme sinne ihan omalle retkelleen. Lapselle maistui eväslettu, mutta jotain vetovoimaa taisi olla tuossa suklaapaketissakin.

Talomuseon pihasta löytyi myös kanoja

Sekä äiti että lapsi nauttivat ulkoiluretkestä, kovasta tuulesta huolimatta. Espoo näytti viihtyisät, perinteikkäät ja luonnonkauniit puolensa, joten suosittelemme ainakin jokivartta ja talomuseota muillekin näiden kulmien tallaajille!